Onko porukoilla kokemusta, että missäköhän pystyisi tapaamaan muita pissasta kiinnostuneita? Kiinnostasi lähinnä yhteinen pissailu jonkun uhrin päälle..
Pissaleikit
Fantasiakovain
14521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Laboratoriossa yleensä ollaan kiinnostuneita !
On tiedossa mutta täällä yleisessä kirjoittelussa en kerro enempää. Treffipalstoilla voi ilmoitella mielteistään ja etsiä toisia joilla samat mielteet.
Pissajuttuja voi myös harrastaa ihan porukalla, Kirkkonummella on muutaman kerran vuodessa kinkybileet, ja siellä ollaan oikein suvaitsevia tämänkin asian suhteen. Suosttelen tutustumaan pervpark.fi sivuun ja uskaltautumaan mukaan. Tulevissa bileissä 9.5 on ekakertalaisille aikaisempi aloitus ja tutustumiskierros kartanoon. :))
Voikohan siellä bileissä harrastaa moisia leikkejä vähän privaatimmin? Pissaleikit oman seuralaisen kanssa kiinnostaa, mutta ei ehkä kuitenkaan isossa porukassa. Mielelläni katselisin myös muiden leikkejä, vaikken ehkä uskallakaan osallistua.
Hei, siellä on isot suihkutilat, joiden yhteydessä voi pissa- ja squirtjuttuja tehdä, ja siellä mahtuu helposti seuraamaankin vain halutessaan ja alakerrassa on privaatimpi ammehuone, jossa saa enempi rauhaa.
Onko siellä mitään apujuttuja pissaleikkeihin? Yhdessä ihanassa videopätkässä oli sellainen tuoli, johon sai orjan päästä sidottua ja sitten domina vaan pisutteli päälle.. Onkohan pervparkissa mitään vastaavaa?
Siellä suihkutilassa on sellainen muovituoli, johon valtiattar voi istua ja orja alapuolella saa ihanat näkymät ja pissat kasvoilleen. :)
Miten muu porukka suhtautuu siellä moiseen?
Siellä käy hyvin avarakatseista porukkaa, eikä tollaset pissaleikit ketään siellä hetkauta. Viimeksi oli suihkutilassa kunnon pissasessiot. 3 mimmiä (minä yksi niistä) pissattiin erään onnellisen orjapojun päälle.
Kuulostaapa kiihottavalta. Olisipa ihanaa nähdä ja kokea tuollasta. Ollut vaan fantasioissa tuollaset jutut. Millon seuraavat bileet on ja mistä lisää infoa?
Mulla on joskus ujo pissa. Mahtaisinko saada sitä ulos muiden katsellessa. Kahden kesken onnistuisin varmimmin.
Minusta on kiva pissata sukkahousuihin jalassani :) Olisiko täällä naisia jotka tykkäsivät pakottaa minut siihen??? Lähden 5.9 Pervpark bileisiin kokeilemaan miltä tuntuu jos on enemmänkin katselijoita.
Miten onnistui pissaaminen muiden katsellessa? Mahdettiinkohan olla samaan aikaan siellä suihkuhuoneessa leikkimässä? Mulla oli musta latexmekko ja vaaleat hiukset ja pissasin kahden miehen päälle..
Kuulostaa kunnon bileiltä. Ehkä pitää itsekin suunnata sinne, jos siellä ollaan noin pissaystävällisiä..