"Käyttöjärjestelmä yhden miehen varassa: .."

"
Käyttöjärjestelmä yhden miehen varassa: "Ei suunnitelmaa"

Linus Torvalds arvioi, että hän ei ole korvaamaton Linux-kehityksen kannalta. Hänen kuolemansa varalle ei ole kuitenkaan erityistä suunnitelmaa, hän kertoo Bloombergille.

– Se olisi ollut isompi juttu 10 tai 15 vuotta sitten. Ihmiset olisivat menneet paniikkiin, hän pohtii.

– Mutta nyt luulen, että kaikki järjestyisi muutamassa kuukaudessa.

Torvalds ei ole kuolemansairas tai tunne itseään erityisen raihnaiseksi. Hän on kuitenkin ollut periaatteessa yksin vastuussa koko projektista jo 24 vuoden ajan.

Vaikka muut tekevät muutoksia koodiin ja asioita tapahtuu ilman Torvaldsia, hän on suurimmilta osin päätösvastuussa alustan kehitystyöstä.

Bloomberg kutsuu Torvaldsia modernin ajan Henry Fordiksi, jonka keksintö on muuttanut koko ohjelmistokenttää. Suuryritysten suhtautuminen on muuttunut alkuaikojen hyljeksinnästä Linuxin syleilyyn."

http://www.tekniikkatalous.fi/kaikki_uutiset/2015-06-22/Käyttöjärjestelmä-yhden-miehen-varassa-Ei-suunnitelmaa-3324385.html
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pah
Ei sota yhtä miestä kaipaa.
Torvalds on ollut vain muodollisena tuomarina kernelin muutoksissa.
Muutoksissa, jotka ovat muiden tekemiä.

Äänestä
  • Happamia ovat - sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PainotusViimeisellä kirjoitti:

"
Käyttöjärjestelmä yhden miehen varassa: "Ei suunnitelmaa"

Linus Torvalds arvioi, että hän ei ole korvaamaton Linux-kehityksen kannalta. Hänen kuolemansa varalle ei ole kuitenkaan erityistä suunnitelmaa, hän kertoo Bloombergille.

– Se olisi ollut isompi juttu 10 tai 15 vuotta sitten. Ihmiset olisivat menneet paniikkiin, hän pohtii.

– Mutta nyt luulen, että kaikki järjestyisi muutamassa kuukaudessa.

Torvalds ei ole kuolemansairas tai tunne itseään erityisen raihnaiseksi. Hän on kuitenkin ollut periaatteessa yksin vastuussa koko projektista jo 24 vuoden ajan.

Vaikka muut tekevät muutoksia koodiin ja asioita tapahtuu ilman Torvaldsia, hän on suurimmilta osin päätösvastuussa alustan kehitystyöstä.

Bloomberg kutsuu Torvaldsia modernin ajan Henry Fordiksi, jonka keksintö on muuttanut koko ohjelmistokenttää. Suuryritysten suhtautuminen on muuttunut alkuaikojen hyljeksinnästä Linuxin syleilyyn."

http://www.tekniikkatalous.fi/kaikki_uutiset/2015-06-22/Käyttöjärjestelmä-yhden-miehen-varassa-Ei-suunnitelmaa-3324385.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu