Surkea kehitysmaa Viro

viroonköyhä

Ei saa muotoa kunnollisia lentoyhteyksiä edes toiseksi suurimpaan kaupunkiinsa Tartoon, tämä kannattaa jokaisen siihen läävään opiskelemaan pyrkivän suomalaisen muistaa.

18

150

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvämaantieon

      Ei kai opiskelijoiden kuljetukseen lentokoneita tarvita, eikös liftaaminen ja linja-auto sovi paremmin.
      Huonoksi ovat menneet Jyväskylänkin lentoyhteydet, taitaa olla trendikästä ajella maata pitkin.
      Tartossa kai asiat tiedetään, onhan yliopistokin jo ruotsalaisten perustama, ilmeisesti 1700-luvulla, silloin meillä vasta tervaa polteltiin, vai kuinka?

      • historijoitsija

        Viro sai yliopistonsa vasta 1700-luvulla ulkomaalaisten halutessa sivistää Viron kurjaa kansaa. Muualla euroopassa yliopistoja oli ollut jo satoja vuosia, kuten Suomessa, johon perustettiin yliopisto sivistyneen suomalaisen Agricolan toimesta.

        1800-luvulla virolaisten maaorjien tehdessä raskasta työtä venäläisten vartijoiden ruoskien napsahdusten säestämänä, Suomessa elettiin jo kuin itsenäisessä valtiossa tasa-arvoisesti venäläisten kanssa.


      • sitävaannn

        Sitä jos Keski-Suomen metsäteollisuus saisi edes murto-osan takaisin siitä mitä tuottaa. Paperimiehillä on toki hyvät palkat ja paremmat asunnot kuin leasing-laskuihin ja asuntolainoihin hukkuvalla virolaisella, mutta ilman Viroa olisi Suomessa palkat korkeammat ja verotulot suuremmat. Rahat joilla voisimme parantaa tieverkostoa ja lentoliikennettä valuvat juuri Viroon ja Venäjälle. Suomalaiset opiskelijat ovat todennäköisesti ainut syy miksi Finnair enää tuohon läävään lentää. Valtavia summia käytetään varustamotukina ja muina almuina liikenneyhteyksien parantamiseksi Viroon joka erkani meistä jo talvisodan aikana.


      • Velirand

        "ilmeisesti 1700-luvulla"
        Tartu Ülikool asutati 1632. aastal.


      • sstodl
        Velirand kirjoitti:

        "ilmeisesti 1700-luvulla"
        Tartu Ülikool asutati 1632. aastal.

        Silloin alkoi siis maaorjien sukurutsa alueella. Virolaiset eivät olleet Tartossa isäntiä edes Pätsin aikana.


    • Tallinnanseutu
      • nytonnyt

        Nykyinen Viro syntyi lokakuussa 1939, silloin luotiin sen henkinen perusta. Aika surkeaa on toisaalta se miten Tartoon ei edes vuoden 1920 jälkeen saatu virolaisten toimesta lentoyhteyttä. Suomalaisten ei sentään tarvitse häveten todeta venäläisten rakentaneen maan suurimpiin asutuskeskuksiin lentokenttiä.


    • esapekka59

      Mitä järkeä on lentää 185 kilometrin matkaa?
      Tallinna-tartto tie on kuulemma aika hyvä ja sinne kulkee juna ja linja-autoja kulkee ainakin kahen tunnin välein

      • wweeee

        Uusia junia on siellä liikenteessä. En ole niillä kulkenut, mutta pitäisi olla miukavia ja nopeitakin niillä mennä. Itse en lentäin menisi siksikään kun se on vaarallista. Opiskelijjoillakin on varmasti aikaa mennä laivalla ja siitä junalla. Tietty myös omalla autolla matka menee, 40€ pääsee laivamatkan Tallinnaan jos halvimpia vuoroja käyttää ja netistä tilaa.


      • matikkapää
        wweeee kirjoitti:

        Uusia junia on siellä liikenteessä. En ole niillä kulkenut, mutta pitäisi olla miukavia ja nopeitakin niillä mennä. Itse en lentäin menisi siksikään kun se on vaarallista. Opiskelijjoillakin on varmasti aikaa mennä laivalla ja siitä junalla. Tietty myös omalla autolla matka menee, 40€ pääsee laivamatkan Tallinnaan jos halvimpia vuoroja käyttää ja netistä tilaa.

        Tuo reissu junalla ja laivalla on jopa jossakin mielessä kalliimpi kuin lentokoneella sinne meno. Järkevin vaihtoehto on opiskella kotona, Tarton läävä ei ole kansainvälisissä vertailuissa lähelläkään kotimaan yliopistoja.


    • naurattaaniinpirusti

      Yliopisto menee seuraavana kiinni. Jos opetuskielenä olisi muu kuin viro, niin olisi siellä opiskelijoita Ranskasta asti. Tallinna ja muutama itärajan kaupunki imee kaikki varat, koska rikkaille suomalaisille ja venäläisille on luotava viihtyisä olotila.

    • Kumpisittenparempi

      Eikös täällä turhaa hehkuteta tuota venäläisten osuutta ja maaorjuutta. Kuulemani mukaan suuri osa aatelisista ja kartanonomistajista oli Virossa saksalaisia. Ja niin jatkui tsaarin vallan aikoinakin. Ei silloin ollut yhtä selvää eroa idän ja lännen välillä kuin sitten myöhemmin kommunismin aikaan. Samaa saksaa ja ranskaa puhuvaa aatelistoa oli Pietarissakin ja jopa Viipurissa.
      Ja Suomessa hyvin maaorjuutta vastaava käytäntö oli ruotsalaisten maatilojen ja tehtaiden omistajien alaiset torpparit ja muonamiehet ja mäkitupalaiset sun muut ruokapalkalla työskentelevät. Suomessahan ei juurikaan ollut maanteitä, vaan yhteydet Ruotsiin päin hoituivat Pohjanmaan jokia pitkin. Etelässä oli Kuninkaantie Turusta Viipuriin ja myöhemmin sitten tehtiin maanteitä ja rautatiekin.
      Niin ja ruotsalaiset kehittivät Turkuun sivistyskeskusta kirkkoineen, herroineen, veronkerääjineen ja sen yliopistonkin. Joten kyllä meillä on syytä rintaa röyhistellä.

      • taasväärin

        Ja tässä syy miksi Tartossa ei ole kohta lentoyhteyttä, ethän sinä idiootti ymmärrä edes vuokraviljelijän ja maaorjan välistä eroa. Jos nyt aloitat vaikka siitä, että suomalainen talonpoika oli lukutaitoinen ja pystyi laatimaan valituksia suomeksi.


      • oiksulkpulakahvkreik

        Ja mitä sitten. Suomalaiset vetivät sähköt tähän maahan ja rakensivat kaiken nykyaikaisen, Viron maaseutu olisi jäänyt ilman sähköjä tai sisävessaa ellei Hrutsev olisi 60-luvulla päättänyt modernisoida läävää.


      • hourailelisää

        Ja Virossako oli jotain "maanteitä" Haaahha. Viron "maantiet" oli niin hyvässä kunnossa, että saksalaisilla hajosi ajoneuvoja niihin vielä vuonna 1943. Virovorot ovat remontoineet rapistunutta tieverkostoaan EU:lta varastamilla tuilla.


    • sokeakinnäkee

      Ei virolaisia kiinnosta ylläpitää lentoyhteyttä johonkin entiseen suljettuun neuvostokaupunkiin. Tyhmät porot meni opiskelemaan sinne.

    • Veromies67

      Tänne raahataan näköjään joka ainut TT:n blogi räävittäväksi, oli niissä villoja vai ei. Tässä ei ollut. Minkälainen tollo pitäisi yllä kannattamatonta lentoyhteyttä jos asiakkaita ei ole ja ajansäästö on olematon?

      • sanoppamuutakato

        Ei sinne kukaan ulkomaalainen suomalaisten lisäksi mitään yhteyttä pidäkään. Ilman suomalaisia paikallisilla olisi varaa reisata korkeintaan sisämaassa ja Venäjällä, kyseessä on kuitenkin Viron toiseksi suurin kaupunki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe