Millainen oli oma tie tähän projektiin?

Omiatarinoita

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä kautta porukka on innostunut nimenomaan kauppakorkeakoulusta? Oletteko monta kertaa hakenut, millä fiiliksillä kevät on kulunut ja miten koe sujui lopulta?

Itsellä oli pitkään lukio-aikana mielessä kauppis, jossain vaiheessa kylläkin vähän luovuin siitä, koska ajattelin, että en ikinä tulisi pääsemään sisään. Muistan kun nyt vuodenvaihteessa oli abivuosi lopuillaan ja harkitsin hyvinkin vakavasti AMK aloja, etenkin liiketaloutta. Siinä pienen ryhmäpaineen saattelemana kun monet kaverit hakivat yliopistoon, tuli sellainen olo että ''minähän näytän niille ja pääsen sisään'' ja siitä se päättäväisyys sitten lähti. Silloin en osannut ajatellakkaan mikä projekti oikeasti olikaan edessä, mutta kun kirjoja lähti lukemaan, varmistui kokoajan se tunne, että hei, tätähän minä tahdon opiskella!
Kevät itsessään oli todella rankka, mielialat heittelivät jatkuvasti ja sosiaalinen elämä ja liikunta saivat kokea aika kolauksen kun tuntui että jokainen minuutti tuli käyttää hyväkseen. Motivoin itseäni aika useasti mielikuvilla, siltä miltä tuntuisi päästä sisään. Siitä aina tuli niin mieletön into, samalla epätoivoinen kiukku että nyt perhana luen itseni sinne sisään :D Mulla oli myös onneksi taustalla paljon kannustusta ja porukka ymmärsi sen, että mulla ei paljoa muuhun ollutkaan aikaa. Voin melkein väittää, että ilman sitä tukea ja kannustusta, ja sitä uskoa mitä mun läheisillä oli muhun, en olisi pärjännyt.

17

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duuniohijeeejeeejee

      Koko kevät meni vain yksi asia mielessä: kauppikseen täytyy päästä nyt ekalla yrityksellä. En tajua miksi joku lukisi tradenomiksi, kun on parempikin koulu tarjolla muutaman kuukauden lukemisella. Puhumattakaan yksityisistä kouluista.

      Paineet oli siis aika kovat ja kevät oli sellaista henkistä taistelua, jaksaako eikö jaksa jne.. Tiesin kuitenkin että kun tämän kerran luet niin se tuntuu aivan helvetin hyvältä päästä sisään. Epäonnistuminen taas olisi vähintään maailmanloppu, sillä tämä on ainoa ala joka kiinnostaa.

      Kaikki päivät meni siis lukiessa, illalla salille ja sit jotain töllöö muutama h.

      Itseäni ei lukio juuri ollut aikanaan napannut ja ehkä olin liian kriittinen omaa oppimista kohtaan. Nyt kuitenkin pisteitä ropisi aika kivasti ja koe tuntui yllättävän helpolta.

      Täytyy vielä todeta että olihan toi vika kk aikamoista tuskaa. Itseäni eniten kuumotti suht. pienet marginaalit eli muutama 1p tehtävä kun menee pieleen niin se voi olla siinä.

      • haluaisintietää

        "tämä on ainoa ala joka kiinnostaa"

        Minua ei kaupallinen ala ole koskaan kiinnostanut. Siksi haluaisinkin tietää, mikä siinä voi kiinnostaa. Onko itse alassa todella jotain kiinnostavaa? Mitä se voisi olla tai on? Vai onko kauppa sittenkin vain väline, jolla voi saavuttaa jotain kiinnostavaa?

        Mikä saa ihmisen valitsemaan kaupallisen alan, kun maailma on kuitenkin täynnä muita, oikeasti mielenkiintoisia aloja?


      • HILONA

        Suurimmalle osalle kauppakorkeaan ja hyvin monille muillekin aloille menijöistä koulutuksella on todennäköisesti lähinnä välineellistä arvoa. Saadaan tulevaisuudessa hyvä duuni ja aineellisesti mukava elämä. Itsekään en usko että juuri kukaan voi ihan oikeasti olla kiinnostunut markkinoinnista, rahoituksesta jne. Toki kauppiksessa voi lukea esim. taloustiedettä, joka voi ihan oikeasti olla todella mielenkiintoista yhteiskunnallisesta asioista kiinnostuneelle.


      • idealisti

        Välinearvo on tottakai suuri. Mutta on tässä paljon muutakin.

        Olen harkinnut useita eri valtiotieteitä. Kaupan ala tuntui kuitenkin turvallisemmalta valinnalta laajuutensa takia (vrt. onhan esim. poliittinen historia mielenkiintoista, mutta se rajaa jo enemmän työmahdollisuuksia). Kuitenkin kauppatieteet ja varsinkin taloustieteen puoli tarjoaa mahdollisuuden tarkastella maailmaa hieman toiselta kantilta kuin vaikkapa valtiotieteet tai kulttuuriantropologia. Taustalla on siis kauppatieteidenkin kohdalla vahva halu ymmärtää maailmaa ja ihmisten toimintaa täällä. Taloustieteilijöillä on roolinsa kehityksessä.

        Vaikuttamismahdollisuuksissakaan kauppatieteet ei pahemmin häviä vaikkapa maailmanpolitiikan lukijalle. Valtiotieteiden kautta voi päästä suuriin pöytiin vaikkapa YK:n kautta. Kauppatieteissä vastaavana näen yritysmaailman kontaktit ja tietysti rahan. Ja vaikka ei kauppatieteilijäni pääsisikään mitään merkittävää tekemään, luultavasti ainakaan oma toimeentulo ei tule esteeksi vapaa-ajan projekteille.

        Kun vielä valitsin sopivan yliopiston, joka mahdollistaa tutkinnon täydentämisen mm. niillä valtiotieteillä, niin kauppatieteet tuntuu tarjoavan aika hyvän pohjan monenlaisille reiteille eteenpäin.

        Niin saattoihan tässä tietysti sekin painaa, että kauppatieteisiin pääsisi Aaltoonkin (jonne en tosin mene) varsin helposti, jos vertaa vaikkapa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan linjaan. Siinä missä kauppikseen E:n ylioppilaspapereilla saa pudotettua vaadittavia pisteitä huomattavasti, ei valtiotieteissä noilla tee yhtään mitään, koska taso on paljon kovempi.


      • Aloittaja2873
        haluaisintietää kirjoitti:

        "tämä on ainoa ala joka kiinnostaa"

        Minua ei kaupallinen ala ole koskaan kiinnostanut. Siksi haluaisinkin tietää, mikä siinä voi kiinnostaa. Onko itse alassa todella jotain kiinnostavaa? Mitä se voisi olla tai on? Vai onko kauppa sittenkin vain väline, jolla voi saavuttaa jotain kiinnostavaa?

        Mikä saa ihmisen valitsemaan kaupallisen alan, kun maailma on kuitenkin täynnä muita, oikeasti mielenkiintoisia aloja?

        Tietenkään en sen enempää kauppatieteiden opiskelusta tiedä, kuin mitä pääsykoekirjat ovat valottaneet, mutta itseä kiinnostaa mm. monipuolisiin työtehtäviin valmistava koulutus. Sosiaalipsykologiasta kiinnostuneena tykkäsin tosi paljon lukea Jo-Ma:a nyt pääsykokeisiin (markkinoinnissa jokseenkin sosiaalipsykologiaan yhdistettäviä asioita). Itse en keksinyt myöskään mitään muuta kiinnostavaa alaa, toki psykologia olisi hieman kiinnostanut, mutta toisaalta se mihin ala työllistää ei sitten taas niinkään kiinnostanut.
        Ei se mun mielestä vaikea ole ymmärtää miksi olisi kaupallisesta alasta kiinnostunut :D Itse olin äärettömän yllättynyt kuinka kiinnostunut oikeasti olin pääsykoekirjojen sisällöstä. Taustatietoa ei ihan hirveästi ollut taloustieteidenkään asioista niin olihan tuo kiva oppia vähän (ja erittäin tarkkaan :D...) esim. makrotieteitä.


      • haluaisintietää

        Kiitos valaisevista vastauksista.


    • SikarumaLutimursu2015

      Mä innostuin kauppiksesta vasta viime kesänä kun en ollut vielä 18 vuotianakaan päässyt edes saman sateen alle naisen kanssa. Mietin että näin saastaisen ruma sälli jää yksin koko elämänsä ajan ellen sitten menesty muilla tavoin kuin ulkonäöllisesti.

      Tavoitteena on menestyä kauppaopintojen jälkeen vähintään niin hyvin että ainakin joku lihava ja ruma pubiruusu (mahdollisesi vielä kouluttautumaton) huolii minut ihan vain sen takia että voin taata hänelle taloudellisesti vakaan elämän vaikka ulkonäöllisesti en häntä pystyisikään mielyttämään. En tiedä tuleeko tästä mitään mutta se tuntuu olevan ainoa oljenkorsini.

      • luttimarsu

        No lutista sitä onnea ei ainakaan löydy XD


      • onxtietoo
        luttimarsu kirjoitti:

        No lutista sitä onnea ei ainakaan löydy XD

        mistäs tiijät?


    • Aaltokutsuu39p

      Iskä tienaa 100k viikko. Valmis paikka yrityksen johtoportaassa koulujen jälkee.

      • jäätrannalle

        niin varmaa XD mikä firma


    • IBAnalyst

      Itse kiinnostuin kauppakorkeasta n. 12 vuotiaana, kun kiinnostuin rahoitusalasta, pörssistä ja treidauksesta. Nyt ekalla yrittämällä sisään Aaltoon (74 yhteispistettä) ja fiilis on huikea. Luin maaliskuun puolestavälistä kokeeseen asti n. 50h/vko. Se riitti 37 pisteeseen.

      • truth

        ja 37 ei riitä aaltoon tänä vuonna idiootti


      • epätosi_totuus

        truth on itse idiootti kahdesta syystä: A) yhteistpisteet 74. B) 37 riitättä vähintään pisteen marginaalilla (oletettavasti).


      • IBAnalyst
        truth kirjoitti:

        ja 37 ei riitä aaltoon tänä vuonna idiootti

        Lue viestini uudestaan. Uskon, että 74 yhteispistettä riittää. Kokeesta 37/40 eli koekiintiössä olisi 40. Tarkkaavaisuutta poikaseni :)


    • Jännittää

      Itselleni kauppakorkeakoulu oli vähän sattumanvarainen ratkaisu. Abikeväänä en tiennyt mitä haluan opiskella, ja jäin välivuodelle. Kauppakorkeakoulu tuntui sopivan neutraalilta vaihtoehdolta, joten päätin hakea sinne. Aloittaessani luku-urakkaa kirjojen sisältö tuntui aivan vieraalta. Kevään mittaan kiinnostukseni kaupallista alaa kohtaan alkoi kuitenkin vahvistua ja vahvistua. En vieläkään tiedä, onko tämä oikea paikka minulle. Minulla on kuitenkin vahva tunne, että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

      Tänä keväänä hain ensimmäistä kertaa kauppakorkeakouluun. Hain Ouluun, sillä se on kotikaupunkini, ja en vielä tällä hetkellä ole kiinnostunut pääkaupunkiseudusta. Ja totta puhuakseni, en edes uskonut mahdollisuuksiini päästä muualle kuin Ouluun. Tiesin, että työmäärä on valtava ja pistin kaiken peliin. Aloitin tammikuussa rauhallisesti ja lisäsin vauhtia pitkin kevättä. Toukokuu oli aika ahdistavaa aikaa ja tunteiden vuoristorataa. En käynyt valmennuskurssilla, mikä rupesi kaduttamaan luku-urakan puolivälissä. Ostin kaksi erilaista nettipakettia, joista oli varmasti jonkin verran apua.

      Koetilanne oli suhteellisen kevyt. Neljä tuntia tuntui kovin pitkältä ajalta 57 kysymykselle. Loppujen lopuksi tuli kuitenkin kiire, ja istuinkin salissa aivan loppuun saakka. Kokeen jälkeen oli heti fiilis "ensi keväänä uudestaan". Vastasin paljon riskitehtäviä, jotta saan pisteet riittämään. Illalla katselin kuitenkin oikean vastausrivin ja laskelmieni mukaan 36,75 ja 61,75 pistettä pitäisi tulla. Nyt jännittää vain se, olenko täyttänyt optisen lomakkeen oikein.

      • neljätuntia

        Se oli kyllä uskomatonta kuinka nopeasti 4h meni. Harjoituskokeet menivät maksimissaan kahteen tuntiin ja olin varma, että istuskelen siellä viimeiset pari tuntia peukaloita pyöritellen. Itselleni tuli myös kiire, ja lisäaika ei olisi ollut pahitteesta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2034
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1445
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1144
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      882
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      836
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      794
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      16
      722
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      703
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      195
      617
    Aihe