Miksi poistat kaikki viestini? Tiedät varsin hyvin, etten ole kirjoittanut mitään epäasiallista. Luultavasti poistat kaikki viestini edes lukematta niitä, koska ne ovat minulta. Ottaako noin paljon päähän Kärppien tappio?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko kaikki kirjoittamasi viestit ollut asiallisia? Otappa ja mieti asiaa vaikka vähän aikaa.
Tietysti tappio aina jurppii muttei niin paljoa että sinun asiallisia viestejäsi ryhtyisin poistelemaan.
En väittänytkään, että kaikki kirjoittamani viestit olisi olleet asiallisia. Esimerkiksi tämänpäiväinen keskusteluni Tyypin kanssa oli varmasti epäasiallinen, enkä valita sen poistamisesta. Mutta se, että kerroin Kärppien tappion olleen ansaittu, ja naureskelin Jalosen käytöstä, mielestäni siinä ei ollut mitään epäasiallista. Kenties saatoin mainita sanan jäkälä, mutta ei sen pitäisi vielä olla tarpeeksi hyvä perustelu poistolle.
Mielestäsi ei siis ole mitenkään epäasiallista kutsua toisia kirjoittajia persläviksi tai alkoholisteiksi?
Varsinkin tuo jälkimmäinen on naurettava kun saman päivän viestissä kerrot olevasi humalassa nautittuasi "miestä väkevämpää" Jokereiden voiton kunniaksi.
Jos tarvitsee tekosyitä ottaakseen viinaa niin Jokereiden voitto on aika käytännöllinen. Milloin viimeeksi heillä on ollut pitempi tappio"putki"?