Silver, Silver HD, Showtime ja Star! -kanavien jakelu päättyy Suomessa 15.7.2015
Silver, Silver HD, Showtime ja Star! –kanavat lopettavat jakelun Suomessa.
Kanavayhtiö on päättänyt lopettaa kanavien jakelun kokonaan 15. heinäkuuta 2015, jonka vuoksi kanavien jakelu päättyy myös kaapeli-tv-verkoissa.
Vastaava kävi aiemmin esimerkiksi Hallmark kanavan kanssa :(
Silver, Silver HD,Showtime ja Star!
4
176
Vastaukset
- hmmmmn
En todellakaan jää kaipaamaan. Suomessa on sisältö noilla kanavilla ollut aika kökköä.
- lisäätietoa
toivottavasti saadaan joku tai joitain kulttuuri ja uutis-ja ajankohtaisohjelmia lähettävä kanava tilalle.
"tarjoaa viimeisimmät tiedot maailman talous- ja liike-elämästä sekä pörssien liikkeistä. Lisäksi asiantuntija-analyysejä, haastatteluita vaikuttajien kanssa".
"Uutisia ja muita ajankohtaisohjelmia englanniksi"
Dokumentteja, uutisia ja kulttuuria, mm. balettia, konsertteja ja teatteria, eri puolilta Eurooppa
Monipuolisia saksalaisia ohjelmia kuten uutisia, taidetta, politiikkaa, urheilua ja kulttuuriohjelmia.
Pääosin saksankielinen, mutta myös englannin- ja espanjankielistä ohjelmaa.
- syiukui
Kanavayhtiö hyvittää poistuvat kanavat ottamalla käyttöön kuukauden kanavan , joka kuitenkin lienee sama joka jo näkyy , todella ala arvoista.
- päättyy_myös_satelliitis
Ko. kanavien jakelu päättyy myös satelliitissa, ei pelkästään kaapeli- ja antenniverkoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770