GLOBALISAATIO

Nykyään hallitus ja eduskunta ylistää globalisaatiota ja vapaata kauppaa. Mitä hyvää siinä on yritystenkannalta? Tietenkin ulkomaankauppa helpottuu, mutta sitten ei ajatellakkaan seurauksia kotimaassa.

Globalisaation mukana on tullut ns. Kiina ilmiö. Eli yritykset karkaavat halvan työvoiman maihin. Tuotteet valmistetaan lapsityövoimalla kovassa kurissa jne. tuotteiden hinnat toki ovat alhaisia (ihmiset tykkäävät), mutta mikä lopputulos pitkällä aikavälillä? Kun työpaikat katoavat Suomesta.
1.Työttömyys lisääntyy ja raha virtaa ulkomaille-> ei tule enää rahaa Suomeen.

2.Verotulot pienenee-> valtio köyhtyy->palvelut heikkenee.

3.Ihmisillä ei ole enää rahaa työttömyyden vuoksi.

4.Ennen niin halvasta tuotteesta onkin tullut kallis köyhälle.

5.meillä ei ole jäljellä enää mitään muuta kuin huonolaatuisia idän tuotteita.

Ja kaikki PYHÄN GLOBALISAATION vuoksi.
Eikö siis olisi suojatulleilla asiaa nyky-yhteiskunnassamme? Voitaisiin esim. koko EU-alue suojata yhtenäisellä suojatullilla, joka estäisi ns. Kiina-ilmiötä ja työpaikkojen katoamista.

PS.Mikäli asuttaisiin USA:ssa näin oltaisiin jo tehty, koska siellä ajatellaan sen yhteiskunnan etua, ei koko maailman "hyvinvoinnin" ja GLOBALISAATION etua.
5257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos ihmiset eri puolilla Aasiaa ja varsinkin Kiinassa onnistuisivat kumoamaan kommunistivallan, niin "Kiina-ilmiö" nykyisessä vahingollisessa muodossaan katoaisi.
Kiinan lisäksi kommunistijohtoisia halpatyömaita on Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassakin.

Äänestä

verran suojatulleja, mutta on maana kaikkein tiukimmin EU:n kanssa ajamassa mainittua globalisaatiota eteenpäin, mikä on aiheuttanut maassa aivan vastaavia ongelmia kuin Euroopan Unionissakin, työpaikat valuvat sieläkin halpatyömaihin, Etelä-Amerikkaan, kuin myös Kiinaan.

Äänestä
  • GSP tullittomuus tai alennettu tulli vuoden vaihteessa yhteisöön . MUTTA kysymys on vain pikku prosenteista.
    EU:n pitäisi pystyttää kunnon tullin Made in China-
    tuotteille niinkuin USA välillä tekee.

    Äänestä

  • Tullimies kirjoitti:

    GSP tullittomuus tai alennettu tulli vuoden vaihteessa yhteisöön . MUTTA kysymys on vain pikku prosenteista.
    EU:n pitäisi pystyttää kunnon tullin Made in China-
    tuotteille niinkuin USA välillä tekee.

    Kyllä mä uskon että jos riittävän suuri joukko vaatisi tullimaksujen korottamista MADE IN KAUKOITÄ tuotteille, niin se niille saataisiin. Etuja olisi mm. työpaikkojen pysyminen euroopan alueella... On vain niin, että turha on kenenkään itkeä mm. työpaikkojen perään kun KANSA ITSE HALUAA OSTAA HALPOJA PASKOJA TUOTTEITA! Mikäli sellainen adressi vastaan tulee missä kerätään nimiä aasia suojatullin perustamisen puolesta HETI laittaisin nimen.
    Taitaisi Keskisen Vesakin ruveta pillittämään kun hänkin joutuisi maksamaan paskasta tavarasta saman kuin kotimainen tavara...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isänmaallinen kirjoitti:

Nykyään hallitus ja eduskunta ylistää globalisaatiota ja vapaata kauppaa. Mitä hyvää siinä on yritystenkannalta? Tietenkin ulkomaankauppa helpottuu, mutta sitten ei ajatellakkaan seurauksia kotimaassa.

Globalisaation mukana on tullut ns. Kiina ilmiö. Eli yritykset karkaavat halvan työvoiman maihin. Tuotteet valmistetaan lapsityövoimalla kovassa kurissa jne. tuotteiden hinnat toki ovat alhaisia (ihmiset tykkäävät), mutta mikä lopputulos pitkällä aikavälillä? Kun työpaikat katoavat Suomesta.
1.Työttömyys lisääntyy ja raha virtaa ulkomaille-> ei tule enää rahaa Suomeen.

2.Verotulot pienenee-> valtio köyhtyy->palvelut heikkenee.

3.Ihmisillä ei ole enää rahaa työttömyyden vuoksi.

4.Ennen niin halvasta tuotteesta onkin tullut kallis köyhälle.

5.meillä ei ole jäljellä enää mitään muuta kuin huonolaatuisia idän tuotteita.

Ja kaikki PYHÄN GLOBALISAATION vuoksi.
Eikö siis olisi suojatulleilla asiaa nyky-yhteiskunnassamme? Voitaisiin esim. koko EU-alue suojata yhtenäisellä suojatullilla, joka estäisi ns. Kiina-ilmiötä ja työpaikkojen katoamista.

PS.Mikäli asuttaisiin USA:ssa näin oltaisiin jo tehty, koska siellä ajatellaan sen yhteiskunnan etua, ei koko maailman "hyvinvoinnin" ja GLOBALISAATION etua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu