Jättilonkeroiden hyväilyssä

Lonkkunen

Makasin rannalla valkeissa bikineissäni pyyhkeen päällä. Olo oli vetelän rento eilisen päivän lomakohteessa juhlimisen jäljiltä. Onnittelin itseäni hyvän auringonottopaikan löytämisestä suojaisesta paikkaa kallioiden takaa, poissa turistirysästä.

Kivien välistä eteeni levisi trooppisen meren suojainen poukama. Löhösin rantatuolissa ja ryystin viimeiset pohjat pillillä pina coladastani. Ei mikään paras mahdollinen krapulajuoma, mutta hei, lomalla pitää nauttia hyvistä coctaileista!

Aaltojen rytmikäs kuohunta vain noin metrin päässä varpaistani oli rentouttavaa kuultavaa, joten torkahdin. Unen läpi tiedostin etäisesti, että jokin viileä ja limaisen tuntuinen hipelöi nilkkaani. Raotin uneliaasti silmiäni ja näin valtavan paksun mustekalan lonkeron nousevan vedestä.

Lonkero kietoutui nilkkani ympärille ja säpsähdin pelästyneenä. Huomasin, että paksut vahvat lonkerot olivat levittäytyneet rantatuolini ympärille! Kaksi niistä kietoutui ranteideni ympärille ja minua alkoi pelottaa. Tulisiko minusta mustekalan lounas?

Tunsin, miten yksi lonkero hipelöi rantatuolini kankaan läpi peppuani. En voinut liikkua. Koitin potkaista vapaalla jalallani vartaloani lähestyvää lonkeroa, mutta sen paksu lihaksikas ja limainen varsi kietoutui jalkani ympärille ja kauhukseni tajusin lonkeroiden levittävän jalkojani. Repisikö otus minut kahtia?

Peppuani hyväilevän lonkeron liike kiihtyi ja vasta kuudennen lonkeron työntyessä minua kohti aloin tajuta. Lonkero hyväili reiteni sisäpintaa nyrkin kokoiset imukupit maiskahdellen. Se tuntui kiihottavalta.

Lonkero eteni levitettyjen jalkojeni väliin ja alkoi hyväillä pilluani bikinien läpi. Seitsemäs lonkero kohosi tuolini alta ja työntyi terhakasti pystyssä jöpöttävien rintojeni väliin ja aukaisi bikinien yläosan näppärästi. Kaksi lonkeroa alkoi hyväillä paljaita rintojani levittäen niille limaa. Vähän väliä nännit jäivät kiinni imukuppeihin.

Olin voipunut ja krapulassa, enkä jaksanut paljoa vastustella. Huomasin nauttivani pervojen lonkeroiden käsittelystä. Kohotin päätäni ja näin bikinieni valkean alaosan kostuneen lonkeron limasta ja lisäksi pilluni rupesi olemaan aika märkä. Alaosasta näki läpi jalkoväliini sen kastuessa, minkä vuoksi en käyttänytkään näitä bikinejä käydessäni uimassa.

Lonkeron paksu kärki hyväili klitoristani ja suuret imukupit hinkkasivat kosteaa pilluvakoani märkien bikineiden läpi. Voihkaisin.

Lonkero alkoi hivuttautua bikinien sisäpuolelle päästäkseen hiplaamaan paljasta pilluani. Tällöin näin vedestä kohoavan erilaisen, pienemmän mustan lonkeron, joka paksuni kärjestään ja siinä näytti olevan halkeama. Henkäisin tajutessani, että sen täytyi olla minut vanginneen lonkerohirviön penis!

Olin aina ollut hyvin tarkka kondomin käytöstä ja nyt joku outo mereneliö aikoi nussia minua paljaalla. Pilluani hyväillyt paksu lonkero repi bikinien alaosan pois ja hyväili paljasta pilluani vielä hetken imukupeillaan. Sitten musta pyöreäkärkinen lonkero vaihtoi sen kanssa paikkaa, etsi häpyhuulten ja työntyi niiden välistä tiukkaan kosteaan kolooni.

Lonkerohirviö alkoi nussia pilluani paljaalla kyrvällään niin, että aurinkotuolini natisi. Kalun paksu suomuinen varsi hankasi koloni seinämiä ja tunsin väristykset orgasmin alkaessa. Valitsin kauttaaltani pitkään jatkuvan orgasmin kourissa jättimäisen lonkerokyrvän jyystäessä minua.. Näin, miten lonkeron sisällä kulki peräkanaa paksuja möykkyjä kohti kärkeä ja tajusin sen laukaisevan lastin sisääni...

En voinut tehdä mitään, kun tuo outo olento täytti märän tiukan pilluni siemennesteellään ja hyväili minua samalla kaikkialta valtavilla imukuppilonkeroillaan.

Seuraavaksi lonkerot käänsivät minut kontilleni peppu pystyssä ja äsken lauennut lonkero alkoi työntyä liukkaana peppuuni. Samalla vedestä nousi toinen penislonkero ja työntyi nyt puolestaan pilluuni. Isot lonkerot puristelevat pakaroitani ja rintojani ja olento alkoi nussia minua molempiin aukkoihin. Se teki hiukan kipeää, mutta oli myös todella kiihottavaa.

Laukesin kaksi suurta lonkerokyrpää sisälläni niiden pannessa minua takaapäin. Liike sai tissini pomppimaan villisti allani. Lopulta lonkerot täyttivät pilluni ja anaalini lämpimällä spermallaan.

Lonkerot vetäytyivät takaisin mereen ja jäin makaamaan rantatuoliin värisevänä ja saaneena. Noustessani hetken päästä ylös valui reisilleni lonkerohirviön vihertävää spermaa, jota pilluni oli aivan täynnä.

Jostain syystä löysin itseni parin päivän päästä uudestaan ottamassa aurinkoa samassa paikassa...

2

4604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeps16

      Arvostan (Y). Hyvin kirjoitettu kaiken lisäksi. Lisää tätä, kiitos.

    • Lonkkulonkeroinen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe