Harvoin on mikään valtion sekaantuminen yritystoimintaan onnistunut yhtä hyvin kuin Jan Vapaavuoren junailema Turun telakan kauppa.
Turun telakka pyöri pitkään tappiollisena ja oli jopa konkurssiuhan alla, kunnes Vapaavuori sai yhdessä saksalaisen varustamon kanssa neuvoteltua Suomelle hyödyllisen kaupan. Omistajan vaihduttua telakka sai jo viime vuonna kahden uuden laivan tilauksen TUI:lle ja yhden Tallinkille. Nyt tuli kaksi suurta risteilijää lisää ja töitä riittää jo varmistuneiden laivojen tekemisessä viideksi vuodeksi.
Niin Turun seudun asukkaat kuin kaikki muutkin veronmaksajat saavat olla kiitollisia, että Vapaavuori kieltäytyi kaatamasta vastikkeetonta tukiaisrahaa korealaisten pohjattomiin taskuihin, kuten sosialistit, persut ja keput vaativat.
Turussa nautitaan nyt Vapaavuoren perinnöstä
12
113
Vastaukset
- ÄlähänPuhuPaskaa
Ai, oliko se onnistunutta sekaantumista Turun telakan toimintaan kun ei antanut telakalle 50 miljoonan euron VALTION LAINAA ja sen takia meni iso risteilyalustilaus ohi suun Ranskaan....? 1000 telakkaduunaria ja lisäksi alihankkijat rukoilivat polvillaan Vapaavuorta antamaan sen lainan, mutta Vapaavuori oli sitä mieltä että se ei haittaa jos duunarit ja pienyrittäjät pysyvät työttömänä....
Myöhemmin tapahtunut telakkakauppa oli hyvä, mutta Vapaavuorella ei ollut siihen osaa eikä arpaa.Se laina olisi ollut vain alkupala korealaisille, joiden koko konserni keikkui konkurssin partaalla. Jos telakka olisi pysynyt STX:n omistuksessa, korealaiset olisivat lypsäneet jatkuvasti lisää valtion avustuksia, vaikka eivät olisi saaneet yhtään uutta tilausta.
Jan Vapaavuori onnistui järjestelmään kaupan valtion väliaikaisine omistuksineen, vaikka varsinkin persut ja sosialistit yrittivät panna kapuloita rattaisiin yhdessä telakan epäonnistuneen varatoimitusjohtajan kanssa.
Lue tuosta Hesarin jutusta, millaista vääntöä telakan pelastaminen oli:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421471226076- ÄläJauhaSkeidaa
Liike kirjoitti:
Se laina olisi ollut vain alkupala korealaisille, joiden koko konserni keikkui konkurssin partaalla. Jos telakka olisi pysynyt STX:n omistuksessa, korealaiset olisivat lypsäneet jatkuvasti lisää valtion avustuksia, vaikka eivät olisi saaneet yhtään uutta tilausta.
Jan Vapaavuori onnistui järjestelmään kaupan valtion väliaikaisine omistuksineen, vaikka varsinkin persut ja sosialistit yrittivät panna kapuloita rattaisiin yhdessä telakan epäonnistuneen varatoimitusjohtajan kanssa.
Lue tuosta Hesarin jutusta, millaista vääntöä telakan pelastaminen oli:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421471226076Haha, siihen alkupalaan olisi sisältynyt pääruuaksi ison risteilyakuksen tekeminen.
Ja sen jälkeen jälkiruuaksi laina olisi maksettu takaisin. Aivan riskitön tapaus Suomen valtiolle.
Nyt laiva valmistuu Ranskassa..... ÄläJauhaSkeidaa kirjoitti:
Haha, siihen alkupalaan olisi sisältynyt pääruuaksi ison risteilyakuksen tekeminen.
Ja sen jälkeen jälkiruuaksi laina olisi maksettu takaisin. Aivan riskitön tapaus Suomen valtiolle.
Nyt laiva valmistuu Ranskassa.....Kuka lainan olisi maksanut takaisin? Korealainen emoyhtiökö?
Sillä oli vähän suuremmat velat kuin 50 miljoonaa euroa ...- Uuuuuuno
Liike kirjoitti:
Kuka lainan olisi maksanut takaisin? Korealainen emoyhtiökö?
Sillä oli vähän suuremmat velat kuin 50 miljoonaa euroa ...Sun väitteiden pohjana on vain kokoomusmedian valheet, joita meille syötettiin Vapaavuoren tueksi. Oletko seurannut mitä Ranskassa on tapahtunut...? Et varmaankaan.
Uuuuuuno kirjoitti:
Sun väitteiden pohjana on vain kokoomusmedian valheet, joita meille syötettiin Vapaavuoren tueksi. Oletko seurannut mitä Ranskassa on tapahtunut...? Et varmaankaan.
Ovatko sinun arvatenkin mainiot tietolähteesi sitten Suomen ulkopuolella?
Kuulitko ”varman tiedon” sosialistien hallitsemasta Ranskasta vai Venäjältä? :D- IvaajaUuuuuuno
Liike kirjoitti:
Ovatko sinun arvatenkin mainiot tietolähteesi sitten Suomen ulkopuolella?
Kuulitko ”varman tiedon” sosialistien hallitsemasta Ranskasta vai Venäjältä? :Dniin joo, sä oletkin tuon tason kaveri. tyypillinen kokoomuslainen.
IvaajaUuuuuuno kirjoitti:
niin joo, sä oletkin tuon tason kaveri. tyypillinen kokoomuslainen.
Taisi kalikka kalahtaa. :D
- ei-uutta-auringon-alla
Liian aikaista riemuita? SAK:ssa hiotaan jo lakkokirveitä. Syksyllä kuuluu lisää. Vetävät laivatilaukset tappiolle tasavarmasti. Niin on tehty ennenkin.
Pernon telakka meni lakkoviiveiden takia ensimmäisen kerran konkurssiin 1989.Valitettavasti voit olla oikeassa. AKT uhosi jo tänään, että se ei osallistu muiden SAK:n liittojen kanssa kasvu- ja työllisyyssopimukseen, vaan aikoo neuvotella suuremmat palkankorotukset jäsenilleen.
Ahneus voi aivan hyvin yllättää myös Turun telakan väen, kun tulevaisuus näyttää liiankin hyvältä.
- NBVGHYTr
Vappaavuori on huippu tuossa ulkomaan kaupassa. Yksikään ministeri ei ole myynyt yhtä monta yritystä ulkomaille kuin Vapaavuori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243198Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162665Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172519Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432437- 132314
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717