Mitäpä luulet kumpi tuntee olevansa se haavoittuvampi osapuoli? Äläkä käsitä väärin en etsi syyllistä. Yritän saada näkökulmaa hölmölle sydämelle.
Mietteitä monia.
SattuupaTaasTämäkin
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Rakkauden edessä on niin nainen kuin mieskin haavoittuvaisia. Miksi pitää tehdä kilpailuasetelma tästäkin.
Olet aivan oikeassa.
Näkökulmia on monenlaisia, kuin myös ihmisiä, ja lähtökohtia. Olenko koskaan ajatellut asiaa sen toisen ihmisen näkökulmasta? Onko oma napa aina se lähin? Mikä on näkökulma? Tahdonko syväluotaavan analyysin? Riittääkö, että vain on?
Itselleni kysymyksiä asetan. Kyselyikä ja hillitön itsereflektio iski tupaan yleisellä palstalla. ;D
Rakas kynä, sekä paperi kaipaan teitä. Vankkumaton hiljainen vastustajani. Kuunteleva korvani.
Se kumpi rakastaa. Vain sillä on väliä. Rakastunut ei haavoita. Jos molemmat rakastavat, ei kumpikaan pysty haavoittamaan toista. Teoriassa.
Eri asia jos käytännössä on varattu ja kokee hasvoittuvuudekseen sen että voi menettää kumppaninsa ym kun saa toisaalla rakkautta. Mutta se ei ole oikeaa jaavoittuvuutta, se on enemmän ehkä ahneutta, ja silloin ei kai ole oikeutettu edes saamaan/pyytämään toisen rakkautta. Pysyy siinä mitä haluaa enemmän niin ei "haavoitu".
Toisen tilannetta on mahdotonta tietää, jos ei asiasta keskustele. Mikä keskustelussa ylipäätään on niin vaikeaa?
Mutta sanoisin niin, että jotkut ihmiset ovat valmiita haavoittumaankin tärkeän asian edessä. Mutta miksi miettiä asiaa noin katkeralta kannalta, eihän tässä elämässä muutenkaan tiedä miten asiat menevät. Osa ihmisitä suojelee itseään aina kaikilta mahdollislta pettymyksiltä. Kovan elämänkoulun käyneenä voin sanoa, että niitä yllätystekijöitä tulee aina niin monelta suunnalta, että elämän täydellinen kontrollointi ei vaan onnnistu, kun tämän hyväksyy elämästä tulee helpompaa. Kannattaa muistaa, että jotenkin se elämä kantaa. Mutta suuren rakkauden edessä jokainen on polvillaan tai rähmällään tai miten vaan.
Miksi se sua satuttaa?
Voisin kuvitella että nainen. Ainakin tässä tapauksessa, ehdottomasti.
Hän ehkä, enkä tiedä miksi. Minulla on sellainen hassu ajatus, että voisin tehdä hänet onnelliseksi.
Vastaan itsekkäästi omasta tilanteestani, en yleisesti. En tiedä, kumpi meistä on haavoittuvampi, mutta pelkään pahoin ja olen melkoisissa helvetin liekeissä tälläkin hetkellä, koska minulla on sellainen tunne, että hän on haavoittunut ja että haavoittuu koko ajan lisää sillä aikaa, kun minä en tee yhtään mitään. Enemmän olen huolissani hänestä kuin itsestäni. Pelottaa hirveästi juuri tuo, että hän haavoittuu. Mitä hän ajattelee tai ajatteleeko mitään. Minua ei myöskään haittaa, vaikka itseeni sattuu nämä ristiriitaiset ajatukseni sekä epätietoisuus, kunhan vain hänellä olisi kaikki hyvin. En tiedä miten toimia. en haluaisi olla myöskään avuton, enkä saattaa häntä sellaiseen tilaan, että hän olisi minusta huolissaan. Kyllä minä kestän !!! Ja vaikka en kestäisikään, on kaikki ollut sen arvoista.
Miksi sinä tunnet, että hän haavoittuu aina vain enemmän jos et tee mitään? Mitä sinä voisit tehdä ja miksi pelkäät lähestyä häntä? Onko hän vaarallinen sinulle ja millä tavoin vai voitko sinä itse vaarantaa hänet. Pelkäätkö, että hän ivaa sinua tai on väkivaltainen jos tapaatte? Onko hän todella noin hauras kuin annat ymmärtää, onko hän jotenkin vajaavaltainen tai hoidon tarpeessa koska et tunnu uskovan hänen selviytymiskykyynsä? Se, ettei tiedä ja pitää arvailla toisen sanoja, ajatuksia ja tunteita rasitta enemmän kuin esim. sanat: En tunne sinua kohtaan mitään tai ollaan ystäviä. Anna hänelle mahdollisuus parantua haavoistaan, ehkä parannat itsesikin.
Olen miettinyt kaikkia noita ja paljoon muutakin. En pelkää mitään hänen taholtaan. Ei hän välttämättä ole noin hauras. Kyse olikin nyt vain minun omista tuntemuksistani, ei siitä mikä on totta. Purin vain omia ajatuksiani. Koska en tunne häntä tarpeeksi hyvin, en tiedä kuinka haavoittuvainen hän todellisuudessa on. Aivan yhtä suurta harhaa on ajatella, että hän kyllä kestää. Ei tämä maailmaani kaada. Kestän kyllä. Tuota usein mietin, että aliarvioinko hänet pelkäämällä haavoittavani häntä. Nämä ovat vain ajatuksiani ja tunteitani. En kuitenkaan ajattele jatkuvasti noin. En sano, että päätelmäni ovat oikeat, koska en ple keskustellut asiasta hänen kanssaan. Totta, että keskustelu asianomaisen itsensä kanssa on ainut mahdollisuus asioiden selvittämiseen. Jos siis haluaa selvittää ne. Se ei aina ole niin helppoa, kuten tiedät. Mikään ei ole mustavalkoista. Neuvojen antaminen on täällä siksi niin vaikeaa. Voimme vain antaa vinkkejä. Kiitos niistä,
Pakko sanoa tähän vielä, että minä kyllä en sanoisi, etten tunne sinua kohtaan mitän, vaan että olet mielenkiintoinen ihminen ja tykkään sinusta. Ymmärrän kyllä, että kaikkein parasta on kuulla totuus kuin elää epämääräisessä epätietoisuudessa. Mutta tuokaan ei ehkä päde kaikkeen. Voi että, kun kaikessa on niin monta tasoa ja puolta. Pitäisi osata aina katsoa tilanne kerrallaan miten siinä toimii. Tuntuu ettei ole yleispäteviä sääntöjä.
Haluat siis työskennellä omien tuntemustesi kanssa vai testaatko itseäsi? Pura vain omia ajatuksiasi. Jokin ilmeisesti sitoo sinua ongelmasi selvittämisessä koska pelkäät/ et halua keskustella. Mikä sinua sitoo häneen ja saa sinut pelkäämään, omat tunteesiko, velvollisuus vai...
Aloitus herätti minussa nämä ajatukset. Olen pohtinut kyllä muutenkin näitä asioita aina välillä, koska haluaisin jonkinlaisen selvyyden. lopputulos on kuitenkin aina ollut se, että ilman keskustelua hänen kanssaan kaikki jää arvailun varaan. Se mikä minut sitoo häneen ovat omat tunteeni. Mikäkö saa pelkäämään......En halua enempää avautua tänne. Koen ettei tänne kirjoittaminen johda mihinkään ratkaisuihin. Joko selvitän joskus tämän hänen kanssaan tai sitten odotan, että aika auttaa. Luotan siihen, että ajan kanssa tilanteet selviävät. Aina asiat ovat jotenkin selkiytyneet. Mutta oli mukava saada sanoa asiansa, kun oli noin tarkkaavainen kuuntelija ;) Kiitos, että jaksoit vastata.
