Kepupalstalta lainattua, kun siellä ollaan hiukan "kyrpiintyneitä" tuohonkin maahanmuuttajien saamaan tuomioon, ja nyt Sipilä on saman henkistä porukkaa tuottamassa lisää Syyriasta.
"YleisöKärsiiKovennettuna
25.6.2015 10:45
Kohtuuttoman suuri osa noista rikoksista kyllä on suhteellisen pienen ryhmän, siis maahanmuuttajien tekemiä.
On kai siis ymmärrettävää, että hiukan alkaa nyppimään kantaväestöä - jota samoista, joskin "vähemmän" uhria häpäisevistä (jos sellaista raiskausta nyt edes voi ollakaan) teoista saa kovemman, joskin silti käsittämättömän lievän tuomion.
Näiden maahanmuuttajien "ymmärtämisen ja lieventävien asianhaarojen vallitessa" annettujen olemattomien rangaistus johdosta, oikeuslaitos vain lisää vihaa ja raivoa maahanmuuttajia kohtaan, puhumattakaan siitä, että viestittävät ja oikeastaan kehottavat niitä rikoksia tekemään, koska niistä ei mitään rangaistustakaan oikein seuraa - suuri yleisö tuomitaan - aika omituista, mutta niin suomalaista touhua."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.