Jumalien kunnioituken väheneminen huolestuttaa

YK-suojelee

Länsimaissa yhä pidemmälle menevä jumalien kunnioittamattomuuden trendi on nyt alkanut muuttua seurauksiltaan uhkaavaksi. Maailmassa on lukuisia pyhiä paikkoja, jotka ovat monille jumaluuksille ja henkiolennoille erittäin tärkeitä. YK on ottanut nämä suojelukseensa tarkoituksenaan estää vahinkojen syntyminen. Maailmalla katsotaan paheksuen länsimaalaisiin turisteihin, jotka kävivät ottamassa itsestään alastonkuvia pyhällä Kinabu-vuorella piittaamatta lainkaan paikalliselle kulttuurille ja väestölle aiheuttamistaan henkisesti mittavista vahingoista. Ei ole lainkaan helppoa menettää 18 tuttua läheistään maanjäristyksessä, puhumattakaan kaikista aineellisista tuhoista muutenkin köyhällä alueella. Nyt YK onkin enempien vahinkojen välttämiseksi vedonnut turisteihin, että nämä lakkaisivat ottamasta itsestään alastonkuvia toisille ihmisille pyhissä paikoissa.

Itse näen ylenpalttisesti levinneen ateismin osittain syylliseksi tähänkin ilmiöön. Ateistmista on tullut eräällä tavalla epäpoliittinen ilmiö, ajattelun standardi, jonka takia moni ateistisesti käyttäytyvä ei edes miellä olevansa erityisesti ateisti. Tähän on tietenkin vaikuttanut uskonnon opetuksen väheneminen koululaitoksessa ja uskonnollisten päivänavausten pois jääminen. Nyt seuraukset alkavat näkymään yleisenä moraalittomuutena, joka uhkaa kulttuuridiversiteetin säilymistä ja paikallisten pienten kulttuuristen ryhmien olemassa oloa.

http://www.ilkka.fi/uutiset/ulkomaat/turistien-alastonkuvat-pyhissä-paikoissa-loukkaavat-paikallisia-1.1857200

"Hollantilais- ja kanadalaismies karkotettiin Malesiasta, kun he ottivat alastonkuvia suositulla Kinabalu-vuorella. LEHTIKUVA/AFP
HELSINKI
Pelkkä turistikohteen edessä poseeraaminen ei riitä kaikille. Joidenkin länsimaalaisten turistien keskuudessa trendi on ottaa myös vaatteet pois.

Malesiassa pidätettiin alkukesästä länsimaalaisia turisteja, joiden uskottiin kuuluneen Kinabalu-vuorella riisuuntuneeseen porukkaan. Brittilehti Guardianin mukaan paikalliset viranomaiset sanoivat alastomuuden pyhällä vuorella olleen epäkunnioittavaa. Alueen alkuperäisasukkaat ovat pitäneet käytöstä syynä vuorella kesäkuun alussa tapahtuneeseen maanjäristykseen, jossa kuoli 18 ihmistä.

Myös Kambodzhassa viranomaiset ovat painiskelleet alastomuustrendin kanssa. Guardian kertoi helmikuussa, että alkuvuoden aikana maassa oli pidätetty ja karkotettu viisi turistia pyhänä pidetyssä Angkor Wat -temppelissä otettujen alastonkuvien takia. Perun Machu Picchu -inkakaupungissa otettujen alastonkuvien seurauksena valvontaa alueella on lisätty, ja kaikista alastomuudesta kiinni jääneistä ilmoitetaan heidän kotimaidensa suurlähetystöille.

Häväistys rikkoo maailmanjärjestyksen
Niin Machu Picchu, Kinabalun kansallispuisto kuin Angkorin aluekin ovat myös YK:n kulttuurijärjestön Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Lisäksi niille on yhteistä se, että erityisesti paikalliset pitävät niitä pyhinä.

Käytännöllisen teologian yliopistonlehtori Johan Bastubacka Helsingin yliopistosta arvelee, että esimerkiksi maanjäristykseen liittyvät väitteet kumpuavat paikalle annetusta kosmisesta merkityksestä.

–  Pyhässä paikassa tämä ja tuonpuoleinen kohtaavat. Siksi ajatellaan, että pyhyyden rikkominen tuottaa jotain todella pahaa.

Bastubacka korostaa, että uskonnon ei voida yleistää vaikuttavan kaikkialla samoin. Uskonto ja kulttuuri liittyvät kiinteästi toisiinsa, ja esimerkiksi Peru ja Malesia ovat hyvin erilaisia maita. Iso merkitys on sillä, miten ihmiskehoa on paikallisessa kulttuurissa totuttu esittämään. Länsimaalaiselle voi olla tavallista esitellä vartaloaan kuvissa, kun taas paikallinen saattaa tulkita sen tietoisena häpäisynä.

–  Luulisi, että eurooppalaisetkin pitäisivät outona, jos ulkomailta tultaisiin ottamaan uskonnollisten rakennusten yhteydessä alastonkuvia.

STT"

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VerelläJaMiekalla

      Minusta on jotenkin irvokasta, että kristityt jotka ovat maailmassa kaikkein eniten syyllistyneet paikallisten kulttuuridiversiteettien säälimättömään tuhoamiseen "pakanallisena kulttuurina" ja jotka ovat eniten maailmassa tuhonneet paikallisten pienten kulttuuristen ryhmien olemassaoloa kieltämällä näitä harjoittamasta "kirottua epäjumalanpalvontaansa" ja tuhoamalla säälimättä näiden pyhiä paikkoja, edes puhuvat toisten kulttuurien ja uskontojen kunnioittamisesta.

      Asiasta jossa kristityt itse ovat olleet kautta historian maailman huonoimpia.

      • dynaamiset_kristityt

        Niin mutta kun elävä kristillisyys seuraa aikaansa ja kehittyy. Nyt on toiset aatteet ja eletään sen mukaan.

        Ateismi on taas on jämähtänyt ihan alkutekijöihinsä, se ei ole muuttunut lukuunottamatta entistäkin alkukantaisempaa uusateismia, jonka luonne on entistäkin aggressiivisempi ja hyökkäävämpi samalla kun ateismin perussanoma hämärtyy.

      • 1915
        dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        '' ateismin perussanoma ''
        Mikähän se sinun mielestäsi mahtaa olla?

      • dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Ateismi on täydellinen alusta saakka joten sen ei tarvitse yksinkertaisuudessaan muuttua yhtään mihinkään.

      • dynaamiset_kristityt
        1915 kirjoitti:

        '' ateismin perussanoma ''
        Mikähän se sinun mielestäsi mahtaa olla?

        Jumalat ja henkiolennot ovat vain psykososiaalisia konstruktioita, joiden ilmenemisestä on väärin syyttää niihin uskovia yksilöitä.

      • 1915
        dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Jumalat ja henkiolennot ovat vain psykososiaalisia konstruktioita, joiden ilmenemisestä on väärin syyttää niihin uskovia yksilöitä.

        Ahaa. Milloin, miksi ja kenen toimesta tästä on tullut ateismin perussanoma?

      • dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Jumalat ja henkiolennot ovat vain psykososiaalisia konstruktioita, joiden ilmenemisestä on väärin syyttää niihin uskovia yksilöitä.

        Hohhoijaa sun kanssa,

        Kukahan on sinulle tuonlaista sanomaa syöttänyt?

      • suojelee
        1915 kirjoitti:

        '' ateismin perussanoma ''
        Mikähän se sinun mielestäsi mahtaa olla?

        em mänä täide

      • dynaamiset_kristityt

        Eivätkö jumalat ja henkiolennot sitten olekaan ateismin mukaan vain psykososiaalisia konstruktiota?

      • 1915
        dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Eivätkö jumalat ja henkiolennot sitten olekaan ateismin mukaan vain psykososiaalisia konstruktiota?

        Jotain sinnepäin. Miksi on väärin syyttää niihin uskovia? Ja tärkein osuus tässä, milloin, miksi ja kenen toimesta edellä mainitusta on tullut ateismin perussanoma?

      • A.Teisti
        dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Niin mutta kun elävä kristillisyys seuraa aikaansa ja kehittyy. Nyt on toiset aatteet ja eletään sen mukaan.

        Ateismi on taas on jämähtänyt ihan alkutekijöihinsä, se ei ole muuttunut lukuunottamatta entistäkin alkukantaisempaa uusateismia, jonka luonne on entistäkin aggressiivisempi ja hyökkäävämpi samalla kun ateismin perussanoma hämärtyy.

        >"Ateismi on taas on jämähtänyt ihan alkutekijöihinsä, se ei ole muuttunut lukuunottamatta entistäkin alkukantaisempaa uusateismia, jonka luonne on entistäkin aggressiivisempi ja hyökkäävämpi samalla kun ateismin perussanoma hämärtyy."

        Mitähän nuo alkutekijöihin jämähtäminen tai ateismin perussanoma sitten ovat?
        Ateismin perussanoma on yksinkertaisesti se, että ei uskota, että jumalia olisi olemassa. Miten tuo perussanoma mielestäsi jämähtää tai hämärtyy?

      • A.Teisti kirjoitti:

        Turha odottaa vastausta, kyseinen hihhuli jo pakeni paikalta ja meni puuliiteriin piiloon.

      • dynaamiset_kristityt kirjoitti:

        Niin mutta kun elävä kristillisyys seuraa aikaansa ja kehittyy. Nyt on toiset aatteet ja eletään sen mukaan.

        Ateismi on taas on jämähtänyt ihan alkutekijöihinsä, se ei ole muuttunut lukuunottamatta entistäkin alkukantaisempaa uusateismia, jonka luonne on entistäkin aggressiivisempi ja hyökkäävämpi samalla kun ateismin perussanoma hämärtyy.

        Elävä kristillisyys ei siis enää seuraa raamatun oppeja? No niinhän fundikset sanovat että luterilainen kirkko on hylännyt raamatun opit ja maallistunut. Vielä muutama vuosikymmen niin lut. kirkko hylkää jumaluudet ja osa papeista taitaa jo nyt olla ateisteja.

        "Eivätkö jumalat ja henkiolennot sitten olekaan ateismin mukaan vain psykososiaalisia konstruktiota?"

        Ateismin mukaan? Ateismi on teismin eli jumaluskon puuttumista, ei mitään muuta. Joku ateisti voi noin sanoa mutta ei ateismi.

    • a----a

      Jos typerä uskontosi ei kiinnosta, se on sinun ja uskontosi ongelma, ei niiden joita se ei kiinnosta. Jauhamalla paskaa netissä asia ei ainakaan sinun kannaltasi miksikään muutu.

    • Tämä nyt poikkeaa aiheesta, mutta en voi olla kertomatta, että juuri tänään tuli mieleeni kaksi asiaa:

      Raamatussa sanotaan, että otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän.
      On olemassa suomalainen sanonta: -- Hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä.

      • Kulli-Kalle

        Eläkeläisellähän sitä aikaa riittää muistella omakohtaisia kokemuksiaan sananlaskuista.

    • A.Teisti

      Ketä jumalien kunnoituksen väheneminen huolestuttaa, ketä ei.
      Minua jumalien kunnioituksen väheneminen ei huolestuta.
      Pitkässä aloituksessasi puhuit kuitenkin enimmäkseen ihan muusta.
      Mitä muuten on ateistinen käyttäytyminen?

    • joo-0

      Erinomaista trollausta vaihteeksi ;)

    • KazuKa

      "Maailmalla katsotaan paheksuen länsimaalaisiin turisteihin, jotka kävivät ottamassa itsestään alastonkuvia pyhällä Kinabu-vuorella piittaamatta lainkaan paikalliselle kulttuurille ja väestölle aiheuttamistaan henkisesti mittavista vahingoista. "

      Minä kun luulin, että kyseessä olisi ollut pyhien paikkojen tuhoaminen. Eli sellainen asia josta koituu oikeaa vahinkoa.

      "Itse näen ylenpalttisesti levinneen ateismin osittain syylliseksi tähänkin ilmiöön. "

      Ota vaikka syyllisiksi myös vaikka viikset. Ihan yhtä paljon löydät niistä perusteluja tälläiselle toiminnalle.

    • Reddington

      Niin. Sitä se kristillinen kasvatus teettää. Mennään häpäisemään muiden pyhiä paikkoja ja sitten syytetään muita. Eli pitkälle samalla tasolla ovat nykykristityt kuin keskiajan vastineensakin...

    • mää_vaan_ihmettelen

      "kävivät ottamassa itsestään alastonkuvia pyhällä Kinabu-vuorella"
      Mitä vikaa ja paheksuttavaa kauniissa, alastomassa kehossa muka on? Syntyvätkö kristityt housut jalassa?

    • fda
    • Miksiköhän pääasiassa vain ei-kristittyjä pyhiä paikkoja häpäistään, ettei vain olisi kyseessä kristityt turistit, kristitythän eivät historiansa aikana paljoa ole muita uskontoja kunniottaneet.
      Mitä ihmettä on ateistinen käyttäytyminen? Tuntemani ateistit käyttäytyvät paljon paremmin kuin tuntemani uskovat, mutta ei ateismi heidän käyttäytymistään määrittele toisin kuin raamattu joidenkin uskovien.

      Mitä tulee moraalittomuuteen niin se tuntuu enemmän olevan uskovien juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5034
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4413
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      134
      2310
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1784
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe