Odotettavissa keskikesän juhlalle

Tämä ä tarkkaakin ä tarkempi ä sovellus ä ennustaa ä juhannuksen ä kulun ä horokooppisi ä perusteella

JUHANNUSHOROSKOOPPI

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan
ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olut
pullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta
sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja
itkee, juo juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas
itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden
kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia,
sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viina
pullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla
silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa
lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän
koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa.
Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo
kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos
löylystä hän oksentaa kokkoon.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

luvassa sitten ainakin makkaraa :D

Äänestä
  • Hyvin ä oleellinen ä juhannusäherkku

    Äänestä

No onko se nyt ikävään otettava, ei sitä varmaan paljoa tarvi ottaa kun jo nukahtaa, tosin en mielellään sitä tekis, hyttyset nääs.

Äänestä
  • Sensitiivinen ä herkku ä tuo ä rapu

    Äänestä

kalat on just tollassii!
Onneks yhest kalasta eroon päässy!

Äänestä

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian,

huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän

koko yön kestävän humalan. ;))

Äänestä
  • Juhla ei ä ole ä juhla ä ilman ä vesmiestä :)

    Äänestä

  • ProfessorMölkkä kirjoitti:

    Juhla ei ä ole ä juhla ä ilman ä vesmiestä :)

    Nyt osui kyllä hienosti ProfessorMölkältä. Tunnistin itseni täysin, tosin sellaista humalaa ei tämä vesimies ole vetänyt, että ei tietäisi, missä on ja mitä tekee. Että ehkä pitkäkestoinen yöllinen nautiskelu luonnon ääniä kuunnellen.

    Äänestä

  • kivastikeksitty kirjoitti:

    Nyt osui kyllä hienosti ProfessorMölkältä. Tunnistin itseni täysin, tosin sellaista humalaa ei tämä vesimies ole vetänyt, että ei tietäisi, missä on ja mitä tekee. Että ehkä pitkäkestoinen yöllinen nautiskelu luonnon ääniä kuunnellen.

    Professor ä Mölkkä ä kiittää ä mutta ei ä voi ä ottaa ä kunniaa ä ennustuksesta :)

    Äänestä

  • ProfessorMölkkä kirjoitti:

    Professor ä Mölkkä ä kiittää ä mutta ei ä voi ä ottaa ä kunniaa ä ennustuksesta :)

    hyvää juhannusta ää.

    Äänestä

  • mölkälle kirjoitti:

    hyvää juhannusta ää.

    ä Mölkkä ä kiittää :) Toivokaamme ä lämmintä ä ja ä hyttys ä vapaata ä säätä ä kaikille ä juhlijoille

    Äänestä

Oinaana esitän pahoittelut jo etukäteen.

Äänestä
  • ä ennustus ä ei ä armahda ä edes ä pässiä

    Äänestä

Kyllä osu ja uppoa , todellakin hieno kooppi ;D tuli nuoruus mieleen.. Huhuh....
Kyllä suomalainen osaa ottaa ilon irti koko vuoden edestä jes!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ProfessorMölkkä kirjoitti:

Tämä ä tarkkaakin ä tarkempi ä sovellus ä ennustaa ä juhannuksen ä kulun ä horokooppisi ä perusteella

JUHANNUSHOROSKOOPPI

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,
kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan
ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olut
pullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta
sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat
oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja
itkee, juo juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas
itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa
ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden
kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia,
sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,
loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viina
pullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan
ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat
ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista
sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla
silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa
lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa
puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian,
huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän
koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa.
Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo
kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos
löylystä hän oksentaa kokkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu