Ulospäinsuuntautunut asperger

assiko

Onko teistä mahdollista, että aspergeria poteva (päivässä hoitoon useita annoksia vetäytymistä) on sosiaalinen ja ekstrovertti ihmisten ilmoilla?

Itse olen hyvä puhuja ja esiintyjä, kun saan esittää pikkuisen syvällisemmin asioita, mutta normaali smalltalk ei suju. Eräänlainen huumorimieskin olen. Osaisin tehdä varmaan ihan kunnollista absurdia standup-komiikkaa.

En kuitenkaan osaa lähestyä ihmisiä henkilökohtaisesti. Kun joku tulee ja tervehtii, saatan vain tuijottaa. Jos joku kättelee, käteni on kuin vetelä lahna ja saatan ojentaa väärän käden. En osaa arvioida ympäristön etäisyyksiä joten psykologinen etäisyys saattaa olla hakusessa. Avaruudellinen hahmotuskykyni on olematon. Ikäänkuin eläisin omassa kuplassa. Reagointi tulevaan volitionaaliseen ärsykkeeseen on yleensä vetäytyvä tai tuijottava. Esimerkiksi koulun liikuntatunneilla en sietänyt sisäisesti miksi pitäisi mennä pallon kimppuun ja ottaa kontaktia tai miksi muut tulevat ryskeellä päälle. Hirveän väkivaltaista. Olen kuitenkin sisältä herkkätunteinen ja koen tuskaa muiden kokiessa sitä. Tätä sanotaan ilmeisesti sympatiaksi. Empatiaa tuskin koen, koska hahmotan asiat toisella tavalla.

10

238

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuropsykiatri_

      Ei ole. Sinulla voi olla aspergerpiirteistöä, mutta et täytä diagnostista kriteeristöä diagnoosin saadaksesi.

    • assinvanhempi

      Kyllä asbergereissa on yltiösosiaalisia ja normaaliinkin kanssakäymiseen osaavia..mutta kommunikointi tapahtuu omilla ehdoilla.

    • mahdollisestiasperger

      Minun mielestäni kuulostaa hyvinkin Aspergermaiselta.
      Minulla on monia samaantyyppisiä ominaisuuksia.
      Tosin joutusin lopulta sosiaalisesti niin stressatuksi, etten pysty enää samaan mitä ennen.

      • korjaisin

        Aspergermainen kirjoitetaan pienellä kirjaimella. Samoin kuin esim. suomalainen tai suomalaisuus.


    • mahdollisestiasperger

      Korjaan:
      ...aspergermaiselta...

      ettei ketään jää häiritsemään, että lukee väärin

      • Admin_

        Ei se niin vaarallista ole vaikka kirjoittaisikin vähän välillä väärin ja voi toisinaan käydä niinkin, että kun kirjoitat jonkun sanan pienellä, jota ei pienellä tulisi kirjottaa, automaattisesti tietokoneohjelma muokkaa aloituskirjaimen isoksi kirjaimeksi. Vähän sama kuin kännykässä "ennustava syöttö" -toiminto tekstiviestejä lähetettäessä, joka voi myös itsesään ohjelmoitua käyttöön jolloin asetus pitää manuaalisesti vaihtaa.


    • Aitoautisti

      iii Lopettakaa jo tämä Aspergerista jauhaminen autistien palstalla!!!
      Haloo Admin! Nyt kyllä toimit vastoin Suomi24 ohjeistusta. Kyllä on aika jo Adminin puttua peliin tai vaihtaa osaavampaan, sillä niin kauan tällä palstalla on keskusteltu aivan muusta aiheesta kuin autismista "Keskustele autismista, hoidosta ja autistisen lapsen kehityksestä."

      • vast_

        Asperger kuuluu autisminkirjoon. Miksi siis olet noin epäystävällinen kaltaisiasi kohtaan? Kaikki ihmiset ovat yhtä aitoja ilman autismia tai autismidiagnoosin saatuaan.


    • Kampurajalka

      Ettekö te Aspergerit voi huolehtia omistanne. Miksi te infolaiset sorsitte monivammaisia Aspergereja?

      • epätäydellinenihminen

        Eiköhän se ole päinvastoin eli sinä sorsit ihmisiä jotka suhtautuvat tasa-arvoisesti aivan kaikkiin ihmisiin olivatpa vammaisia taikka eivät. Ihan nyt vielä uudestaan korostaisin sellaista tosiasiaa, että Aspergerinfo-nimimerkillä tänne kirjoittava henkilö ei TODELLAKAAN vähättele eikä sorsi yhtään ketään. Ikävää jos olet jostain saanut sellaisen mielikuvan. Olisi hyvä jos voisit perustella miksi luulet "infolaisten" toimivan jotenkin ilkeämielisesti, koska aivan selvästi on nähtävissä, kuinka solidaarista porukkaa he ovat. Ainakin minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt ihmisistä taustastaan tai sairauksistaan riippumatta, jos he suhtautuvat kanssaihmisiinsä hyväksyvästi ja oikeudenmukaisesti. Tahdotko jollekin sellaiselle ihmiselle, joka tahtoo sinulle hyvää, tehdä pahan mielen tarkoituksellisesti? Osaat varmaankin kertoa jos noin haluat tehdä miksi niin teet?

        t. epätäydellinen ihminen ilman kehitysvammadiagnoosia


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      10
      1759
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1088
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      963
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      73
      835
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      788
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      751
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      686
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      661
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      657
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      62
      606
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      120
      580
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      44
      539
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      519
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      519
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      493
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    Aihe