Erotako vai ei?

Olen nyt pyöritellyt eropohdintaa päässäni pitkään, mutta haluaisin vielä kokeilla, jos ulkopuolisilta tulisi jotain uusia näkökulmia auttamaan päätöksenteossa.

Taustaa: reilu 3 v sitten olin melko äskettäin eronnut ensirakkaudestani, joka oli hieman omituinen ja meillä oli aika isojakin ongelmia, ja vasta nyt koen, että en ole enää vihainen hänelle. Heti eron jälkeen kielsin itseltäni ajatukset, että hän olisi mitenkään 'saanut minua sekaisin', joten aloin sitten deittailla aktiivisesti... päädyin yhteen nykyisen avomieheni kanssa. En muista näin jälkikäteen, miksi päätin alkaa olla hänen kanssaan. Hän oli ehkä sinnikkäin? Hänestä tuli turvallinen olo, ja koin että saan olla oma itseni eikä hän odota minulta mitään. Varmaan aika selkeä rebound-suhde...

Muutimme aika pian yhteen, koska miehen mielestä se oli 'järkevää'. Minusta se tuntui silloin vastentahtoiselta koska pidin uudesta vuokra-asunnostani ja asuinalueestani, mutta en osannut vastustella ajatusta, koska onhan se järkevää kun tulee kummallekin halvemmaksi jne... olin myös varannut koiranpennun ennen kuin tapasin hänet, joten siinä tuli sitten samalla yhteinen koiran kasvatusprojekti ja juuri muuta emme suhteen alkuvaiheessa tehneetkään, kun piti opettaa sisäsiisteyttä jne. Olemme molemmat eläinrakkaita ja nauramme edelleen päivittäin koiran hölmöydelle ja söpöydelle.

Tavallaan meillä on yhteistä: koira, kotona viihtyminen, tietokoneella pelaaminen, rento ja suvaitsevainen asenne muita ihmisiä kohtaan (ei esim. tarvitse nolostella, jos vahingossa pääsee pieru).

Mutta toisaalta jo heti kun muutettiin yhteen, yhtäkkiä mies olikin omassa 'miesluolassaan' ja pelasi netissä kavereidensa kanssa kaiken vapaa-ajan. Vaikka itsekin olen pelannut varsinkin sinkkuaikoina paljon, en koskaan ole käyttänt siihen kaikkea vapaa-aikaani, koska minulla on myös paljon muitakin harrastuksia. Kun laitan päiväruokaa tai illallista, hän tulee kyllä siksi aikaa sohvalle kanssani syömään ja katsomme jotain mieluisaa tv-sarjaa. Mutta kun se on katsottu, hän palaa takaisin koneelle. Jos minulla on siis hänelle asiaa, menen hänen miesluolaansa viereen seisomaan ja odotan, että hän huomaa minut ja että pelissä tulee sopiva kohta nostaa kädet näppikseltä ja voi siirtää kuulokkeita sen verran pois korvalta, että kuulee mitä sanon. Niin tää on niin epäluonteva tilanne, että eipä siinä hirveästi syvimpiä tuntoja voi alkaa kertoilemaan. Arkisia juttuja tietysti vielä pystyy. Mutta mua siis häiritsee se, että hänen pelaamisensa on sellaista, että hän ei voi päättää milloin aloittaa, keskeyttää tai lopettaa pelaamisen - minä voin, koska en pelaa nettipelejä. Nimenomaan siksi, kun ajankäyttöönsä ei voi silloin itse vaikuttaa...

En todellakaan haluaisi viettää kaikkea aikaa parisuhteessa miehen kanssa yleensä ottaen, mutta tuntuu että meillä kyllä vietetään ihan liian vähän aikaa yhdessä, varsinkin kun näin on ollut lähes alusta asti. Etenkin se häiritsee, että on niin vähän hetkiä, jolloin voisimme oikeasti _keskustella_. Emme vieläkään tiedä toisistamme juurikaan, esimerkiksi millaisia olimme lapsuudessa, mitä kaikkea teimme ennen kuin tapasimme. Tuntuu, että miestä ei ylipäätään edes kiinnosta minun historiani, ei edes alussa, koska hän ei ole koskaan kysynyt, ja koska luontevia hetkiä puhua ei ole, niin en ole myöskään oma-aloitteisesti kertonut.

En ymmärrä, miksi hän haluaa olla kanssani - riittääkö hänelle, että olen nätti ja on joku jonka kanssa asua ja joka tekee ruokaa? Ei minun tarvitse yksin huushollia hoitaa, mutta suurimman osan kyllä teen, koska minua sotku häiritsee enemmän. Hän kyllä keskustelee syvällisiäkin kavereidensa kanssa netissä, ei vain minun kanssani. Siis hänelle hyvä parisuhde ilmeisesti tarkoittaa, että arki sujuu suurimmaksi osaksi hyvin ja syödään yhdessä.

Niin ja sitten seksi. Kun tapasimme, olin sinkkuudesta huumaantunut ja himokas, joten kun suuteleminen ei tuntunut sujuvan miehen kanssa, ajattelin että pitää vaan opettaa. Mutta vähitellen huomasin, että ei meillä mitään oikeaa kemiaa ole tässä suhteessa. Hän on kyllä oppinut antamaan hyviä orgasmeja suulla ja kädellä, minkä jälkeen odottaa vastapalvelusta. Tuntuu, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa olla yhdynnässä, koska on niin passiivinen. Niin ja hän ei ole kertaakaan suhteemme aikana tehnyt aloitetta. Itse olen erittäin seksuaalinen ja seksuaalisuus on minulle tärkeää, mutta miehelle se ei tunnu olevan mitenkään välttämätön osa parisuhdetta, kun kerran tyytyväisenä odottaa aloitettani. Minua myös häiritsee, etten voi puhua tuhmia, sillä mies on joko hiljaa tai hymähtää aina, kun jotenkin viittaan seksiin tai jos vaikka telkkarissa on seksiä. Silloin hän kääntää katseensa aina pois ja keskittyy johonkin muuhun... ja suuteleminen ei edelleenkään ole houkuttelevaa, tosin suht siedettävää se on. Exän kanssa se oli jotain aivan mieletöntä kummankin mielestä, joten kyse ei ole siitä, että en itse osaisi suudella tai etten pitäisi siitä.

Merkit alkaa loppua!