Moi! Olen tässä miettinyt elämääni, nyt reiluna 30-kymppisenä miehenä, aina ollut sinkkuna, ei ikinä tyttöystävää tai seurustelusuhdetta.
Asun suomen mittapuulla isossa kylässä. Nuorempana, 7-15 vuotiaana minulla oli paljon kavereita, kenen kanssa vietin lähes kaiken vapaa-ajan mitä silloin nuorena poikana oli koulun jälkeen.
Kun ammatti-koulu loppui, osa kavereista muutti isompaan kaupunkiin, osa perheellistyi jne. Pidän parin kaverin kanssa edelleen yhteyttä ja näenkin heitä aika usein, mutta kun toinen on naimisissa ja toinen asuu sadan kilometrin päässä, olen kaikki arki-illat ja usein myöskin viikonloput pääsääntöisesti yksin kotona.
Onneksi vanhempani ja sukuluisiani asuu samassa kylässä kanssani, heitä näen useamman kerran viikossa...
Se mikä tässä kaikessa kaihertaa itseä on se , että nykyään ku lukee esim. somea niin moni tuntuu olevan "kaverin porukan kanssa siellä ja täällä" Tulee tunne että kiva nähdä muiden elämää mutta samalla että olisipa itselläkin noin paljon kavereita, vois mennä isomman porukan kanssa sinne ja tänne...
Mutta ihminen ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään. Eräs kaveri tässä soitti , ei olla pariin vuoteen nähty ja halusi tulla käymään, keksin että minulla on töissä kiire. Tarviin nykyään useamman päivän aikaa sulatella sitä, jos tiedän että joku vanha tuttu tulee kylään! Ehkä alan erakoitumaan , mutta huomannut että myöskin viihdyn yksin.
Asun suomen mittapuulla isossa kylässä. Nuorempana, 7-15 vuotiaana minulla oli paljon kavereita, kenen kanssa vietin lähes kaiken vapaa-ajan mitä silloin nuorena poikana oli koulun jälkeen.
Kun ammatti-koulu loppui, osa kavereista muutti isompaan kaupunkiin, osa perheellistyi jne. Pidän parin kaverin kanssa edelleen yhteyttä ja näenkin heitä aika usein, mutta kun toinen on naimisissa ja toinen asuu sadan kilometrin päässä, olen kaikki arki-illat ja usein myöskin viikonloput pääsääntöisesti yksin kotona.
Onneksi vanhempani ja sukuluisiani asuu samassa kylässä kanssani, heitä näen useamman kerran viikossa...
Se mikä tässä kaikessa kaihertaa itseä on se , että nykyään ku lukee esim. somea niin moni tuntuu olevan "kaverin porukan kanssa siellä ja täällä" Tulee tunne että kiva nähdä muiden elämää mutta samalla että olisipa itselläkin noin paljon kavereita, vois mennä isomman porukan kanssa sinne ja tänne...
Mutta ihminen ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään. Eräs kaveri tässä soitti , ei olla pariin vuoteen nähty ja halusi tulla käymään, keksin että minulla on töissä kiire. Tarviin nykyään useamman päivän aikaa sulatella sitä, jos tiedän että joku vanha tuttu tulee kylään! Ehkä alan erakoitumaan , mutta huomannut että myöskin viihdyn yksin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan fiksuja mietteitä. Tuo kaverisi on kuitenkin sellainen, joka aiheutti sinussa varauksen. Se miten suhtauduit siihen, johtui ainoastaan siitä, että kohtaaminen kaventaisi omaa elämääsi ja päättelen siitä, että kaverisuhde ei ole ihan paras tai vilpitön.
Oikea kaveri on sellainen, että sen tapaa missä vaan, koska vaan.
Senkin voin kertoa, että hyviä kavereita elämässä vaan ei ole usein kun yksi tai kaksi. Hyvin harvoin enemmän. Siis sellaisia, joita voi todellakin kohdata vaikka 10v päästä, heti ja täydellä kaveruudella.
Muuten järkevästi olet pohtinut tilannetta. Ihmisestä tulee hyvinvointia ( omaansa) etsivät ja mukavuutta. Se lienee ihmisen niitä perus asioita, josta johtuen myös on liikunta-elin sairauksia, eli istutaan mieluummin kun lenkkeillään.
Voin kertoa, että et ala erakoitumaan. Ei se ole sitä.
Sitten kun erakoidut, muutat jonnekin korpeen pieneen majaan ja lopetat kaikki yhteydet ( lomia ei lasketa erakoitumiseksi).