Osakeyhtiön velka vanhentunut vuosien saatossa?

voutineuvoa

Pöytälaatikossa on osakeyhtiö, jolla ei ole ollut minkäänlaista toimintaa yli kymmeneen vuoteen. Yritys sai aikoinaan ulosottotuomion parista rästiin jääneestä vuokrasta (muutama tonni) ja velkojana luonnollinen henkilö. Velkaa ei silloin saatu mitenkään perittyä, koska yrityksellä ei ollut rahoja ja toiminta muutenkin loppui. Voudista ei ole näiden reilun kymmenen vuoden aikana kuulunut mitään. Luottotiedot on puhtaat. Jos aloitan nyt yritystoiminnan samalla yhtiöllä paremmilla ideoilla, niin onko vouti kimpussa eli tuleeko vanhat rästit maksettavaksi vai onko velka vanhentunut tai voudilta unohtunut ettei sitä enää peritä? Velkojana oleva henkilö on todennäköisesti jo kuollut vanhuuteen, voisin näin veikata.

9

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näyttää_20_vuodelta
    • En_oolakimies

      Kertokaa miten oikeesti menee?

    • niiinpä_niin

      Oikeasti menee näin. Kun firma on yhä olemassa, vaikkapa vain pöytälaatikossa, on se veloistaan vastuussa, jos ne eivät ole ehtineet vanhentua.

      Vanhentuminen riippuu ensinnäkin siitä, onko velalle aikoinaan haettu ulosottoperuste eli tässä tapauksessa velkomustuomio käräjäoikeudesta. Jos on, velka ei ole vanhentunut, sillä lopulliseen vanhentumiseen tarvitaan 20 vuotta tuomiosta, kun velkoja on yksityishenkilö. Jos ei ole viety t:istuimeen, vanhentuminen riippuu siitä, onko vanhentuminen katkaistu ts. onko velkoja jaksanut muistutella velasta vähintään 3 vuoden väliajoin tai onko velallinen samojen aikarajojen sisällä maksanut velkaa tai muuten tunnustanut sen olemassaolon.

      • kiperäkysymys

        Mutta mitäs sitten jos sitä velkojaa ei ole ollut enää vuosiin olemassa eli on siis kuollut? Lakkaako silloin myös sen velan olemassaolo jos siitä muutenkaan ei ole saatu koskaan perittyä sentinlatia?


      • Niinpä_niin

        Velka ei lakkaa velkojan kuolemaan. Vainaan tilalle velkojaksi tulee hänen kuolinpesänsä.


      • täytyykatkaista

        "Vanhentuminen riippuu ensinnäkin siitä, onko velalle aikoinaan haettu ulosottoperuste eli tässä tapauksessa velkomustuomio käräjäoikeudesta. Jos on, velka ei ole vanhentunut, sillä lopulliseen vanhentumiseen tarvitaan 20 vuotta tuomiosta, kun velkoja on yksityishenkilö"

        Tässäkin tapauksessa velan vantuminen pitää katkaista 5 vuoden välein, mikäli velka ei ole ulosotossa.


      • lakialukenut

        Joten alkuperäiseen kysymykseen liittyen vastaus on edelleenkin täysin avoin. Velkahan luonnollisesti oikeuden tuomion jälkeen päätyy sinne ulosottoon, mutta jos sitä ei useasta yrityksestä huolimatta saada perityksi, palautuu saatava takaisin velkojalle. Oleellista tässä on ilmeisesti se, onko velkoja siirtänyt saatavaa ulosottoon viiden vuoden kuluessa siitä, kun se on hänelle sieltä palautunut. Jos ei ole, niin siinä tapauksessa velan perimisen peruste on vanhentunut ja velka siten 'unohdettu'. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen yksinkertaistettuna on siis se, että velka on todennäköisesti ehtinyt näiden vuosien aikana vanhentumaan.


      • Niiinpä_niin
        lakialukenut kirjoitti:

        Joten alkuperäiseen kysymykseen liittyen vastaus on edelleenkin täysin avoin. Velkahan luonnollisesti oikeuden tuomion jälkeen päätyy sinne ulosottoon, mutta jos sitä ei useasta yrityksestä huolimatta saada perityksi, palautuu saatava takaisin velkojalle. Oleellista tässä on ilmeisesti se, onko velkoja siirtänyt saatavaa ulosottoon viiden vuoden kuluessa siitä, kun se on hänelle sieltä palautunut. Jos ei ole, niin siinä tapauksessa velan perimisen peruste on vanhentunut ja velka siten 'unohdettu'. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen yksinkertaistettuna on siis se, että velka on todennäköisesti ehtinyt näiden vuosien aikana vanhentumaan.

        Oleellista ei ole se, onko velkoja vienyt saatavan ulosottoon, koska vanhentumisen voi katkaista vapaamuotoisesti velkomistuomion antamisen jälkeenkin. Silloin pätee 5 vuoden aikaraja, kuten "täytyykatkaista" aivan oikein aiempaa vastaustani täydensi.


      • Anonyymi
        Niiinpä_niin kirjoitti:

        Oleellista ei ole se, onko velkoja vienyt saatavan ulosottoon, koska vanhentumisen voi katkaista vapaamuotoisesti velkomistuomion antamisen jälkeenkin. Silloin pätee 5 vuoden aikaraja, kuten "täytyykatkaista" aivan oikein aiempaa vastaustani täydensi.

        normaali velka vanhenee 3v välein jos ei velkoja uusi ja siis maksa sitä pikku summaa ulosoton konttorille en muista mikä se oli. Itse kävin perimässä oman jonkun tonnin velkani itse koska tiesin asiakkaan olevan entuudestaan sellainen joka venyttää loppuun asti,ei siis auta kun ajaa pihaan ja hakea tavarat pois sekä vaatia korkorahat tai polvilumpio


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe