Piinaava helluntailaisuus
kiusattu92
25.11.2014 16:08
Tästä voi tulla pitkä ja sekava teksti, mutta haluan kertoa sen, jos siitä olisi jollekulle apua- myös minulle itselleni.
Alun alkaen olen luterilaisesta kirkosta lähtöisin. Perheeni ei ole elänyt sen koommin "uskonnollista" elämää, mitä nyt isä on pitänyt Raamattua autossaan syystä tai toisesta. Lapsuuteni oli tuiki tavallinen, paitsi että vanhempani erosivat kun olin n.8 vuotias. Se jätti minuun jäljen. Minua alettiin kiusata jo alakoulussa tuon eron takia, lisäksi sen vuoksi että minulla sattuu olemaan kehitysvammainen veli. Lisäksi olen käynyt 1.luokan kahteen kertaan, kun lukeminen ei alkanut sujua. Kiusaamisen ainekset siis hienosti kasassa.
Kävin normaalisti riparit yms. Aloin kuitenkin seurustella helluntailaisen pojan kanssa 14 vuotiaana. Hän kertoi ihmeellisiä tarinoita Jeesuksen verestä yms. Koska olin kiinnostunu pojasta, kiinnostuin myös tuosta uskosta ja poika kuljettikin minua mukanaan erinäisissä nuorten kokouksissa. Koska koin että elämäni muutenkin oli haastavaa jo lapsuudestani tulleiden "ongelmien" myötä ajattelin myös, että saattaisin löytää avun pahaan olooni tuosta ihmeiden kerhosta..
Poika ja hänen kiihkoilija siskonsa ja uudet "veljet ja sisaret" aktiivisesti aivopesivät minua. Se oli kerrassaan helppoa, kun muutenkin etsin elämäntarkoitusta. Minut pistettiin pelosta ja ahdistuksestani huolimatta muun seurakunnan eteen todistamaan "vanhasta" elämästäni ja tunnustamaan kaikki pahat tekoni. Hyvin pian alettiin myös puhua kasteelle menosta ja perheeni käännyttämisestä.
Vaikka erosinkin pojasta, tuli uusia helluntailaispoikia mukaan kuvioihin enkä päässyt irrottautumaan "hellareista" vaikka minusta ei tuntunut kotoisalta olla siellä.
Yläkoulussa ei saanut uskoa evoluutioon. Siellä pidin myös aamunavauksia, joissa "saarnasin" Jeesuksen teoista ja yritin käännyttää ihmisiä uskoon pastorimme kannustamana. Kanssaoppilaat ja opettajat inhosivat minua- syystäkin. Minun olisi pitänyt olla onnellinen, mutten ollut. Kaikkeen piti tulla vastaus Raamatusta. Elämän ei kuulunut olla helppoa Jeesukseen uskovilla- näin minulle uskon sisaret ja veljet sanoivat, kun itkin ettei minulla ole ystäviä koulussa eikä seurakunnassa. En saanut kaveerata ei uskovia kuin ainostaan jos olin valmis käännyttämään heidät. Jälkikäteen ajateltuna olen onnellinen ettei minulla ollut tuolloin ei-uskovia ystäviä juurikaan. Vaikka saarnasin ihmisille veritarinoita, minua aina ahdisti ja tuntui kamalalta.
Jatkuu seuraavas viestissä!
Vastaa
Ilmianna
Jaa
52 Vastausta
kiusattu92
25.11.2014 16:10
Jatkoa, kun tila loppui kesken..
Äitini oli kauhuissaan kun kerroin tarinoita Jeesuksen verestä, helvetistä ja ihmeparantumisista.. Hän oli myös kauhuissaan, kun kuuli minun lukevan Raamattua ja traktaatteja, joilla ihmisiä pelotellaan tulemaan uskoon, itselleni iltasaduksi. Joka ilta minun piti tehdä "synnin" päästö päivän synneistä ja opetella antamaan sydämessäni tilaa Pyhän Hengen toiminnalle itsessäni.