Kiitos itsellesi koska autoit minua palauttamaan hieman omia voimiani takaisin. I´ll be back.
Aloittajalle sanoisin että jos näin kysyt, voi tulkita että kysyjä on se haavoittuvampi osapuoli, koska hän tätä kysyy. Eiköhän jokainen koe sen haavoittuvuuden omalla tavallaan omien tunteidensa kanssa. Ja mikä haavoittaa enemmän, totuus vai hiljaisuus, unohdus. Mielestäni ehkä hiljaisuus kuitenkin enemmän. Asioista on kuitenkin mahdollisuus keskustella asioina. Itse ainakin koen itseni vähemmän haavoittuvaksi tällä hetkellä, olen hyväksynyt tilanteen sellaisena kuin se on. Ja niin kuin edellä mainittiin, onhan paha ilman tietoa sanoa toisen tuntemuksista mitään. Tunteita mahtuu maailmaan, joskus ne kohtaa, joskus ei, joskus niille tehdään jotain, joskus ei. Se on elämää se.
Luulisin että minä, mutta varmahan en tietenkään voi olla joten en sano tätä pahalla, sellanen tunne vaan.
Kiitoksia vinkkeleistä.
En koe olevani haavoittuvampi, eikä se myöskään tarkoita, että hänkään olisi.
Oikeastaan alunperin lähdin miettimään asiaa hänen näkökulmastaan. Olinko ottanut huomioon miltä "näköalat" siltä suunnalta näyttävät. Huomasin olleeni liian kapeakatseinen. Kaikenlaista ajatuskulkua...suuntaan ja toiseen... ;)
Aurinkoisen päivän iltaa.
Vastaan aloitukseen, kuin eräs M-mies sen olisi kirjoittanut mun nähtäväkseni..
Tajusin eilen, että tää viesti vois hyvin olla sulta mulle. Siis jos sulla on enemmän tunteita mua kohtaan, kuin mitä ääneen oot mulle myöntänyt. Jos tilanne on edennyt niin pitkälle, että olet alkanut ajatella haluavasi pitää mut lähelläsi ikuisesti.. Silloin ymmärrän hyvin, että tunnet itsesi äärimmäisen haavoittuvaiseksi.. Silloin olisit astumassa elämässäsi tyystin uudelle polulle, polulle jota et tunne entuudestaan. Ja ne herättää pelkoa ja ajatuksia meissä kaikissa, uudet asiat meinaan..
Neuvona haluan kuiskata sun korvaan; luota omiin tunteisiisi. Luota muhun, sillä sun kanssa mä kestän elämältä mitä tahansa. Olenhan ollut luottamuksesi arvoinen tähänkin asti, elänyt kuten ollaan alussa sovittu. En ole koskaan halunnut ahdistaa sua ajatuksella sitoutumisesta, saati pyytänyt moista. Enkä pyydä vastaisuudessakaan.. Mutta sulle sen pyytäminen, tai edes ajatuksesta keskustelun aloittaminen, on sallittua. Sen olen sinulle itsellesikin kertonut, että en pyydä saati vaadi mitään, mutta jos itse haluat "antaa itsesi" niin otan kaiken vastaan avoimin sydämin, suurella ilolla.
Eikä sinun silti ole pakko sitoa minua itseesi, sillä en ole lähdössä minnekkään. En ennen kuin pyydät mua poistumaan. Sillä aikaa elän ja hengitän sinua, rakastan niin vilpittömästi kuin vain aikuinen nainen osaa ja voi. Olet jo nyt tuonut elämääni enemmän hymyä ja värejä, uudenlaista tyyneyttä ja rauhaa. Enemmän kuin valtaosa koskaan kohtaamistani ihmisistä. Voin vain ja ainoastaan olla elämälle kiitollinen, että se on johdattanut meidät kohtaamaan toisemme <3