Tässä on metalliväriä ja mustaa. Sekä näppäimistö. Ja ruutu. Mitä sisällä mahtaa olla?
Jo 1950-luvulla ihmettelin, miten radion uutistenlukija mahtuu koko ajan kököttämään tuommoisen puoli metriä kanttiinsa olevan laatikon sisällä. Ja millä se eli? Ei ollut mitään suuntapaistakaan, johon olisi voinut kauhoa kaurapuuroa tai tunkea perunoita. Silti se päivästä toiseen luki uutisiaan.
Televisioon en valitettavasti päässyt tutustumaan, koska se synnyinseudullani oli saarnattu helevettiin suistavaksi synniksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.