Äitini ei onneksi päästänyt minua kasteelle- vastaa 18vuotta täytettyäni sain itsemääräämisoikeudellani luvan mennä. Äiti ja jopa isäni olivat katsomassa kastettani vaikka eivät kannattaneet kumpikaan aikeitani. Lukio meni pieleen vahvasti tuon helluntaihömpän takia- siellä vasta ongelmat alkoivat ihmisten kanssa. Edes siellä olevat helluntailaiset eivät kaveeranneet minua vaan puhuivat minusta pahaa seurakunnassa ja tekivät elämästäni yhä vaikeampaa. Seurakunnanhan piti olla avoin kaikille ja kaikkien piti olla yhtä suurta perhettä- kaikille piti olla tilaa ja riittää paikkoja- PASKAA sanon minä!
Jos en käynyt säännöllisesti seurakunnan kokouksissa, minulta heti sinne mentyä tivattiin missä olin ollut ja kehotettiin tekemään synnin päästöjä. Tuntui että minä olin aina se syntipukki ja kaikki muut synnittömiä (nykyään ajattelen heidät erityisen tekopyhinä ihmisiän). Minulla ei saanut olla harrastuksia, jotka veivät aikaani seurakunnassa käynniltä, rukoilulta, Raamatun lukemiselta ja saarnaamiselta. Rakastin lapsuudessani piirtämistä, käsitöiden tekoa ja liikuntaa. Mitään näistä en olisi saanut tehdä enkä juuri tehnytkään helluntaiaikoinani.
Vieläkin jatkuu!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
kiusattu92
25.11.2014 16:11
Toivottavasti nyt mahtuu loppuun!
Viimein pääsin eroon helluntailaisista poikakavereistani ja löysin kivan poikakaverin, joka ei ollut mitenkään sitoutunut mihinkään uskontoon. Seurakunnassa käyntini alkoi hiipua ja sain sijaa omille ajatuksilleni, joita minulla ei ollut saanut olla liki 7vuoteen. Huomasin yhä olevani ahdistunut ja masentunut lapsuudessani tapahtuneista asioista ja aloin ymmärtää miten paljon pahempaan suuntaan helluntailaisuus oli alkanut viedä elämääni. Suhde, joka olisi voinut olla elämäni paras loppui kuitenkin, koska en ollut sujut itseni kanssa. Poikakaverini alkoi olla myös masentunut, joten säästääkseni hänet pahalta ololtani päätin itse lähteä suht
kiusattu92
25.11.2014 16:08
Tästä voi tulla pitkä ja sekava teksti, mutta haluan kertoa sen, jos siitä olisi jollekulle apua- myös minulle itselleni.
Alun alkaen olen luterilaisesta kirkosta lähtöisin. Perheeni ei ole elänyt sen koommin "uskonnollista" elämää, mitä nyt isä on pitänyt Raamattua autossaan syystä tai toisesta. Lapsuuteni oli tuiki tavallinen, paitsi että vanhempani erosivat kun olin n.8 vuotias. Se jätti minuun jäljen. Minua alettiin kiusata jo alakoulussa tuon eron takia, lisäksi sen vuoksi että minulla sattuu olemaan kehitysvammainen veli. Lisäksi olen käynyt 1.luokan kahteen kertaan, kun lukeminen ei alkanut sujua. Kiusaamisen ainekset siis hienosti kasassa.
Kävin normaalisti riparit yms. Aloin kuitenkin seurustella helluntailaisen pojan kanssa 14 vuotiaana. Hän kertoi ihmeellisiä tarinoita Jeesuksen verestä yms. Koska olin kiinnostunu pojasta, kiinnostuin myös tuosta uskosta ja poika kuljettikin minua mukanaan erinäisissä nuorten kokouksissa. Koska koin että elämäni muutenkin oli haastavaa jo lapsuudestani tulleiden "ongelmien" myötä ajattelin myös, että saattaisin löytää avun pahaan olooni tuosta ihmeiden kerhosta..
Poika ja hänen kiihkoilija siskonsa ja uudet "veljet ja sisaret" aktiivisesti aivopesivät minua. Se oli kerrassaan helppoa, kun muutenkin etsin elämäntarkoitusta. Minut pistettiin pelosta ja ahdistuksestani huolimatta muun seurakunnan eteen todistamaan "vanhasta" elämästäni ja tunnustamaan kaikki pahat tekoni. Hyvin pian alettiin myös puhua kasteelle menosta ja perheeni käännyttämisestä.
Vaikka erosinkin pojasta, tuli uusia helluntailaispoikia mukaan kuvioihin enkä päässyt irrottautumaan "hellareista" vaikka minusta ei tuntunut kotoisalta olla siellä.
Yläkoulussa ei saanut uskoa evoluutioon. Siellä pidin myös aamunavauksia, joissa "saarnasin" Jeesuksen teoista ja yritin käännyttää ihmisiä uskoon pastorimme kannustamana. Kanssaoppilaat ja opettajat inhosivat minua- syystäkin. Minun olisi pitänyt olla onnellinen, mutten ollut. Kaikkeen piti tulla vastaus Raamatusta. Elämän ei kuulunut olla helppoa Jeesukseen uskovilla- näin minulle uskon sisaret ja veljet sanoivat, kun itkin ettei minulla ole ystäviä koulussa eikä seurakunnassa. En saanut kaveerata ei uskovia kuin ainostaan jos olin valmis käännyttämään heidät. Jälkikäteen ajateltuna olen onnellinen ettei minulla ollut tuolloin ei-uskovia ystäviä juurikaan. Vaikka saarnasin ihmisille veritarinoita, minua aina ahdisti ja tuntui kamalalta.
Jatkuu seuraavas viestissä!
Vastaa
Ilmianna
Jaa
52 Vastausta
kiusattu92
25.11.2014 16:10
Jatkoa, kun tila loppui kesken..
Äitini oli kauhuissaan kun kerroin tarinoita Jeesuksen verestä, helvetistä ja ihmeparantumisista.. Hän oli myös kauhuissaan, kun kuuli minun lukevan Raamattua ja traktaatteja, joilla ihmisiä pelotellaan tulemaan uskoon, itselleni iltasaduksi. Joka ilta minun piti tehdä "synnin" päästö päivän synneistä ja opetella antamaan sydämessäni tilaa Pyhän Hengen toiminnalle itsessäni.
Äitini ei onneksi päästänyt minua kasteelle- vastaa 18vuotta täytettyäni sain itsemääräämisoikeudellani luvan mennä. Äiti ja jopa isäni olivat katsomassa kastettani vaikka eivät kannattaneet kumpikaan aikeitani. Lukio meni pieleen vahvasti tuon helluntaihömpän takia- siellä vasta ongelmat alkoivat ihmisten kanssa. Edes siellä olevat helluntailaiset eivät kaveeranneet minua vaan puhuivat minusta pahaa seurakunnassa ja tekivät elämästäni yhä vaikeampaa. Seurakunnanhan piti olla avoin kaikille ja kaikkien piti olla yhtä suurta perhettä- kaikille piti olla tilaa ja riittää paikkoja- PASKAA sanon minä!
Jos en käynyt säännöllisesti seurakunnan kokouksissa, minulta heti sinne mentyä tivattiin missä olin ollut ja kehotettiin tekemään synnin päästöjä. Tuntui että minä olin aina se syntipukki ja kaikki muut synnittömiä (nykyään ajattelen heidät erityisen tekopyhinä ihmisiän). Minulla ei saanut olla harrastuksia, jotka veivät aikaani seurakunnassa käynniltä, rukoilulta, Raamatun lukemiselta ja saarnaamiselta. Rakastin lapsuudessani piirtämistä, käsitöiden tekoa ja liikuntaa. Mitään näistä en olisi saanut tehdä enkä juuri tehnytkään helluntaiaikoinani.
Vieläkin jatkuu!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
kiusattu92
25.11.2014 16:11
Toivottavasti nyt mahtuu loppuun!
Viimein pääsin eroon helluntailaisista poikakavereistani ja löysin kivan poikakaverin, joka ei ollut mitenkään sitoutunut mihinkään uskontoon. Seurakunnassa käyntini alkoi hiipua ja sain sijaa omille ajatuksilleni, joita minulla ei ollut saanut olla liki 7vuoteen. Huomasin yhä olevani ahdistunut ja masentunut lapsuudessani tapahtuneista asioista ja aloin ymmärtää miten paljon pahempaan suuntaan helluntailaisuus oli alkanut viedä elämääni. Suhde, joka olisi voinut olla elämäni paras loppui kuitenkin, koska en ollut sujut itseni kanssa. Poikakaverini alkoi olla myös masentunut, joten säästääkseni hänet pahalta ololtani päätin itse lähteä suht
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis mikä oli pointtisi?