Kukaan ei kaipaa minua, olen siis 26vuotias mies. En edes muista millon olisin kuullut jonkun muun kuin äitini kysyvän "Mitäs sulle kuuluu". Eikä puhelin soi kuin sillon joku puhelinmyyjä erehtyy soittamaan tai tekstiviestinä tulee joku helvetin mainosviesti, Facebookissa vituttaa katella vaan kuinka muut on ties missä ja kyllä usein kyselin että mahtuisko mukaan ja soittelin muutamille kavereille että lähteekö kahville/kaljalle, pari kertaa käytiinkin noin 8kk sitten, nykyään kun jotain kysyy joltain niin ei vastata ja lukee vain "nähty" no en rupee enään vinkumaan ketään oon ihan kyllästyny tohon touhuun.. pelleks en rupee.. Kaikki tää alkoi siis kun noin puolitoista vuotta sitten tuli lopputili, nykyään ainoat kenelle juttelen on äitini noin kerran viikossa ja lähikaupan myyjä, päivät kuluu jotenkunten tietokoneella istuen ja nukkumisen merkeissä, alkoholia en käytä kuin harvoin.. työpaikkaakaan ei tunnu millään saavan mistään, ajatukset pyörii lähinnä mielessä että mitä virkaa tässä itellä enään on, ei mitään. itselleni en toki mitään meinaa tehdä koska en halua aiheuttaa perheenjäsenilleni mitään omantunnon tuskia ja kärsimystä, mutta tälläisiä ajatuksia on vain ruvennut pyörimään mielessäni.. En olisiki ikänä kun muistelen koulu ja armeija aikoja kun oli paljon kavereita ja aina menoa että ikinä olisin itse yksi näistä niin paljon mediassa puhutuista "syrjäytyneistä" nuorista... Omatunto täys nolla, itseluottamus täys nolla.. taitaa olla muutenkin koko jätkä täys nolla..
Mikä siinä on että...
nollajätkä
12101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä se auta muuta kuin aktiivisemmin etsiä hommia.
Olen vähän samankaltaisessa tilanteessa ainoastaan sillä erotuksella että en ole koskaan töissä ollutkaan. Kärsin masennuksesta, ahdistuksesta ja todella pahoista uniongelmista. Usko parempaan elämään on mennyt jo aikaa sitten.
Olen naisena huomannut sen että niillä joilla asiat on hyvin, niin heistä välitetään enemmän ja heidän seuransa on kaivattua mutta ne joilla asiat eivät ole yhtä hyvin niin heidät unohdetaan ja jätetään yksin..itse olen kokenut paljon ulkopuolisuuden tunteita, kiusaamista, yksinäisyyttä, syrjintää, ja työpaikkakiusaamista. Tunnen olevani ihan yksin, unohdettuna, hyljeksittynä ja muiden silmätikkuna joten eipä tämä elämä tunnu ollenkaan ihmisarvoiselta. Kaveruus suhteet toimi yksipuolisesti joten eipä niihinkään kannata panostaa. Välillä on käynyt mielessä että olisi parempi luovuttaa kuin jatkaa loputonta ja turhaa taistelua pahoja ihmisiä vastaan..eipä minua kukaan jäisi kuitenkaan kaipaamaan tänne. <3:lla nainen vm-82
Tuhkimo33, laita s.posti osoite niin voitais kirjoitella siellä :)
En halua laittaa sähköpostiosoitetta kaikkien näkyville :). Koska siitä näkee jo suoraan kuka olen..olisiko muita ehdotuksia??
Oon huomannu ihan saman! Kyll' on kaverit kaikonnu kun tuli masennus diagnoosi ja ei itse jaksanut pitää yhteyttä. Noh, kukas nyt surullisen ihmisen seuraa kaipaisi.. huomaa vaan tästä että kuka on aito ystävä ja kuka ei. Ja niitä aitoja täys 0 :'/
Hei tsemppiä! Monilla on sama työ edessään työtä ym.etsiessä, vaivaa on nähtävä. On myös normaalia, ettei ihmisillä ole aikaa samanlailla kuin nuorempana hengata kavereiden kanssa. Eräskin tuntemani mies on erittäin karismaattinen ja hyvä tyyppi, mutta näyttää silti olevan yksinäinen ja hän näyttääkin näkevän paljon vaivaa itse saadakseen kontakteja ja kavereita. Hän siis on itse aktiivinen. Jatka vaan aktiivisuuttasi, juttele ihmisille, hanki työpaikka jne., niin kyllä se siitä. Surkuttelu ja itsesääli ei nyt auta. Menestyjät on niitä jotka ei luovuta ja surkuttele elämäänsä.
Milläs hankit työpaikkaa kun ei ole vielä tähän ikään mennessä ollut kertaakaan töissä ja työn hakeminen pelottaa. Ei Suomessa enää edes ole töitä työttömille enkä kyllä missään töissä pystyisi käymäänkään kun ahdistaa niin paljon. Hyvä jos edes kaupassa saan käytyä että pysyn hengissä. Taitaa sekin olla turhaa kun olen niin turha ja epäonnistunut ihminen etten koskaan tule naistakaan saamaan. Parempi olis kuolla.
Eikä sitä kyllä enää viitsi edes mitään elämänsä eteen tehdä kun hyvin suurella todennäköisyydellä se kaikki olis turhaa työtä.
Sitä ei tiedä koska töitä saat. Mutta vapaaehtoistyötä voit tehdä, ja sen kautta saat ihmiskontakteja ja tunteen siitä, että olet hyödyllinen muille. Vapaaehtoistyötä on vaikka minkälaista, ja monet työntekijät ovat niitä, jotka syystä tai toisesta ovat aiemmin olleet "syrjäytyneitä". Ketään ei tuomita tai ihmetellä. Ja tärkeintä: voit olla oikeasti avuksi muille!
Älä mollaa itseäsi, kun sehän latistaa vain lisää.Kokeile etsiä ystäviä ja kavereita vaikka tätä kautta http://kirjeenvaihtokaverit.net/ ja erilaisten harrastuspaikoista, kuten urheilun harrastuspaikoista sekä kansalais-tai työväenopistoissa.Niissä on monenlaisia kursseja.Etsi sieltä jokin itseäsi kiinnosta ja mene mukaan.
Ei se työpaikkakaan välttämättä ratkaisu ole. Itse jäin kesätyön jälkeen vakituiseksi ja se ahdistaa todella paljon. Tuntuu, että en ansaitse vakituista työtä. Työilmapiiri on välillä todella huono. Minulla on n. 60 kilometriä työmatka yhteen suuntaan, omalla autolla kuljen, vuorotyö, bussilla ei voi mennä. Firmassa oli YT:t juuri ja en edes pyytämällä saanut lomaa, vaikka suurin osa lomautetaan vähäksi aikaa. Minua käytetään muiden lomautusten tuuraajana.
Kaiken lisäksi tänään on Isänpäivä ja pistin välit poikki omaan isääni, joka on ihan hirveä ihminen ja täys narsisti. Hän on myös ainoa sukulainen, joka asuu samassa kylässä. Äiti ja sisko asuvat n. 30 kilometrin päässä. Haluaisin muuttaa täältä kotikylästä pois, mutta lähteminen ahdistaa yhtä paljon kuin jääminenkin. Jos muutan lähemmäs työpaikkaa, samalla muutan kauemmaksi äidistä ja siskosta, jotka ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä elämässä. Jos taas muutan lähemmäs heitä, työmatkastani tulee 20 kilometriä pitempi.
Toisaalta haluaisin vain irtisanoa itseni ja kärsiä karenssi ja olla vain työtön. Sitäkään en pysty tekemään.
Vihaan tätä maailmaa, tätä suoritusyhteiskuntaa, jossa vain rikkaat ja kauniit ihmiset palkitaan. Ei tässä ole mitään järkeä...