Suuri performanssi

Yle esitti juhannuspäivänä Tapio Piiraisen ohjaaman tv-elokuvan Suuri performanssi. Tulee uusintana 21.6.2015 klo 15.25. On nähtävissä Areenalta 7 päivää.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/19/suuri-performanssi

Elokuvan miespääosassa on Kai Lehtinen ja naispääosassa Mari Rantasila. Mielestäni elokuva on parasta kotimaista televisiosta pitkään aikaan. Suosittelen.
3529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kotimaista roskaa.

Äänestä

Samoja näyttelijöitä kuin Raidissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


103 kirjoitti:

Yle esitti juhannuspäivänä Tapio Piiraisen ohjaaman tv-elokuvan Suuri performanssi. Tulee uusintana 21.6.2015 klo 15.25. On nähtävissä Areenalta 7 päivää.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/19/suuri-performanssi

Elokuvan miespääosassa on Kai Lehtinen ja naispääosassa Mari Rantasila. Mielestäni elokuva on parasta kotimaista televisiosta pitkään aikaan. Suosittelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu