Eihän sinulle, melperi (Kalevi Laakso, eläkeläinen, Heinola), mikään riitä.
Eihän sellainen, joka ei edes etsi Jumalaa, voi häntä löytääkään. Jumala ei koskaan anna armoansa sellaiselle, jolla ei ole hiukkaakaan nöyrää mieltä.
Sitten kun melperi ajallaan on siirtynyt iankaikkisuutensa sijaan, tulee toisia pilkkaajia. Tuskin kuitenkaan tämänveroista, josta vihanvaahto herkeämättä roiskuu. Tällaistakaan ei olisi nähty jos ei olisi tullut nettiaikaa. Tehotontahan se on Jumalan valtakunnan suhteen, mutta rasite ja epäilyksen siemen niille, jotka vielä etsivät Jumalan valtakuntaa, rauhaa, syntien sovitusta.
Juudas Iskariotkin sai kulkea kolme vuotta itsensä Jumalan Pojan läheisyydessä, mutta totuus ei hänellekään avautunut.
Usko on alusta loppuun Jumalan työ. Jumala antaa armonsa kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. Meidän jokaisen rukous sopisi olla, että Jumala antaisi armonsa meillekin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Täyttä vl-PASKAA!
VAIN ME.
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
missä se nyt on taas se Jumalan valtakunta josta alussa kerrotaan?
voisko sitä paikantaa edes joskus hiukan vai onko se ihan automaatti, että se on yhtä kuin veeälsysteemi!?
edelleen, eikö jo kansakoulupohjalta pitäisi jokaisen nähdä mihin melperin inho kohdistuu?
miksi se on niin vaikeaa nähdä asian oikea laitama, voisitko aloittaja kertoa oma versiosi asiasta.
Roomalaiskirjeen 9. luvusta:
15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon." [2. Moos. 33:19]
16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. [Ef. 2:8,9]
17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." [2. Moos. 9:16]
18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. [2. Moos. 4:21]
19 Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." [Job 23:13; Dan. 4:32]
20 Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" [Jes. 45:9; Viis. 12:12]
21 Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? [Viis. 15:7; 2. Tim. 2:20]
22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.
Jumalan valtakunta:
http://www.suviseurat.fi/2015/fi/
http://rauhanyhdistys.fi/
http://www.nettiseurat.info/
että sinun siirryttyäsi iankaikkisuutesi sijään tulee tilallesi toisia pilkkaajia, tuskin kuitenkaan sinun veroisiasi.
Kysymys Melperille. Kuinka Melperi kokee itse Jumalan valtakunnan? Sen Jumalan valtakunnan, josta Raamatussa puhutaan. Kuuluuko hän siihen Jumalan valtakuntaan?
Minulle - melperille - on ihan yks lysti koko Jumalan valtakunta. Minun elämäntehtäväni, kutsumukseni, on maallisen vaellukseni ajan pilkata Jumalan lapsia ja Jumalan valtakuntaa.
aina riittää. Kun yksi poistuu iankaikkisuutensa sijaan, toinen astuu tilalle. Se poistunut sitten katselee helvetin vaivasta niin kuin Raamatussa kerrottu rikas mies ja rukoilee pelastusta edes veljilleen, koska oma pelastus ei enää ole mahdollinen. Isä Abrahan kertoo juttua suuresta juopasta... (Ei JUOPOSTA)