Seuraavat 4 vuotta mennään suu säkkiä myöten. Tämä koskee siis köyhiä. Niin on menty tähänkin asti, mutta leipää on sentään saatu köyhimpienkin pöytään. Tosin väärällä tavalla. On ruokittu pääomaa, kun olisi pitänyt panna ne maksamaan, joilla on varaa sekä myös ne, jotka eivät maksa veroja ollenkaan. Se, että tätä vajetta korjataan ottamalla pääomalta lisää lainaa on todella hölmöläisten touhua: lainata nyt niiltä, jotka eivät maksa verojaan, vaan kiertävät ne. Sitten maksetaan korkeat korot vielä näistä vipeistä - se on kuin tuplavoitto pääomalle. Kukahan mahtaa ymmärtää tämän systeemin? Ns. talolousasiantuntijat eivät tätä koskaan tuo esille. Joko he eivät ymmärrä, miten taloutta pyöritetään tai sitten heillä on oma lehmä ojassa.
Lainaus alla:
"Miksi samaan aikaan on otettu lainaa valtiolle ja laskettu veroja. Ei tunnu järkevältä! 25:een vuoteen valtio on velkaantunut noin 0:sta jo yli 60:een prosenttiin kansantuotteesta. Tämä on tietoisesti harjoitetun politiikan syytä. On haluttu samaan aikaan elättää pankkeja ja pääomaa julkisilla varoilla. Sehän elää nykyisin pelkillä koroilla ottamatta pienintäkään riskiä! Nämä lainathan ovat riskittömiä lainaajille, koska veronmaksajat ovat takuumiehinä. Tämä toiminta on ollut hyvin tarkoituksellista ja harkittua.
Tämä on eräs syy niin Suomen kuin Euroopankin investointilamaan ja sen myötä talouteen. Miksi lähteä investoimaan ja sijoittamaan riskikohteisiin, kun tällä tavoin saadaan kunnon tuotto ja lisäksi ilman riskejä. Talous ei elä eikä kasva, koska pääoma saa rahaa koko ajan valtioiden budjeteista ottamatta riskejä.
Pääomaa on yllämainittujen lisäksi ruokittu Suomessa monin eri tavoin: mm. Kela-maksun poistolla , yhteisöveron alennuksella EU:n pohjalukemiin ym. muilla yritystuilla.
Sanoisin, että ottava käsi on niin kauan ojennettuna, kun löytyy poliitikkoja, jotka tuota kättä ruokkivat. En usko, että nytkään päästään irti tästä pysähtyneisyyden tilasta, koska hallituksessa on 2 puoluetta, jotka tätä politiikkaa ovat ajaneet ja haluavat nyt vain voimainsa tunnossa vahvistaa sitä.
Suomi ei lähde nousuun köyhien tukien leikkauksilla. Valtion velkaa ei olisi pitänyt päästää syntymään veronalennuksilla. Veroissakin on ammottavatottavat erot. Joku maksaa (palkansaajat ja eläkeläiset), joku saa helpotuksia (pääoma) sekä suuryritykset jotka kiertävät veronsa eli eivät maksa mitään."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä kun jo tajuat. Tukiaisyhteiskunta on luotu tahallaan ahneiden takia. KMS on kaiken takana. EUssa tietysti samankaltaiset hyypiöt jotka luulevat veloilla rikastuvansa loputtomiin. Tukiaiset kelpaa näköjään kaikille. Siksi IPUkin pilasi menestyksensä. Tarvitaan uusi johto joka ymmärtää pelin hengen,eikä lähde mukaan keinotteluun. Vasemmistokin lähti ja menetti äänet. Kyllä kansa ymmärtää lopulta ketkä ovat sitä vastaan tai puolella.
Koko eduskunta on kansaamme vastaan. Sen jokaiset puolueet ovat keinottelijoiden omaisuutta ja joudumme maksamaan kalliin hinnan tästä. Tulevaisuus on toista kuin agitaattorit puhuvat. Halpa energia on tuhottu ja se merkitsee elintason romahtamista. Rikkaat teettävät ilmaista työtä köyhemmillä ja varastavat heiltä kaiken. Tässä ei ole mitään älyä käytetty. Ne jotka tiesivät koko surkeuden,vaiennettiin muka asiantuntijoiden taholta jotka olivat vain puolueiden ja roistojen kätyreitä.
Puhe 4 vuoden köyheedestä on täyttä tietämättömyyttä. Tämä on nyt ihmiskunnan loppu. Vain harvat selviytyvät. Puppupuheet uudesta noususta ovat roskaa vailla mitään käsitystä taloudesta. Jos haluatte oikeaa tietoa niin opiskelkaa vuosikymmeniä ennenkuin avaatte suunne. Tätä puppua rikolliset juuri käyttävät hyväkseen säälimättä. Näkeehän tuon kaikesta.
len nyt monen vuoden aikana kuullut tarinoita siitä miten tukea ei
saa jos asuu omassa mökissään eikä halua siitä luopua.
Monelle ihmiselle tuo oma mökki antaa elämän sisällön, on pieni puutarha jota voi hoitaa kesällä, talvella lumityöt pakottaa liikkeelle
ja jos on vaikka koiria niin kerrostaloissa naapurit ei tykkää kun koirat
haukkuvat kun rapussa kuljetaan.
Jos nyt sitten olet tilanteessa jossa joudut hakemaan kunnalta apua
elämiseen niin se evätään tuon mökin omistamisen vuoksi,
eli mökki olisi myytävä vaikka siitä ei saisi kuin tontin hinnan,
niin on monen vanhan mökin kohdalla.
Mökissä asuminen on kuitenkin halpaa verrattuna kalliiseen vuokra
asuntoon, alle 400 e ei juuri vuokraasuntoa saa, maallakaan.
Pienituloinen ihminen saa asumistukea tuohon noin puolet, tuloista riippuen enemmänkin, omassa mökissä lämmityskulut on kai noin
satasen kk, eli asuminen on halvempaa, mutta tylsää.
Siinä sitten istut neljän seinän sisällä ja se on masentavaa sellaiselle
joka tykkää puuhailla ulkona jos kerran vielä jaksaa,
eri asia on sitten kun ei enää pysty mitään tekemään, silloin on syytä
muuttaa mukavimpiin oloihin.
Yhteiskunnalle tämä järjetön systeemi tulee kalliiksi, mutta kunnat kai säästää kun asumistuki tulee valtiolta ja toimeentulotuen maksaa
kunta, eikö tuohon pitäsi keksiä jokin järkevämpi tapa.
Kertokaa te joilla on kokemuksia tästä, nämä tarinat kiinnostaa
varmaan monia vanhoja mökkiasukkeja.
Tämä on yksi tapa nöyryyttää köyhiä vaikka on kallis yhteiskunnalle.
Suomi on täynnä hyviä asumiskelpoisia mökkejä joissa asuminen tulisi ilman puolueiden kuppausta maksamaan parisataa kuukaudessa. Mutta tämä ei kelpaa puolueille koska ne saavat rahaa keinottelijoilta joille vastalahjaksi korruptiopuolueet tekevät lakeja jotta keinottelijoiden bisnes pyörii. Tämähän nyt on ilmennyt jätevesiasiassa joka on aivan käsittättömän kallis mökkiläisille ja lopulta vesistöjen tuho.
Keskusta on se pahin kuppaaja maaseudulla koska sillä on laajat verkostot rakennettu tarkoituksella tätä varten. Sen vaalivoitto perustui juuri tällaiseen rahastukseen jolla muka luotiin työpaikkoja. Puolueväki kääri rahat tukiaisten avulla ja maaseudun väki maksaa itsensä kipeäksi. Mitäs äänestivät Kepua. Olisihan voinut lopultakin vaihtaa oikeat puolueet remmiin.