Eduskunnassa kirjattiin tänään uuden hallituksen ministerien omaisuus, velat ja sidonnaisuudet − tai ainakin heidän omat ilmoituksensa niistä.
Pdf-tiedosto löytyy eduskunnan tällä hetkellä jatkuvasti reistaavilta sivuilta:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/VN_1 2015.pdf
Voitaisiin tehdä sellainen ajatusleikki, että kuvitellaan jokaisella suomalaisella olevan yhtä paljon velkaa kuin liikenne- ja viestintäministerin palkkioviran saaneella Anne Bernerillä eli 793.000 euroa. Silloin suomalaisten yhteinen velkamäärä olisi noin 4.300 miljardia eli 4,3 biljoonaa euroa. Siinä kälyinen 100 miljardin valtionvelka jo kalpenee rinnalla.
On toki myönnettävä, ettei tuo ole Bernerin ilmoittama nettovelka, vaan hänellä on varsin runsaasti myös omaisuutta, jota velalla on hankittu.
Pääministeri Sipilä piilotteli ilmoituksessaan sijoitusomaisuuttaan kertomatta sen arvoa ja tarkkaa muotoa, mutta paljasti erikoisuutena yhdessä vaimonsa kanssa omistaman 180 hehtaarin metsäalan. Tuo hehtaarimäärä olisi poikkeuksellisen suuri perinteistä maa- ja metsätaloutta ammatikseen harjoittavallekin.
Ei tarvitse ihmetellä, jos hallitus toteuttaa ohjelmaansa kirjatut erilaiset tuet ja verohelpotukset metsänomistajille. Sipilä tuskin jäävää itseään. :D
Uudet ministerit ovat melko velkaisia
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 1791682
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107869En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo90606- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520