koirahyökkäys, tanskandoggi ja 2 sakemannia

Moikka! Alan olemaan aika epätoivoinen naapurin suhteen. Hänen kolme koiraa hyökkäsi minun suursnautserini kimppuun huhtikuussa, koska ne olivat irrallaan pihalla. Kaikki kolme koiraa hyökkäsi ilman mitään varoitusta koirani kimppuun, eikä niillä edes ollu pantoja mistä repiä ne irti! Kun naapurini vihdoinki sai koiransa sisälle, hän alkoi huutaa mulle koiran irti pitämisestä, eli todella pimeä ämmä! Siinä melkein kävi todella huonosti, oli parista millistä kiinni ettei valtimo auennut ja eläinlääkäri sanoi ettei kovin moni koira olisi selvinnyt moisesta hengissä! Minun 7vuotias tyttöni näki kaiken ja oli todella järkyttynyt, niinkuin minäkin! Koira myös oli shokissa, en ole ikinä nähnyt sitä sellaisena! Eläinlääkärilasku oli "vain" 497€. Kaulassa oli 7cm leveä, todella syvä haava joka piti ommella ja siihen laitettiin dreeni. Kun pääsimme takaisin kotiin, soitin naapurille, että koirani melkein kuoli ja että lasku oli 500, niin hän sanoi vain, että näitä sattuu, eikä ollut halukas maksamaan laskua! suutuin, koska hänen mukaansa tilanne oli täysin hallinnassa ja mä provosoin koiria hyökkäämään aina uudestaan, kun potkin ja hakkasin niitä! Minäkin sain useita puremia käsiin ja koiran kaikki puremat oli kaulan, pään ja niskan alueella, eli ihan tappamisen meininki niillä oli. Kun keskustelusta ei tullut mitään, tein rikosilmoituksen naisesta seuraavana päivänä. Se asia on nyt hoidossa, palkkasin tosi pätevän asianajajanki ja todistajia tapahtumalle on, nainen on kertonu tapauksesta ystävälleen ja sanonu, että minun koira oli vapaana ja hyökkäs. Sitten kun hän meni väliin, koirani puri naista. Kyllä koirani puri naista, mutta ihan sen takia vain, koska nainen löi koiraani nyrkillä kylkeen kun koirani puri yhtä sen koirista. Asianajajani sano, ettei sillä ole mitään väliä, koska se koko tilanne oli naisen vika. Nyt nainen on tosi suuttunu mulle ja vainoaa minua ja koiraani kun olemme lenkillä. Ensin hän piti koiria edelleen vapaana pihassa, vaikka koirani melkein kuoli ja nyt hän pitää niitä vapaana ihan tien vieressä olevassa metsikössä, josta mun pitää kävellä ohi jos meen kotiin! Oon soittanu hätäkeskukseen useasti, mutta partiolla menee niin kauan tulla paikalle, että tilanne on jo ohi. Oon soittanu asianajajallekki ja vuokranantajalle olen laittanu sähköpostia, tuntuu vaan, ettei se saa mitään aikaiseksi, vaikka kuinka valitan naisesta. Viikko sitten koirat oli taas pihalla vapaana ja laitoin taas postia vuokranantajalle. Olen ilmaissut selvästi kuinka paljon pelkään naista ja tämän koiria, olen hommannut sumutteenki agressiivisia eläimiä varten suojaksi! Mitä mä voin tehä ennenkuin oikeudenkäynti on? Tulen hulluksi kun mun pitää pelätä tätä akkaa! Mä en ole puhunu naiselle mitään tapahtuman jälkeen, mikä on fiksuinta, ettei menetä hermoja. Ai niin, meidän pihalla on valvontakamerat, että nämä koiran irti pitämiset näkyy kyllä sielä.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

naapuri_helvetistä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu