Mistä lisätienistejä etsivä graafikko ja koodari?

Hei,

Mistä löytäisin esim. oman työn ohella tekevän lisätienistejä etsivän ja haluavan työntekijän. Ennen vanhaa tieto tekijälle meni suusta suuhun, mutta nyt en tiedä mistä etsiä pienemmän työn tekijää. Epätietoisena kysynkin, onko olemassa esimerkiksi nettifoorumia, josta tieto pienemmistäkin työtehtävistä löytäisi tien firabelityötä etsiville?
Olen perustamassa verkkokauppaa ja tarvitsisin sivujen taittoon ym. graafista taitoa omaavan ja halukaan työtehtävän tekijän, sekä jos löytyy koodaustaitoista esim. tuotehintalaskureita ym. ostamista helpottavien ominaisuuksien osaavaa tekijää.
Mikäli tällaista pienentyön foorumia ei ole olemassa tai en löydä se olisi hieno juttu, jos joku aktiivinen perustaisi sen ja jos tämä viesti tavoittaa halukkaita olisi se myös mukava asia.
Työ ei olisi alkuun suurimääräistä, mutta toivon, että toiminnan aloituksen onnistuessa ja sen myötä laajentuessa nämäkin työmäärät ja varallisuus kasvaisivat ja voisin palkata kyseisen tekijän tai työllistää esim. työkkaristä vapaan työntekijän tai ottamalla yhteyttä alan yrittäjiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Maltillinen kirjoitti:

Hei,

Mistä löytäisin esim. oman työn ohella tekevän lisätienistejä etsivän ja haluavan työntekijän. Ennen vanhaa tieto tekijälle meni suusta suuhun, mutta nyt en tiedä mistä etsiä pienemmän työn tekijää. Epätietoisena kysynkin, onko olemassa esimerkiksi nettifoorumia, josta tieto pienemmistäkin työtehtävistä löytäisi tien firabelityötä etsiville?
Olen perustamassa verkkokauppaa ja tarvitsisin sivujen taittoon ym. graafista taitoa omaavan ja halukaan työtehtävän tekijän, sekä jos löytyy koodaustaitoista esim. tuotehintalaskureita ym. ostamista helpottavien ominaisuuksien osaavaa tekijää.
Mikäli tällaista pienentyön foorumia ei ole olemassa tai en löydä se olisi hieno juttu, jos joku aktiivinen perustaisi sen ja jos tämä viesti tavoittaa halukkaita olisi se myös mukava asia.
Työ ei olisi alkuun suurimääräistä, mutta toivon, että toiminnan aloituksen onnistuessa ja sen myötä laajentuessa nämäkin työmäärät ja varallisuus kasvaisivat ja voisin palkata kyseisen tekijän tai työllistää esim. työkkaristä vapaan työntekijän tai ottamalla yhteyttä alan yrittäjiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu