Olen 17-v tyttö ja sain tänään lääkäriltä reseptin Ermysin-nimiseen lääkkeeseen joka siis on määrätty akneani varten.
Pakkausselosteessa huomasin, että melko harvinaisissa haittavaikutuksissa mainittiin munuaissairaus.
Tutkin asiaa lisää netistä ja sieltä sain sellaisen käsityksen, että erytromysiini (Ermysinin vaikuttava aine) mahdollisesti pahentaisi jo olemassa olevaa munuaisten vajaatoimintaa. Mutta tuoteselosteen mukaan lääkeaine taas voisi munuaissairauden aiheuttaa?
Uskaltaisinkohan nyt tuota kuuria jatkaa. Mieluummin tietysti elän aknen kanssa kuin munuaissairauden, mutta olin kovin innoissani kun lääkäri lupaili että saattaisin päästä aknesta eroon. Tämä tosiaan rajoittaa elämääni paljon, esimerkiksi uimassa en käy ja olkapäät paljaana tai meikittä en liiku kodin ulkopuolella. Olisi siis aivan upeaa saada apua tähän akneen mutta ei todellakaan minkään munuaissairauden uhalla.
Osaatteko sanoa mitä tuo maininta munuaissairaudesta tuoteselosteessa tarkoittaa?
Voiko lääke siis aiheuttaa terveellekin ihmiselle jonkin pysyvän munuaissairauden vai onko siitä haittaa vain munuaissairaudesta ennestään kärsiville? Vai mahtaisiko tuo sitten tarkoittaa jotain tilapäisiä muutoksia munuaisarvoissa?
Ermysin ja munuaissairaus
taimii
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722729Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252478Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422171Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132006Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101492- 1671353
- 521032
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28974IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99781