Turvallinen tuuliraja souteluun?

Isopahatuuli

Heippa.

Ostimme perheellemme kuukausi takaperin soutuveneen ja minä perheen äitinä olen hoitanut tuon soutamisen tähän asti.

Olisinkin halunnut tiedustella, että mikähän on teidän mielestänne turvallinen tuuliraja järvellä souteluun? Toki maalaisjärki on käytössä ja itse tutkailen säätä ennen järvelle lähtöä, mutta olisi mukava saada suuntaa-antavaa vinkkiä teiltä kokeneemmiltakin.

2

151

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Souttellija

      Tuohan nyt riippuu kokonaan järvestä ja veneestä. Jos paikka on suojaisa ja vene soutamiseen huono eli lähes kaatumaton (niin kuin valitettavan monet soutuveneet ovat), niin ihan äkkiä ei tule tuuliraja vastaan muuten kuin voimien puolesta.

      Sitten jos on isompi selkä, jossa aalto pääsee nousemaan, niin vasta- ja myötätuuleen soutaminen onnistuu vaikka kuinka isossa aallokossa, mutta kääntyminen voi olla hankalampaa.

      Olettaen että paikka on suojaisa, sanon nyt vaikka 10 metriä sekunnissa. Niin kovasti tuulee järvellä harvoin.

    • nuurdikki

      Jonkinlainen nyrkkisääntö on että kun murtuvan aallon korkeus on puolet veneen pituudesta on olemassa vaara kaatumisesta. Soutuveneellä siis 2m allot, ei ehkä tulisi heti mieleen mennä sekaan. Tuuliraja on melko henkilökohtainen ja subjektiivinen asia, veneet oikein käsiteltynä kestävät kovaakin keliä mutta kyydissä oliat eivät välttämättä kestä. Pitää vain tietää mikä tuntuu kohtuulliselta ja vielä mukavalta. Soutuveneessä tulee tietenkin vielä sitten jaksaminen, jos soutajan voimat loppuu voi se aiheuttaa vaaratulenteen. Yksi sääntö on että kun koivun oksat heiluu mutta männyn ei niin silloin ei tuule vielä kovasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1006
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      8
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      836
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      714
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe