Mietin tässä, olemmeko erilaisia, vai onko ryhmäseksiä harrastavien joukossa enemmän kaltaisiamme?
Olemme vaimoni kanssa hieman yli 50-vuotiaita mutta nuorekkaita ja hyvin säilyneitä. Meillä on tällainen "cuckold-harrastus", jossa useinmiten netissä tutustumme naiseen tai mieheen, jonka kutsumme kotiimme tai jonnekin muualla. Valitsemme aina kiltin ja pitkässä avioliitossa olevan miehen tai naisen, koska tällaiset ovat yksinäisiä turvallisempia. Jos kyseessä on mies, niin teemme jossain vaiheessa suoran ehdotuksen, haluaisiko vieras naida vaimoani makuuhuoneessamme, minkä jälkeen vieraan pitää välittömästi poistua. Tämän jälkeen vaimoni sulkeutuu kaksin miehen kanssa ja itse jään odottelemaan toiseen huoneeseen. Yleensä joudun odottelemaan muutaman varvin ajan tunnista kahteen. Vieraan poistuttua pujahdan suoraan alastoman vaimoni viereen ja otan hänet suoraan toisen miehen jäljiltä.
Jos onnistumme löytämään naisen kolmanneksi, niin tapahtumat menevät samalla lailla mutta kuitenkin niin, että jätän hieman "ruutia" omalla vaimollekin.
Olemme joskus harrastaneet kimppaa niin, että olemme kolmistaan samassa huoneessa, mutta tällainen pienoinen salaperäisyys tietämättä tarkkaan toisen huoneen tapahtumista, tuntuu meistä molemmista paljon, paljon kiihottavammalta.
Vaimoa jyystetään juuri nyt
17
1503
Vastaukset 17
- kato58
Meillä on samanlainen cuckold-harrastus, aika usein olen samassa huoneessa katselemassa kun vaimoani pannaan. Vaimoni saa kaikkein parhaiten mahtavan orgasmin kun minä olen vieressä ja minusta tuntuu myös hyvältä kun näkee oikein läheltä kuinka kulli painuu vaimon sisälle.
- cuck-pari
Meitä kiihottaa eniten juuri olla eri huoneessa, mihin vähän kuulee mutta ei näe. Voi vain kuvitella viereisen huoneen tapahtumia. Itseäni kiihottaa, jos mies on ruma tai lihava. Vaimoani taas kiihottaa ajatella minua erityisen kauniin naisen kanssa. Tässä juhannuksena pääsimme harrastamaan parinvaihtoa tuttavapariskunnan kanssa niin, että vietimme juhannuspyhät 'vaimot vaihtoon' -meiningillä. Ihan kivaa, mutta jotain jäi puuttumaan, koska aktin jälkeen olisi halunnut jatkaa oman vaimon kanssa. Vaimollani oli ihan samanlaiset tunnelmat.
Ehkä se juju on kuitenkin siinä, että sitä vaan haluaa hetken ottaa ja antaa puhdasta ja nautittavaa seksiä vieraan kanssa tietäen oman kumppaninkin nauttivan tilanteesta ja siitä tiedosta, että kohta saa kuitenkin vielä parempaa nautintoa omalta puolisolta.
- Takaaparas
Kaltaisianne harrastajia olen etsinyt, olen kyllä,sinkku mutta harmiton, lihaksikas hyväkroppainen...pks alueelta olisi kiva löytää vakkarikuvio.
- kato58
Luimme viestisi ja mielestämme olisit ihan sopia panemaan vaimoani, vaimoni rakastaa aika rajua seksiä, ottaa mielellään suuhunsa ja haluaa kovaa panoa takaa päin... olis kiva tavata
- Anonyymi
kato58 kirjoitti:
Luimme viestisi ja mielestämme olisit ihan sopia panemaan vaimoani, vaimoni rakastaa aika rajua seksiä, ottaa mielellään suuhunsa ja haluaa kovaa panoa takaa päin... olis kiva tavata
pukeutuuks vaimosi liivisukkin ....pputkiasennusleppakorpi@uukku. com
Tervehdys
Olisin kiinnostunut teistä ja mukavasta seurastanne yhteisen mukavan ajan merkiessä nOLen 47 vuotias herrasmies ja haluaisin alkaa tutustumaan teihin paremmin.
Odottelen viestiänneMiten pääsis kokeileen mää olen 47 sinkku mies ja haluun uusii juttuja
- timotikapuupää
minäpä se nussin kaikki kaksjalkaiset ,,,,,,jopa tikapuut,,odotan tikapuitenne
- Kot_kot_kot
Eikös niissä tikapauissa ole turhan väljä aukko? Kokeilepa kanaa tai kalkkunaa!
tässä olisi viisikymppinen aviossa elävä herrasmies valmiina tositoimiin....
- Kamunen
Tervehdys,hyvä herrasväki:)
Tässä olis "naisvapaaehtoinen"geimeihinne.
Olen kyllä lähemmäs kuuskymppinen,hyvännäköinen ja-hyväkuntoinen.Avioliitossa ja hyvää seksiä, turvallisesti vailla. - Ympäril
Sulle olisi tässä terve, siisti paksu munainen ikäisesi mies naimaan. Toivottavasti paljaalla.
- Kamunen
Huomenta Ympäril,olipa mukava yllätys:)
Missäs me nähtäis?
- Kkfkfkfk
Kyllä täällä harrastetaan myös.Huomenna vaimo menee rakastelemaan 35 vuotiasta todella isokullista komeaa miestä.aah, sitä tunnetta, kun saa työntyä sen jälkeen pilluun, joka on aivan auki ja märkänä vieläkin.
- Varamie
Meillä kun miehellä ei toimi niin välillä saan kapakasta valita nuoren mikä kiinnostaa. Vien hotelliin ja vaikka maksan kun tyydyttää minut, saa kaikkea mitä kotona ei kuvitellut.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 261000
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457