Touhu"tippojen" kanssa ongelma

Olen 20-vuotias miehenalku. Mua alkaa pikkuhiljaa tympäsemään tuo bulbouretraalieritteen määrä. Minulla sitä erittyy suorastaan koomisen paljon, sitä vaan puskee ja puskee. "Bokserit märkinä" toteutuu mulla oikeasti, eikä sillä tavalla, että läntti pari löytyisi etumuksesta. Kumppanini ei suostu antamaan suuseksiä minulle, koska hän ei vaan saata tuosta limasta johtuen (ymmärrän tämän varsin hyvin) vaikka on siitä nauttinut ennen. Kysymys kuuluu, että saako tätä mitenkään hillittyä? Olen valmis vaikka kirurgin veitsen alle, alkaa huumorintaju loppua. Toivoisin olevani trolli, mutta ei.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No joillain sitä ei tule ollenkaan. Mulla ei tullut nuorempana ollenkaan, sitten abaut 30v alkoi yhtäkkiä tulemaan kiitettävät lammikot, sitten taas abaut 35 vuotiaana se loppui kuin seinään.. vaihtelee kait iän myötä

Äänestä

Sitä on nyt jostain syystä liikkeellä. Mulla oli aikoja sitten eturauhastulehdus ja paljastui, että ainakin kahdella työkaverilla oli samaan aikaan. Minä olen jo vanha,76 mutta kuvailemasi ilmiö teettää pyykkiä päivittäin. Koko asia alkoi tänä keväänä ja jatkuu.

Äänestä

Minulla oli tyypin 3 eturauhasen tulehdus josta aiheutui sama ongelma.
Testeissä ei näkynyt mitään, joten urologi päätteli että on virusinfektio.
Hoitona lämmin, istuin ammeessa 30min joka päivä ja se vähensi oireitani. Yksi tuttuni kertoi että voisi myös hieroa eturauhastani ja hieronnan aikana putkesta valui paljon limaa pois. Löysin netistä hyvät ohjeet hierontaan http://haittarauhanen.webs.com/
Nyt ongelmani on poissa, mutta tuli siitä kärsittyä monta kuukautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tympii kirjoitti:

Olen 20-vuotias miehenalku. Mua alkaa pikkuhiljaa tympäsemään tuo bulbouretraalieritteen määrä. Minulla sitä erittyy suorastaan koomisen paljon, sitä vaan puskee ja puskee. "Bokserit märkinä" toteutuu mulla oikeasti, eikä sillä tavalla, että läntti pari löytyisi etumuksesta. Kumppanini ei suostu antamaan suuseksiä minulle, koska hän ei vaan saata tuosta limasta johtuen (ymmärrän tämän varsin hyvin) vaikka on siitä nauttinut ennen. Kysymys kuuluu, että saako tätä mitenkään hillittyä? Olen valmis vaikka kirurgin veitsen alle, alkaa huumorintaju loppua. Toivoisin olevani trolli, mutta ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu