On se mukava ajella tuolla liikenteessä, kun vaikuttaa siltä ettei kukaan muu noudata liikennesääntöjä kuin me uudet kuskit.
On esimerkiksi tosi kiva ajella pimeällä, liukkaalla maantiellä nopeusrajoituksen mukaan kun perässä hönkii joku kiireinen idiootti. Tänäkin aamuna oli tosi kiva ajella duuniin kun joku volvo-markkanen oli takapuskurissa kiinni, ohitti mut sitten suoremmalla pätkällä vain päästäkseen seuraavan, edelläni ajaneen auton perään hönkimään (eli se siitä hyödystä mitä ohittamisesta hänelle seurasi).
Näin ykkösvaiheessa mä aion todellakin ajaa 80-kympin alueella sitä kahdeksaakymppiä. Mä en ala suhaamaan ylinopeutta jonkun kiireisen kusipään takia. Ja autoni nopeusmittari näyttää muuten oikein, että turha jonkun tiukkapipomulkun alkaa siitäkään nipottamaan.
On esimerkiksi tosi kiva ajella pimeällä, liukkaalla maantiellä nopeusrajoituksen mukaan kun perässä hönkii joku kiireinen idiootti. Tänäkin aamuna oli tosi kiva ajella duuniin kun joku volvo-markkanen oli takapuskurissa kiinni, ohitti mut sitten suoremmalla pätkällä vain päästäkseen seuraavan, edelläni ajaneen auton perään hönkimään (eli se siitä hyödystä mitä ohittamisesta hänelle seurasi).
Näin ykkösvaiheessa mä aion todellakin ajaa 80-kympin alueella sitä kahdeksaakymppiä. Mä en ala suhaamaan ylinopeutta jonkun kiireisen kusipään takia. Ja autoni nopeusmittari näyttää muuten oikein, että turha jonkun tiukkapipomulkun alkaa siitäkään nipottamaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Meillä ainakin opetettiin autokoulussa ajamaan 10 km/h ylinopeutta juuri siksi ettei olisi liikenteen tukkona ja aiheuttaisi vaaratilanteita kun muut joutuu ohittamaan.
Ja tuolla "autokoulussa sanottiin näin"-verukkeellako selittelet sitten virkaintoiselle liikkuvan poliisin edustajalle ylinopeuttasi?
Oon uuden kuskin kanssa samaa mieltä. Itse ajan kaupungissa kyllä välillä sen 10 km/h enemmän, mutta maantiellä en sitä rajotusta enempää meinaa ajaa ainakaan vielä. Uusi kuski mäkin olen, viime keskiviikkona sain kortin.
laiton opetus on samaa, kuin yllytys laittomuuteen, eli rikokseen. Ilmoittakaa AKE:lle heti. Autokouliitto on sisäänlämpiävä. Autokoulut ovat itse sen johdossa. Ei vaikutuksia.
tietää tämmösen autokoulun nimi,ei kyllä näin opetteta. Onkohan nyt mennyt prosentit ja kilometrit sekaisin. Otetaan vaikka 40 rajoitus ja siihen 10 kilometriä yli?! Sakothan siitä tulee.
Jatka samaan malliin!
Hyvä, sinusta kehkeytyy oiva autoilija! MINÄ ajan oikein, muut hölmöilevät.
Muistithan kytkeä takasumuvalon, siellähän on niin pilvistä?
Paikallislehti kertoi maanantaina karua kieltään: torstaina kortin saanut menetti sunnuntaina autonsa hallinnan ....ja henkensä.
Eli jos ajan _liikennesääntöjen_ mukaan, minusta on kehkeytymässä itsekäs MINÄ ITSE-kuski? Mitäs ne parin metrin "turva"välin pitävät teiden ritarit sitten ovat? Esimerkkejä oikeasta tavasta ajaa? Voi anteeksi että mua vituttaa idiootit jotka saattaa minutkin vaaraan omalla kuvitellulla kiireellään. Ehkäpä minun pitää sitten hankkia se takapuskuritarra "Anteeksi että ajan näin lähellä edessänne".
Hei, tajuan kyllä mitä on joustava liikenne, ettei aina todellakaan tarvitse noudattaa pilkulleen esim. nopeusrajoituksia, mutta näin ykkösvaiheen kuskina mä en ala ottamaan turhia ylinopeussakkoja.
Ja ajan sentään nopeusrajoituksen mukaista nopeutta, en selkeää alinopeutta...
Jospa miettisit, miten voit helpottaa ohituksia ja ylipäätään edistää sujuvaa ja turvallista etenemistä ja tarkkailla omia tekemisiäsi naapureita kriittisemmin. Kyllä ne perässäroikkujat luultavasti klaaraavat tilanteet, ellet nyt ihan hölmöksi heittäydy.
Sinulla mitä todennäköisimmin on paljon opittavaa, vaikka ajo itsestäsi tuntuukin jo sujuvan, usko tai älä.
Kyllä mä kuule päästän teidät kiireiset "ammattilaiskuskit" ihan mielelläni ohi, en todellakaan ole teitä estämässä, suhatkaa tuhatta ja sataa mun puolesta. Tarkkailen omia tekemisiäni tässä vaiheessa aivan riittävästi, sen voin sulle taata, mutta ehkäpä se omaan peiliin tuijottaminen voisi tehdä enemmän hyvää sun kaltaisille "kokeneille" kuskeille jotka näyttää tosiaan tietävän kaiken...
.. asenteet tuntuvat olevan kohdallaan.
Tuppaa vaan menemään vanhemmaltakin VPK:laiselta yöunet, kun nuoria keräilee mustaan säkkiin...
Niitä säkkejä varmaan tarvitaan siksi kun nuoret noudattavat liian tarkasti nopeusrajoituksia, niinkö?
Minusta tässä kirjoittaa ensimmäinen oikealla asenteella liikkeelle lähtevä nuorukainen. Nuo sinun kommenttisi ei kyllä ole mistään kotoisin,mustine säkkeineen. Mene nurkkaan häpeämään!
Jos luetun ymmärtämisessä on vaikeuksia, en voi mitään. Tai jos sua kiihottaa olla vastarannankiiski, en voi mitään. Taidat olla tyyppiesimerkki takapuskurissa huohottavista keski-ikäisistä volvo-kuskeista jotka "tietää kaiken".
..se asiantuntevuus tiivistyy.
Automerkistäni riippumatta mahdollisuutesi päätyä pussiin on kuitenkin huomattavan moninkertainen. Mieti sitä.
Turvallista matkaa niin uusille kuljettajille, kuin vanhemmillekin.
Kaltaistesi asiantuntijoiden takia epäilemättä pussiin joutuminen on hyvinkin lähellä.
Taidat olla oikein rattiroope. ja oot varmasti tositaitava. Pidäppä rinta rottingilla ja mene taas liikenteen taistoon mukaan. Kyllä se sunkin itsetunto siitä.
Mutta ei uudetkaan kuljettajat noudata liikennesääntöjä, kun ne muutamat ensimmäiset viikot tai pahimmassa tapauksessa jopa kuukaudet.
Onkos sulla jotain faktaa tuon yleistyksen tueksi?
Saattaapi se olla, että ne säännöt vähän "pyöristyvät" kunhan ajaa pari kuukautta. Itsellä ainakin näin. koulussa opetettiin, että täytyy aina tarkkaan seurata kevyttä liikennettä, mutta kyllä sitä vähemmän nykyään seuraa, kun täällä on sellainen liikennekulttuuri, että oli tilanne mikä tahansa, niin kevyt liikenne väistää.
Ja mitä tohon ajonopeuteen tulee, niin kyllä se kannattaa suosiolla ajaa vähän yli. Niin ainakin ite teen ja hyvin menee muiden mukana.
Enhän minäkään pilkulleen kahdeksaakymppiä ajele, se on suunnilleen kymppi yli kahdeksankympin vauhti tuolla maantiellä kasikympin alueella, vaan eipä se auta niiden perskärpästen suhteen. Ilmeisesti jotkut ihmiset niin avuttomia että tarvitsevat jonkun edelle ajamaan, että itse pysyvät tiellä... ;)
No meille maikka ainakin kertoi karmeita tilastofaktoja autokoulun aikana noista kevyen liikenteen onnettomuuksista ja siitä, miksi niitäkin tapahtuu. Jos joku on pöljä, niin menetkö hölmöläisenä mukaan?
Jos joku kusee housuunsa, alatko sinäkin tehdä niin, koska muutkin tekevät. Järki vai samaistuminen?