Seuraavat 4 vuotta mennään suu säkkiä myöten. Tämä koskee siis köyhiä. Niin on menty tähänkin asti, mutta leipää on sentään saatu köyhimpienkin pöytään. Tosin väärällä tavalla. On ruokittu pääomaa, kun olisi pitänyt panna ne maksamaan, joilla on varaa sekä myös ne, jotka eivät maksa veroja ollenkaan. Se, että tätä vajetta korjataan ottamalla pääomalta lisää lainaa on todella hölmöläisten touhua: lainata nyt niiltä, jotka eivät maksa verojaan, vaan kiertävät ne. Sitten maksetaan korkeat korot vielä näistä vipeistä - se on kuin tuplavoitto pääomalle. Kukahan mahtaa ymmärtää tämän systeemin? Ns. talolousasiantuntijat eivät tätä koskaan tuo esille. Joko he eivät ymmärrä, miten taloutta pyöritetään tai sitten heillä on oma lehmä ojassa.
Lainaus alla:
"Miksi samaan aikaan on otettu lainaa valtiolle ja laskettu veroja. Ei tunnu järkevältä! 25:een vuoteen valtio on velkaantunut noin 0:sta jo yli 60:een prosenttiin kansantuotteesta. Tämä on tietoisesti harjoitetun politiikan syytä. On haluttu samaan aikaan elättää pankkeja ja pääomaa julkisilla varoilla. Sehän elää nykyisin pelkillä koroilla ottamatta pienintäkään riskiä! Nämä lainathan ovat riskittömiä lainaajille, koska veronmaksajat ovat takuumiehinä. Tämä toiminta on ollut hyvin tarkoituksellista ja harkittua.
Tämä on eräs syy niin Suomen kuin Euroopankin investointilamaan ja sen myötä talouteen. Miksi lähteä investoimaan ja sijoittamaan riskikohteisiin, kun tällä tavoin saadaan kunnon tuotto ja lisäksi ilman riskejä. Talous ei elä eikä kasva, koska pääoma saa rahaa koko ajan valtioiden budjeteista ottamatta riskejä.
Pääomaa on yllämainittujen lisäksi ruokittu Suomessa monin eri tavoin: mm. Kela-maksun poistolla , yhteisöveron alennuksella EU:n pohjalukemiin ym. muilla yritystuilla.
Sanoisin, että ottava käsi on niin kauan ojennettuna, kun löytyy poliitikkoja, jotka tuota kättä ruokkivat. En usko, että nytkään päästään irti tästä pysähtyneisyyden tilasta, koska hallituksessa on 2 puoluetta, jotka tätä politiikkaa ovat ajaneet ja haluavat nyt vain voimainsa tunnossa vahvistaa sitä.
Suomi ei lähde nousuun köyhien tukien leikkauksilla. Valtion velkaa ei olisi pitänyt päästää syntymään veronalennuksilla. Veroissakin on ammottavatottavat erot. Joku maksaa (palkansaajat ja eläkeläiset), joku saa helpotuksia (pääoma) sekä suuryritykset jotka kiertävät veronsa eli eivät maksa mitään."
Onko tämä totta?
fgfgf222
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768