Mene Maskuun pane p.ska taskuun

Takapaltan_asukas

Otsikon mukaista pilkkalaulua sain kuulla viisikymmentä vuotta sitten koska asuin Maskussa.

Nyt asun jälleen Maskussa ja vanha pilkkalaulu on käynyt toteen omituisella tavalla.
Päivästä toiseen ulkona haisee sianpaskan haju. Välillä se äityy niin pahaksi, ettei ulkona yksinkertaisesti voi olla. Ei ole merkitystä tuuleeko tai mistä suunnasta tuulee, hajun tuntee aina.

Ymmärrän toki että Nousiaisissa olevan yrittäjän toimeentulo on riippuvainen sikalan pidosta, mutta onko oikein että kaikki joutuvat kärsimään yhden yrityksen päästöistä?

Ympäristösuojelulaki sanoo seuraavaa:
"1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on:

1) ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa, ehkäistä ja vähentää päästöjä sekä poistaa pilaantumisesta aiheutuvia haittoja ja torjua ympäristövahinkoja;

2) turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, tukea kestävää kehitystä sekä torjua ilmastonmuutosta;

3) edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta ja ehkäistä jätteistä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia;

4) tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena; sekä

5) parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon."

Samaan aikaan kun yksi sikala voi pilata tuhansien ihmisten elämän, säädellään lakipykäliä pienkiinteistöjen jätehuollosta: tiskivedetkin pitäisi johtaa pienpuhdistamoon. Suhteellisuudentaju on pahasti kateissa!

Onko siis todellakin niin ettei ympäristönsuojelulaki koske maaseudun yrittäjiä?
Saako Suomalainen maatalous tuhota ympäristöä välittämättä säädetyistä laeista?

4

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Positiivisesti

      Sikalan naapurissa voi olla pian lottovoitto asua. Ei ole vaaraa muslimeista lähiympäristössä.

    • Uushumikkalalainen

      Nykyään kuulee laulua "Kun asut Maskussa, saat alennusta ravintola-laskussa".

    • ImeKyrpåås

      Grillaus kevyesti suomenruotsalaisittain: Pårkkanat-resept. Mine kåitta ajatelle påsitiivinens puåli teste laihduntakuuri ja käytte luåvuus. Tesse teille kesen kuuma grill vinkki! Laita grill tulessa. Åta 16kg neme satans pårkkana. Åta ryypy kåskenkårva åta tåinenki. Jås granne on näkösel huuta: TEELE SITE VAIN GRILLATA! Åta ryypy. Heite ne pårkkana grillens ritile, kaata vehen marinad peelle. Kåssu tai ålut såpi mainiåsti. Avaa tåinen kåssu. Keennä niite helvetens pårkkanåit ettei ne pala. Heite såålaa ja peppar och mite kaapiste löyty peelle. Drik lite ålut velille vaihtelun ja kåssu ryypy pereen kyytipåikana. Åta sgmtelefon ja såitå sukulainen, jås ne grilla makkara lehtipihvi, låhkåpeero ni hauku ne pysty. Åta ryypy åta tåine juå låput pullåst, påtkase ne satans pårkkana upp och ner hit och dit. Åta ja heite grill grannens tåntti. Tilaa pizza. Åta ålut.

    • Raha_haisee

      Nousiainen, Lemu, Askainen...
      Nousiaisista nousi lemu paskainen!
      Nyt on sitten ilmeisesti paskanhajuinen kunta vaihtunut!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe