Melperi: Jeesus kutsui ihmisiä seuraajikseen

Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään
Sana sunnuntaiksi 10.6.2015 00:00 | Päivämies
Jeesus kulki opetuslapsineen kylissä ja kaupungeissa kertoen ja opettaen Isänsä valtakunnasta. Hän kehotti ihmisiä seuraamaan itseään ja pysymään yhteydessään.
Kutsu on voimassa edelleen ja koskee kaikkia ihmisiä. Kutsun vastaanottaja saa uskon lahjan ja pääsee asukkaaksi Jumalan valtakuntaan. Jeesus opetti, että hänen luokseen pääsee vain Isän vetämänä, ei omilla voimilla (Joh. 6:44). Kolmannen uskonkappaleen selityksen mukaan Pyhä Henki kutsuu meitä evankeliumin kautta Kristuksen tykö.

Miksi kutsu torjutaan?

Matkallaan Jerusalemiin Jeesus kohtasi kolme ihmistä, joiden kanssa hän keskusteli seuraamisestaan. Ensimmäinen heistä oli lainopettaja, joka sanoi seuraavansa Jeesusta minne tämä ikinä menisi (Matt. 8:19).

Miehen sanoista huokuu samaa itsevarmuutta kuin Pietarin, joka omien voimiensa tunnossa lupasi seurata Jeesusta vaikka kuolemaan. Jeesus osoitti miehelle, mitä hänen seuraamisensa ajallisesti merkitsee. Jeesuksella ja opetuslapsilla oli muistissaan tuore kokemus, kun samarialaisen kylän asukkaat eivät olleet suostuneet antaman heille majapaikkaa (Luuk. 9:53).

Jeesus totesi, että hänen omiensa tulee kieltää itsensä, ottaa joka päivä ristinsä ja seurata häntä (Luuk. 9:23). Jumalan lapsen elämä maailmassa on kuuliaisuutta Jumalan sanalle, kilvoittelua syntiä vastaan, leimautumista ja usein pilkan kohtaamista. Oliko Jeesuksen seuraajaksi tarjoutunut henkilö valmis tällaiseen seuraamiseen?

Kaikkein tärkein kutsu

Toiselle kohtaamalleen henkilölle Jeesus esitti kutsun: ”Seuraa minua!” Kutsuttu pyysi lisäaikaa. Hän halusi siirtää Jeesuksen seuraamisen oman isänsä kuoleman ja hautaamisen jälkeiseen aikaan. Hänelle oli ajankohtaisempaa ja tärkeämpää ajallisten velvollisuuksien täyttäminen. Hän ilmeisesti ajatteli, että Jeesuksen seuraaminen olisi häirinnyt näiden hoitamista.

Vuorisaarnassaan Jeesus kuitenkin opetti, että Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa löytäminen on ihmisille kaikkein tärkeintä, ja sen ohessa Jumala huolehtii myös ajallisista tarpeistamme (Matt. 6:33).

Jeesuksen vastaus henkilölle osoittaa tärkeysjärjestyksen: ”Anna kuolleiden haudata kuolleitansa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.” Jos tuo henkilö olisi kutsulle kuuliaisena saanut uskon lahjan ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta, hän olisi Jumalan valtakunnan lähettiläänä entistä paremmin voinut hoitaa omia läheisiään.

Kolmas henkilö lupasi seurata Jeesusta, mutta vasta sen jälkeen, kun on käynyt ensin hyvästelemässä kotiväkensä. Hän halusi varmistaa, että hänen läheisensä hyväksyvät asian.

Katse suunnattuna Jeesukseen

Jeesuksen vastaus kolmannelle henkilölle osoittaa, miten Kristusta tässä elämässä seurataan. Jeesuksen sanat ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan” kuvaavat hänen seuraajiensa kilvoituksen matkaa maailmassa.

Palestiinalainen kyntöaura oli pieni ja kevyt. Toisella kädellä ohjattiin auraa ja toisella kädellä vetohärkiä. Auralla tehtiin suoraa vakoa, ja samalla auraajan piti kädellään säätää aurauksen syvyyttä ja väistellä eteen tulevia kiviä. Hänen täytyi keskittyä herpaantumatta auran etenemiseen ja pitää katsettaan aurauslinjalla. Jos vilkaisi taakse, vako karkasi sivulle ja aura saattoi karahtaa kiveen.

Jeesuksen seuraaminen tapahtuu samalla tavalla. Uskon katse on suunnattu uskon perustukseen Kristukseen ja uskon päämäärään, iankaikkiseen elämään. Heprealaiskirjeen kielikuvassa Jeesuksen seuraamista verrataan kilpajuoksuun, jossa kehotetaan taakse ja sivulle vilkuilematta keskittymään tavoitteeseen: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr. 12:1–2).

Jeesuksen seuraaminen on ihmisen kallein aarre, Jumalan antama lahja, joka ohjaa uskovaisen koko elämää. Uskon lahjan saaminen ei tapahdu ihmisen oman harkinnan ja aikataulun mukaan, vaan Pyhä Henki kutsuu Jumalan valtakuntaan. Sen vuoksi Raamattu neuvoo olemaan kutsulle kuuliainen silloin, kun sen kohdalleen kuulee (Jes. 55:6).
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

melperi puhut asiaa!

Äänestä

olet nyt alkanut seurata Jeesusta?

Äänestä
  • Jeesus kutsui ihmisiä seuraajikseen.

    Äänestä

Mun mielestä vuorisaarna kattaa enemmän, kuin silkka itsensätutktelu. Asia on hieman laajempi, kuin ehtii elää. Ja silti Jeesuksen sanat koettavat aina uudestaan, vaikka ei edes yrittäisi elää. Mutta siltikin Hänen Sanansa jättää toivon ja mahdollisuuden. Toisin, kiuin tämämä maailma.

Äänestä
  • Sananl. 8:

    14 Minulla on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima.

    Äänestä

Saarn. 2:


12 Kun minä käännyin katsomaan viisautta ja mielettömyyttä ja tyhmyyttä-sillä mitä taitaa ihminen, joka tulee kuninkaan jälkeen, muuta kuin tehdä, mitä jo ennen on tehty? -
13 niin minä näin, että viisaus on hyödyllisempi tyhmyyttä, niinkuin valo on pimeyttä hyödyllisempi.

Äänestä

sui ihmisiä seuraajikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melperi_seuraaja kirjoitti:

Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään
Sana sunnuntaiksi 10.6.2015 00:00 | Päivämies
Jeesus kulki opetuslapsineen kylissä ja kaupungeissa kertoen ja opettaen Isänsä valtakunnasta. Hän kehotti ihmisiä seuraamaan itseään ja pysymään yhteydessään.
Kutsu on voimassa edelleen ja koskee kaikkia ihmisiä. Kutsun vastaanottaja saa uskon lahjan ja pääsee asukkaaksi Jumalan valtakuntaan. Jeesus opetti, että hänen luokseen pääsee vain Isän vetämänä, ei omilla voimilla (Joh. 6:44). Kolmannen uskonkappaleen selityksen mukaan Pyhä Henki kutsuu meitä evankeliumin kautta Kristuksen tykö.

Miksi kutsu torjutaan?

Matkallaan Jerusalemiin Jeesus kohtasi kolme ihmistä, joiden kanssa hän keskusteli seuraamisestaan. Ensimmäinen heistä oli lainopettaja, joka sanoi seuraavansa Jeesusta minne tämä ikinä menisi (Matt. 8:19).

Miehen sanoista huokuu samaa itsevarmuutta kuin Pietarin, joka omien voimiensa tunnossa lupasi seurata Jeesusta vaikka kuolemaan. Jeesus osoitti miehelle, mitä hänen seuraamisensa ajallisesti merkitsee. Jeesuksella ja opetuslapsilla oli muistissaan tuore kokemus, kun samarialaisen kylän asukkaat eivät olleet suostuneet antaman heille majapaikkaa (Luuk. 9:53).

Jeesus totesi, että hänen omiensa tulee kieltää itsensä, ottaa joka päivä ristinsä ja seurata häntä (Luuk. 9:23). Jumalan lapsen elämä maailmassa on kuuliaisuutta Jumalan sanalle, kilvoittelua syntiä vastaan, leimautumista ja usein pilkan kohtaamista. Oliko Jeesuksen seuraajaksi tarjoutunut henkilö valmis tällaiseen seuraamiseen?

Kaikkein tärkein kutsu

Toiselle kohtaamalleen henkilölle Jeesus esitti kutsun: ”Seuraa minua!” Kutsuttu pyysi lisäaikaa. Hän halusi siirtää Jeesuksen seuraamisen oman isänsä kuoleman ja hautaamisen jälkeiseen aikaan. Hänelle oli ajankohtaisempaa ja tärkeämpää ajallisten velvollisuuksien täyttäminen. Hän ilmeisesti ajatteli, että Jeesuksen seuraaminen olisi häirinnyt näiden hoitamista.

Vuorisaarnassaan Jeesus kuitenkin opetti, että Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa löytäminen on ihmisille kaikkein tärkeintä, ja sen ohessa Jumala huolehtii myös ajallisista tarpeistamme (Matt. 6:33).

Jeesuksen vastaus henkilölle osoittaa tärkeysjärjestyksen: ”Anna kuolleiden haudata kuolleitansa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.” Jos tuo henkilö olisi kutsulle kuuliaisena saanut uskon lahjan ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta, hän olisi Jumalan valtakunnan lähettiläänä entistä paremmin voinut hoitaa omia läheisiään.

Kolmas henkilö lupasi seurata Jeesusta, mutta vasta sen jälkeen, kun on käynyt ensin hyvästelemässä kotiväkensä. Hän halusi varmistaa, että hänen läheisensä hyväksyvät asian.

Katse suunnattuna Jeesukseen

Jeesuksen vastaus kolmannelle henkilölle osoittaa, miten Kristusta tässä elämässä seurataan. Jeesuksen sanat ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan” kuvaavat hänen seuraajiensa kilvoituksen matkaa maailmassa.

Palestiinalainen kyntöaura oli pieni ja kevyt. Toisella kädellä ohjattiin auraa ja toisella kädellä vetohärkiä. Auralla tehtiin suoraa vakoa, ja samalla auraajan piti kädellään säätää aurauksen syvyyttä ja väistellä eteen tulevia kiviä. Hänen täytyi keskittyä herpaantumatta auran etenemiseen ja pitää katsettaan aurauslinjalla. Jos vilkaisi taakse, vako karkasi sivulle ja aura saattoi karahtaa kiveen.

Jeesuksen seuraaminen tapahtuu samalla tavalla. Uskon katse on suunnattu uskon perustukseen Kristukseen ja uskon päämäärään, iankaikkiseen elämään. Heprealaiskirjeen kielikuvassa Jeesuksen seuraamista verrataan kilpajuoksuun, jossa kehotetaan taakse ja sivulle vilkuilematta keskittymään tavoitteeseen: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr. 12:1–2).

Jeesuksen seuraaminen on ihmisen kallein aarre, Jumalan antama lahja, joka ohjaa uskovaisen koko elämää. Uskon lahjan saaminen ei tapahdu ihmisen oman harkinnan ja aikataulun mukaan, vaan Pyhä Henki kutsuu Jumalan valtakuntaan. Sen vuoksi Raamattu neuvoo olemaan kutsulle kuuliainen silloin, kun sen kohdalleen kuulee (Jes. 55:6).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu