Tampereella kyllä sattuu ja tapahtuu. 1999 katosi 16.10.1999 Hämeenkadulla 16 vuotias tyttö. jota ei olla vieläkään löydetty. Hänet julistettiin kuolleeksi vasta vuonna 2007.
30.3.2007 Tampereella katoaa 17-vuotias mies, jota ei olla vieläkään löydetty.
5.9.2011 Tampereen Hervannassa surmataan kiinalaissyntyinen nainen. Poliisitutkimus ei ole edennyt mihinkään ja tekijöitä ei olla saatu kiinni.
28.12.2015 Tampereen Tesomajärven kadun Siwassa puolikymmenen aikoihin surmattiin 40 vuotias mies teräaseella valtatien kevyenliikenteen väylälle. Poliisitutkimus ei ole edennyt mihinkään ja surmaväline (teräase) osoitti, että sitä oli käyttänyt useampi henkilö. Missä tulee jo viitteet ns. rituaalimurhaan.
Nyt poliisi julistaa myöhemmin, että vain yhtä murhaajaa etsitään.
6.3.2015 Tampereen hämeenkadulla katoaa 60 vuotias Etelä-Afrikkalainen Metso papersin it-johtaja. Hänet löydetään Tammerkosken rannasta hukkuneena muutaman viikon kuluttua ja hän oli katoamisiltanaan nauttinut vain kaksi lasia viiniä.
Katoamistapauksia toki sattuu monissa muissakin kaupungeissa, mutta juuri Tampereen Tesoman alue näyttäisi olevan näiden parien tapauksen punainen lanka. Siellä päin myös tod. asuvat itse murhaajat. Mutta miksi poliisi ei suostu kumpaakaan surmaa tutkimaan ja toimii kuin Ulvilan surmatutkinnassa, eli jättää kaikki tarkemmat todisteet hankkimatta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän Tampereen poliisille henkirikoksissa apu kelpaa. Jos tiedät, kuka on murhaaja, tai sinulla on ratkaisevaa tietoa, niin mene ihmeessä kertomaan. Jos huomaat, että sinä olisit Tampereen poliiseja pätevämpi henkirikostutkija, niin ryhdy neuvomaan miten saavat murhaajan selville. Sen jälkeen palkkaavat sinut heti murharyhmäänsä vähintään komisarioksi ja tutkinnanjohtajaksi, tai ainakin tutkijaksi.
Tampereella on nykyisin maine kovien huumeiden ja anabolisten steroidien ykkösmestana Suomessa. Pelkkää sattumaa?
Onhan Tampereella näitä omituisia nuorten ihmisten hukkumiskuolemiakin. Ettei vain olisi hukuttamiskuolemia kuitenkin? Olen aivan varma että Tampereella on sarjamurhaaja, ja sen myös poliisi tietää, mutta eivät halua lietsoa paniikkia ja siksi nämä kuolemat on julkisuudessa selitetty tapaturmina.
Jaha, sarjamurhaaja Tampereella...
Tästähän puuttuu se, olisiko ollut 2014, tappo, joka tapahtui Tesomalla, jossa läheisestä ravintolasta kotiinsa kävellyt mies puukotettiin kävelytiellä. Siis se tapaus johon liittyen poliisit kävivät keräämässä dna-näytteitä. Puukotustapa ei kuulemma välttämättä ollut kovinkaan kotoperäistä tyyliä.
Lisäksi viime vuonna sama (?) resupekka oli puukottanut naista lähellä edellä kerrottua surmapaikkaa. En muista, että massiivisia etsintöjä alueella olisi järjestetty.
Osaaikaklenkka on vielä kadoksissa, lieneekö joku ulkomaanelukka, koulukodin edustaja vai vanhempi pitkään vaikuttanut rambo? Sairastaa ilmeisesti kihtiä, runsaan alkoholinkäytön takia kihti pistää ontumaan.
Tesoma oli lomien aikaa?
Eikös sillä eräällä tampereen poliisin vasikalla ollut jotain vikaa toisessa jalassaan?