Kemppinen vetää RKPn kunnolla kölin alta!

8. kesäkuuta 2015
Teltan tarpeet

http://kemppinen.blogspot.fi/2015/06/teltan-tarpeet.html?m=1

Useammin kuin kymmenen kertaa tulimme siihen tulokseen miettiessämme projektin kokoonpanoa, että tietyt ristiriitaisia tunteita herättävä henkilö on syytä ottaa mukaan.

Jos hän pääsee teltaan, hän kusee ovesta ulos. Jos hän ei pääse telttaan, hän kusee ovesta sisään. On se sellainen mies.

Mahtaako eräskin asianomainen tuntea tästä itsensä? Muuan toinen, ammattimainen pinonpolttaja, osasi professorineuvostossa raapaista tulen ja polttaa sytykkeet kahvitulinaan heti kun toiset olivat saaneet kuukausien työnä ne kootuksi.

Täytyy muistaa ehdottaa seuraavaan hyönteiskirjaan näitä ja eräitä muita henkilöitä kohtaan ”tuholaiset”. Otsikon ”parasiitit” alle onkin sitten tungosta, etenkin vakiintuneessa virkakunnassa.

Ruotsalainen kansanpuolue, SFP, on Suomen ylivoimaisesti paras puolue. Se on hyvin hoidettu, varsin demokraattinen ja tiettävästi taivasallisen rikas tai ainakin hyvin rahoitettu.

Ruotsalainen kansanpuolue voisi nyt lopettaa toimintansa. Ottaen huomioon tuon telttaan kusemista koskevan säännön alkaa näyttää siltä, etteivät he saa hallituksen ulkopuolelle jäätyään aikaan merkittävää lotinaa.

Kesti aikansa käsittää, että folkpartietin ongelma on sama kuin demareiden. Molemmat puolueet ovat syntyneet hyvin kauan sitten nimettyjen, ymmärrettävien tavoitteiden ajamiseksi. Edellinen ajoi ruotsinkielisen kansanosan etua, jälkimmäinen työmiehen. Molemmat onnistuivat itsensä puhki.

Tuota tietä meni kauan sitten edistyspuolue, Ståhlbergin ja Rytin ja ennen kaikkea Helsingin Sanomien puolue. Se edusti poliittista kulttuuria parhaimmillaan, ja se oli sen tuho. Nyt luettuna puolueen toimintaa ja asemoitumista voi tuskin pitää muuna kuin järkevänä.

Folkpartiet oli sata vuotta sitten jopa aggressiivinen, mutta venäläisten harjoittama niin sanottu sorto oli poliittinen tosiasia. Puolueen suunnalta vihjailtiin, ettei suomenkielisistä ole pitämään yllä valtiollista toimintaa, ja kieltämättä he olivat oikeassa. Sen he jättivät mainitsematta, ettei heistä itsestäänkään ollut siihen toimeen.

Sitten Ahvenanmaan kysymys nousi paraatiesimerkiksi huonosta yleisten asioiden hoidosta. Lehdessä mainittiin tavanomainen tieto ruotsalaisten Suomen tietämyksestä – siellä tiedetään yleisesti, että täällä Suomessa asuu hiukan yksinkertaiselta vaikuttavia ihmisiä, jotka puhuvat äidinkieltä hiukan omituisesti, mutta onhan samanlaisia metsissä Jämtlannissa ja Värmlannissa, puhumattakaan pohjoisesta. Että Ruotsissa asuu suuri määrä niin sanottuja suomalaisia (finne) on ruotsalaiselle kadun miehelle uutinen. Sanalla on perinteisesti tarkoitettu humalaista pikkurikollista.

Puoluetoimistonsa lisäksi SDP eli demarit voisivat jakaa jäljellä olevan aatteensa Vasemmistoliitolle ja huolenpidon työläisten eduista ay-liikkeelle. On todella erikoista, että aluksi tavattoman suosittu Tarja Halonen on jo unohdettu ja että Erkki Tuomioja, monella mittarilla etevin ulkoministerimme ja väsymätön parlamentaarikko, näyttäisi jonottavan lippua mausoleumiin. En osaa sanoa, pyrkiikö hän sinne katsojaksi vai katsottavaksi.

Onko tässä kirjoituksessa päätä eli pasmalankaa? On. Poliittinen taistelu on käyty vanhastaan sekä puolueiden kesken että puolueiden sisällä. Keskustapuolue olisi paras esimerkki. Ennen sotia alkiolainen kansanliike oli tähtitieteellisen kaukana niistä muutamista Helsingin maalaisliittolaisista, jotka menivät ministereiksikin. Esimerkiksi Sunila ja Relander olivat tohtoreita. Maa- ja metsätieteet olivat puolueen eteentyönnetty asema yliopistolla. Lisäksi maakunnat ajelivat omiin suuntiinsa, etenkin Niukkasen ja Kekkosen Viipurin vaalipiirit. Olisi todella kiinnostavaa lukea rehellisesti kirjoitettu puolueen historia. Matti Kalliokoski on kyllä kirjoittanut vaaristaan. Viljami Kalliokoski oli puolueessa Kekkoseen kielteisesti suhtautuneiden suuri nimi.

Sotilaallisen tilanteen muututtua kolmannen luokan kysymys maamme ruotsinkielisten oikeuksista ja velvollisuudesta on hoidettavissa nykyisten puolueiden sisällä. Pelkään että etevä Haglund ei ole hoksannut tätä ajoissa. Vaara on sama kuin Viheillä nyt. Yksi kaunis päivä Keskustapuolue imaisee ympäristöongelmat omaksi asiakseen, ja sitten vihreät joutuvat vaihtamaan nimeään ja luopumaan nykyisestä kepun tunnusväristä. Akateeminen valiopuolue? Eikö se vastaisi porukan käsitystä itsestään. Kokoomus puolestaan ehkä hoksaa, mitä puolueen nimi tarkoittaa. Koalitio mustasotnjalaisista liberaalimpiin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinä oli asiaa.

Äänestä

Ihan osuva ja hauskakin analyysi surusvekoista. Tosin olisi voinut olla vieläkin purevampi. Jukka päästi mokomat liian helpolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyt_repesin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu