Masentuneille:
Hoidatteko ahdistavat ja epämukavat asiat heti pois alta, vaikka sitten vähän hutiloiden, vai vitkutteletteko niiden hoitamisen kanssa siksi, että olette epävarmoja, haluatte hoitaa asian huolellisesti ja suunnitellusti, teitä hävettää, teitä ahdistaa tai haluatte paeta tosielämää ja arjen haasteita?
Otetaan esimerkki sosiaalisesta elämänpiiristä:
Jos olette saaneet sähköpostiviestin hieman etäisemmältä sukulaiselta liittyen tuleviin sukujuhliin, ja teitä ahdistaa kommunikoida vieraahkon ihmisen kanssa ja teitä ahdistaa koko sukujuhla, niin toimitteko niin, että vastaatte heti sähköpostiviestiin, jotta ahdistava tehtävä olisi poissa päiväjärjestyksestä, vaikka ette saisi aikaan kuin parin lauseen mittaisen, lakonisen ja ehkä vähän tökerönkin viestin? Vai toimitteko niin, että vitkuttelette viestiin vastaamisen kanssa, työnnätte tehtävän hoitamisen eteenpäin, saatatte suunnitella välillä ahdistuneesti, miten muotoilisitte viestin, jottei se vaikuttaisi tökeröltä ja sivistymättömältä, stressaatte, ja lopulta, kun aivan vihoviimeinen hetki on käsillä, ryhdytte toimeen ja kirjoitatte viestin ja saatte pitkän pohdinnan ansiosta ystävällisen ja asiallisen viestin aikaiseksi?
Itse olen valitettavasti tätä jälkimmäistä sorttia. Olen epävarma ja todellisuuspakoinen, perfektionismiin taipuvainen vitkuttelija. Tämä toiminnantyyli on keskeinen osa masennustani.
Tunnen ihmisiä, jotka eivät ikinä vitkuttele eivätkä vaikuta kauheasti myöskään välittävän, miltä he vaikuttavat muille ihmisille, vaan heidän toimintatyylinsä on suorasukainen ja huoleton. Yksi tuttavani toimisi esimerkkitilanteessa niin, että vastaisi välittömästi sähköpostiviestin huomattuaan: "Moi, tulen häihin omalla autolla ja voin ottaa X:n kyytiin kaupungintalon edestä, X saa ilmoittaa kellonajan ed. päivänä tekstarilla. Hyvät juhannukset!" Ja PAM, asia hoidettu!
Itse en juuri koskaan toimi noin, vaikka haluaisin. En vaan pysty. Minusta suorasukainen ja lyhyt viesti tuntuisi epäkohteliaalta (vaikka tavallaan järjellä ymmärrän, ettei se ole sitä!), ja sen takia käytän useita vuorokausia asian stressaamiseen ja sen miettimiseen, kuinka saisin muotoiltua fiksun ja ystävällisen vastausviestin....
Onko olemassa jotain terapiamuotoa tai lääkitystä, joka auttaisi muuttamaan tämän stressaamis- ja vitkuttelutaipumuksen?
Hoidatteko ahdistavat ja epämukavat asiat heti pois alta, vaikka sitten vähän hutiloiden, vai vitkutteletteko niiden hoitamisen kanssa siksi, että olette epävarmoja, haluatte hoitaa asian huolellisesti ja suunnitellusti, teitä hävettää, teitä ahdistaa tai haluatte paeta tosielämää ja arjen haasteita?
Otetaan esimerkki sosiaalisesta elämänpiiristä:
Jos olette saaneet sähköpostiviestin hieman etäisemmältä sukulaiselta liittyen tuleviin sukujuhliin, ja teitä ahdistaa kommunikoida vieraahkon ihmisen kanssa ja teitä ahdistaa koko sukujuhla, niin toimitteko niin, että vastaatte heti sähköpostiviestiin, jotta ahdistava tehtävä olisi poissa päiväjärjestyksestä, vaikka ette saisi aikaan kuin parin lauseen mittaisen, lakonisen ja ehkä vähän tökerönkin viestin? Vai toimitteko niin, että vitkuttelette viestiin vastaamisen kanssa, työnnätte tehtävän hoitamisen eteenpäin, saatatte suunnitella välillä ahdistuneesti, miten muotoilisitte viestin, jottei se vaikuttaisi tökeröltä ja sivistymättömältä, stressaatte, ja lopulta, kun aivan vihoviimeinen hetki on käsillä, ryhdytte toimeen ja kirjoitatte viestin ja saatte pitkän pohdinnan ansiosta ystävällisen ja asiallisen viestin aikaiseksi?
Itse olen valitettavasti tätä jälkimmäistä sorttia. Olen epävarma ja todellisuuspakoinen, perfektionismiin taipuvainen vitkuttelija. Tämä toiminnantyyli on keskeinen osa masennustani.
Tunnen ihmisiä, jotka eivät ikinä vitkuttele eivätkä vaikuta kauheasti myöskään välittävän, miltä he vaikuttavat muille ihmisille, vaan heidän toimintatyylinsä on suorasukainen ja huoleton. Yksi tuttavani toimisi esimerkkitilanteessa niin, että vastaisi välittömästi sähköpostiviestin huomattuaan: "Moi, tulen häihin omalla autolla ja voin ottaa X:n kyytiin kaupungintalon edestä, X saa ilmoittaa kellonajan ed. päivänä tekstarilla. Hyvät juhannukset!" Ja PAM, asia hoidettu!
Itse en juuri koskaan toimi noin, vaikka haluaisin. En vaan pysty. Minusta suorasukainen ja lyhyt viesti tuntuisi epäkohteliaalta (vaikka tavallaan järjellä ymmärrän, ettei se ole sitä!), ja sen takia käytän useita vuorokausia asian stressaamiseen ja sen miettimiseen, kuinka saisin muotoiltua fiksun ja ystävällisen vastausviestin....
Onko olemassa jotain terapiamuotoa tai lääkitystä, joka auttaisi muuttamaan tämän stressaamis- ja vitkuttelutaipumuksen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sen verran vielä jatkan, että itse muotoilisin tämän tyylisen vastauksen sähköpostiviestiin:
"Hei, S! :) Odotan jo kovasti N ja N:n häitä (valhe)! He valitsivat aivan upean paikan kesäiselle hääjuhlalle – en ole koskaan aiemmin ollutkaan kartanohäissä luonnonhelmassa. Toivottavasti säät suosivat!
Olen tulossa kirkkoon ja juhlaan omalla autollani, ja toki voin ottaa X:n kyytiin matkan varrelta. Ei siitä minulle vaivaa ole (valhe), olen iloinen että voin auttaa. Mihin paikkaan tekisimme tärskyt? Minä pääsen autollani melkein mihin vain esim. keskustan tuntumassa, mutta X:llä iäkkäänä ja lonkkavaivaisena ihmisenä on varmaan omat rajoitteensa. Olisiko kaupungintalon edessä, n. kello 15.00? X:hän asuu ihan keskustassa, kaupungintalon vieressä, jos en väärin muista?
Nähdään häissä sitten! Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa sinulle ja koko perheellesi! :)
Terv. Y."
Superystävällinen ja hienotunteinen vastausviesti sisältää paljon valhetta, liioittelua ja tyhjää puhetta ja sen muotoileminen sopivan "säädylliseksi" on stressaavaa ja aikaavievää.
No en ole itse hoitohenkilö, mutta olen ymmärtänyt, ettei masentunut tee edes niitäkään asioita, jotka ennen tuottivat hänelle iloa. Masentunut on aiemmin ollut aktiivinen, ja masennus on tuonut passiivisuuden. Masennus on siis sairaus, jossa ihmisen käytös muuttuu verrattuna siihen miten hän on toiminut ennen sairastumista.
Ikävien asioiden välttely ja vitkuttelu taas ei kuulosta ollenkaan miltään masennukselta, vaan vain ikävien asioiden välttelyltä ja vitkuttelulta. Onko se uutta vai oletko
ollut aina samanlainen? Jos olet ollut sellainen aina, niin syntymästäsi lähtien et kylläkään ole ollut masentunut. Voit olla nyt masentunut tai olla olematta, mutta kuvaamasi toiminta sähköposteineen ei kuulosta niinkään miltään masennukseen liittyvältä oireelta, vaan luonteenpiirteeltäsi. Sanothan, että olet "sen sorttinen". Masentunut ei ole "sen sorttinen", vaan hän on sairas (aiemmin on ollut terve).
Lainaa kirjastosta joku ADHD-opas, niissä on vinkkejä tuohon. Tiedustele, voitko päästä ADHD/ ADD-testeihin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix00951
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=37608
No et todella ole asiantuntija, kun et tiedä, että välttelytoiminta ja saamattomuus kuuluu myös masennukseen. Toki moniin muihinkin sairauksiin, mutta myös masennukseen.
Mistä tiedän tämän? Koska minulla on masennus (ihan diagnosoituna), ja minulla yksi pahimmista oireista on nimenomaan saamattomuus, ahdistus ja vitkuttelu. Ja psykiatri sanoi, että ne ovat masennuksen oireita. Niihin minulla on ollut taipumusta nuoresta lähtien, ja masennus on niitä pahentanut. Masennuksen oire siis.
Kyllä masennukseen kuuluu vitkuttelu, vaikka olenkin sen sorttinen, siis siihen on taipumusta muutenkin. Minullekin diagnoosin asettanut lääkäri sanoi, että vitkuttelu on masennuksen oire, kun kuvasin ongelmiani (mm. vitkuttelua).
Ihmisellä voi olla taipumusta ihan geneettisesti moniin asioihin, esim. introverttiuteen tai flegmaattiseen perustemperamenttiin, mutta masennus pahentaa näitä, jolloin introvertista tulee epäsosiaalinen ja syrjäytynyt ja flegmaattisesta tulee passiivinen ja täysin saamaton.
AD(H)D minulta on tutkittu ja poissuljettu.
En kyllä mitenkään usko, että hankalaan sähköpostiin vastaamisen vitkuttelu olisi oire masennuksesta. Silloin maailmassa olisi useampi miljardi masentunut ihminen. Sama koskee kaikkien ikävien asioiden välttelyä. Varmaan vähemmistö on niitä, jotka eivät vitkuttele.
Tunnen kyllä masennusta sairastavia ihmisiä, ja heidän vitkuttelunsa on ihan eri planeetalta kuin tuo sähköpostiesimerkki. Vaikkapa sellaista, että viikkoon ei ole vaihdettu vaatteita, käyty suihkussa eikä laitettu ruokaa. Sinä jopa lopuksi sait vastattua sähköpostiin ja paineen ansioista vastasit hyvin.
Ymmärsit koko aloituksen pointin väärin. Jos kokee voimakasta stressiä ja ahdistusta, epävarmuutta ja todellisuuspakoisuutta vitkutellessaan, kuten aloittaja, niin ne kylläkin ovat hyvin tyypillisiä masennuksen oireita.
Miksi et pysty hyväksymään, että erilaiset yksilöt kokee masennuksensa painottuvan eri tavoin?
Jopa se, että suorittaa paljon, voi olla masennuksen oire, joillakin! Minä esim. tunnen henkilön, joka valmistui yliopistosta jatkuvasti haasteellista ansiotyötä samalla tehden, koska hän sairasti masennusta! Hän itse väitti, että suorittaminen oli hänellä masennuksen oire. Kun hän parantui masennuksesta, tahti hidastui normaaliksi. Joskus näinkin päin.
Jos minulta kysyttäisiin, olisin taipuvainen epäilemään tuttavani väitettä, mutta toisaalta: me ihmiset olemme kukin omanlaisemme!
Minulla on vitkuttelua paljon. Eniten siivoamisessa ja laskujenmaksussa jne. Minulla on masennusdiagnoosi.
Osut kyllä niin asian ytimeen tässä että en tiedä mistä aloittaisin! Olen masennusteni kanssa taistellut tämän asian kanssa ja erityisesti siitä seuraavien syyllisyyskierteiden. Olen ratkaissut asiasta monta osaa jo, mutta nekin oivallukset kyllä romuttuvat kun seuraava masennuskausi alkaa. Olen tykästynyt erityisesti Niken tunnariin "Just do it".... *en tiä itkeekö vai nauraa*
Yksi oivallus on, että itseään säästää hyvin paljolta eli tuon vitkuttelematta jättämisen voi tehdä hyvinkin itsekkäistä syistä eikä vain syyllisyyden välttämiseksi. Automaattisesti vastaa siihen viestiin, maksaa heti sen laskun, merkkaa heti sen kalenteriin. Mutta niin, ei tämä toimi masentuneena. Nytkään n tällä hetkellä käytä kalenteria, unohdin sen vuoksi viime viikolla psykologikäynnin ja siitä tulee sitten maksu perään... Mutta olen edistynyt jonkin verran sen suhteen, että en tuosta koe suurta syyllisyyttä ja itsenipieksentää
Jätn vaan siivouksen ja pyykinpesun tekemättä, mutta nyt puhtaat vaatteet ovat loppu ja pitäisi käynnistää pesukone- siinä juhannussuunnitelmani.
Minulla meni tuo lopulta yli niin että lakkasin pyrkimästä täydellisyyteen ja harrastan nykyään noita kuvaamiasi PAM-viestejä. Jaksaminen loppui niin, etten enää kerta kaikkiaan pysty miettimään sitä, loukkaantuuko joku tai vaikutanko muuten omituiselta tai sivistymättömältä. Olen vaan, ja kelpaan tällaisena tai en kelpaa.
Ahdistus siitä että joku asia odottaa tekemättömänä kasvoi kai myös niin kestämättömäksi että senkin vuoksi valitsin uuden toimintatavan. Olen alkanut tehdä virheitä, olen todennäköisesti loukannut ihmisiä, sählään, unohtelen ja mokailen, mutta mitään sen pahempaa ei ole tapahtunut. Siinä ehkä oppia minulle kerrakseen.
En käy käytännössä koskaan missään sukujuhlissa, häissä tai hautajaissa mistään sen vähäisemmistä kissanristiäisistä puhumattakaan. En kirjoittele sähköposti, tai muitakaan vastaavia viestejä saatikka vastaile sellaisiin. En soita enkä vastaile oikeastaan ollenkaan puheluihin, kännykin on useimmiten yhtäjaksoisesti kuukausia tai ainakin useampia viikkoja kiinni.
Ainoa asia mitä haluan yleensäkään enää tuoda julki ja mistä kirjoitella mitään viestiä menis jotenkin tähän muotoon - toivottavasti nyt juhannuksena hyppäätte veteen tai muuten joudutte veden varaan kaikki nettisittiäiset ja hukutte sinne, aivan joka ainoa viimeistä myöten.