Yhteishuollosta sovittu, sain tietää olevani yh!??

Hei, onko kellään tietoa tai kokemusta, miten tällainen voi olla mahdollista?

Ollaan lapsen synnyttyä 15 vuotta sitten sovittu lapsen isän kanssa yhteishuoltajuudesta, niin, että lapsi asuu luonani ja isä tapaa lastaan halutessaan.

Muutama vuosi sitten välit menivät totaalisesti jäihin isän kanssa tämän toilailujen vuoksi ja ajattelin, että haluan vaihtaa lapsen omalle sukunimelleni, en halua että hänet yhdistetään isäänsä sukunimen perusteella, kun ei isä halunnut olla tekemisissä lapsensa kanssa. No, soittelin maistraattiin tarkistaakseni, tarvitaanko molempien vanhempien suostumus nimen vaihtamiseen, niin maistraatista kerrottiin minun olevan yksinhuoltaja! Miten voi olla mahdollista, jos yhteishuoltajuussopimus tehty..? Onko tullut joku virhe jossain vaiheessa byrokratian rattaissa? Olen tietysti tilanteeseen, mutta en uskalla selvitellä sitä enempää, sillä pelkään että asiaa aletaan oikaisemaan. Onko tämä nyt oikeasti mahdollista?
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

maistraatti on toiminut väärin ja syyllistynyt rikokseen antaessaan virheellistä tietoa...ja älä nyt saatana mene muuttelemaan mitään
lasten nimeä ja et voikkaan ilman lapsen suostumusta; nimim
kokemusta on ja sen jälkeen tuli ongelmia.. lapsesi ei takuulla kiitä
sinua aikuisena; on lapsen asia päättää aikuisena, ei sinun

Äänestä
  • 15-vuotias saa päättää itse sukunimestään.

    Äänestä

  • 12-vuotias saa päättää; mutta ei takuulla osaa ja tiedä ellet sano mitään..

    Äänestä

  • korjaan kirjoitti:

    12-vuotias saa päättää; mutta ei takuulla osaa ja tiedä ellet sano mitään..

    Miksi kirjoitat tänne mitä sattuu. Ikäraja on 15 vuotta. 12 vuotiaan mielipide pitää ottaa huomioon asumisessa, mutta päättää hänkään ei saa. Useinmiten kun molemmat vanhemmat ovat hyviä vaihtoehtoja yli 12-vuotiaan tahto toteutuu. Jos alaikäinen haluaa muuttaa kelvottomalle vanhemmalle hänen tahtonsa ei toteudu. Nimen 15-vuotias saa vaihtaa, ja yleensä se lähtee katkeruudesta toista vanhempaa kohtaan, tai rumasta nimestä, josta kiusataan. Tarkista tämä nimi-laista, niin ei tarvitse enää valehdella

    Äänestä

  • eipidävalehdella kirjoitti:

    Enkä kirjoita mitä sattuu..ikäraja on 12 vuotta; lapseni vaihtoivat 12 vuotiaana äidin ja viranomaisten uhkaillessa, pelotellessa ja lahjoessa sukunimen vaihdokseen vastoin lasteni omaa tahtoa. 12-vuotias voi myös itsenäisesti
    päättää missä asuu ja tehdä osoitteenmuutoksen maistraattiin muuttaessaan
    esim. isälle asumaan vastoin äidin/ huoltajan suostumiusta. Tarkista ihan itse
    vain; minulla on asiasta maistraatin päätös.

    Äänestä

halutessaan kumota mahdollisen nimen vaihdoksen vedoten yhteishuoltajuuteen..

Äänestä
  • Sitä ei tosin ollut.

    Äänestä

  • erjio kirjoitti:

    Sitä ei tosin ollut.

    yhäriruikku joka ei osaa oajatella lapsen etua, parasta ja oikeuksia

    Äänestä

  • tyypillinenkatkeroitunut kirjoitti:

    yhäriruikku joka ei osaa oajatella lapsen etua, parasta ja oikeuksia

    Miten niin?

    Äänestä

  • kukamukaon kirjoitti:

    Miten niin?

    sinä ilmeisesti/ vaihtaessaan yhteisten lapsen nimen

    Äänestä

  • siinäpäse kirjoitti:

    sinä ilmeisesti/ vaihtaessaan yhteisten lapsen nimen

    Itseasiassa minun ex-miehellä oli minun sukunimeni, kuten lapsillakin.... Ei sitä ole ikinä vaihdettu mihinkään. Nykyään ex-miehellä on uuden vaimon nimi. Hän sanoi syyksi aikoinaan, ettei halua sen kusipään (isänsä) nimeä jatkaa. Minun isäni nimi sen sijaan kelpasi, ja vieläkin ovat hyvissä väleissä.

    Äänestä

  • enolevaihtanutidiootti kirjoitti:

    Itseasiassa minun ex-miehellä oli minun sukunimeni, kuten lapsillakin.... Ei sitä ole ikinä vaihdettu mihinkään. Nykyään ex-miehellä on uuden vaimon nimi. Hän sanoi syyksi aikoinaan, ettei halua sen kusipään (isänsä) nimeä jatkaa. Minun isäni nimi sen sijaan kelpasi, ja vieläkin ovat hyvissä väleissä.

    ja seliseliselittelet omiasi..

    Äänestä

  • kuitenkinvalehteletidiot kirjoitti:

    ja seliseliselittelet omiasi..

    Kuvittele sinä Kari mitä vaan....

    Äänestä

  • Pöpiootidioottipaska kirjoitti:

    Kuvittele sinä Kari mitä vaan....

    ja seliseliselittelet taas omiasi..

    Äänestä

Lapsen nimi on siis vaihdettu jo tuolloin muutama vuosi sitten ja avasin myöskin tilin lapselle yksin ongelmitta. No pysynpä hiljaa asiasta jatkossa, ja jatketaan elämää niinkuin ennenkin. En siis käytä hyväkseni tätä asiaa, vaan lapsen eduksi. Nyt vaan tuli taas esille, kun mietin, saanko hankittua lapselle verkkopankkitunnukset ilman isän suostumusta. Että mikä tämä huoltajuustilanne oikeasti onkaan. Hirvittää ajatus siitä, että hulttio isä saisi tunnukset pojan tilille, johon olen hänelle yksin säästänyt toista tuhatta euroa.

Äänestä
  • Oudolta vaikuttaa, mutta jos olet vaihtanut lapsen sukunimen ilman isän suostumusta, olet virallisesti varmasti lapsen ainoa huoltaja. Pankkitilin voi – vastoin yleistä luuloa – monesti avata lapselle yhteishuoltajuudessakin kysymättä toiselta huoltajalta mitään.

    Tuntuu silti oudolta, ettei sinulle ole ilmoitettu huoltajuusasioita.

    Taitaa sukunimen vaihto ja passinhankinta olla oikeasti ainoat asiat, joissa vaaditaan toisen huoltajan suostumus. Tietysti jos lähihuoltaja on isä, niin silloin vaaditaan aina kaikki, vaikka kyseessä olisi yksinhuoltajuus.

    Äänestä

  • Itse kun avasin lapselleni tiliä, niin piti olla äidiltä valtakirja, että onnistui. Meillä yhteishuolto.

    Äänestä

  • LapsiAsuu kirjoitti:

    Itse kun avasin lapselleni tiliä, niin piti olla äidiltä valtakirja, että onnistui. Meillä yhteishuolto.

    No aivan varmasti jos isä hakee. Äidiltä ei sellaista yleensä kysellä.

    Äänestä

  • Isäpappa kirjoitti:

    No aivan varmasti jos isä hakee. Äidiltä ei sellaista yleensä kysellä.

    Olet syyllistynyt rikokseen vaihtaessasi lapsen sukunimen ja avatessasi tilin ilman toisen huoltajan suostumusta; toivottavasti isä huomaa asian ja joudut rikosoikeudelliseen vastuuseen, saat tuomion ja menetät heti
    huoltajuutesi; sinuna vaihatisin heti nimen entiselleen..

    Äänestä

  • Isäpappa kirjoitti:

    No aivan varmasti jos isä hakee. Äidiltä ei sellaista yleensä kysellä.

    Minä en voinut avata lapselleni tiliä ennen kuin lapsen isä tuli takaisin suomeen, koska olemme molemmat huoltajia.

    Äänestä

  • RIKOSTAPAHTUNUTJO kirjoitti:

    Olet syyllistynyt rikokseen vaihtaessasi lapsen sukunimen ja avatessasi tilin ilman toisen huoltajan suostumusta; toivottavasti isä huomaa asian ja joudut rikosoikeudelliseen vastuuseen, saat tuomion ja menetät heti
    huoltajuutesi; sinuna vaihatisin heti nimen entiselleen..

    Nimen vaihtaminen ei ole rikos, eikä vaikuta huoltajuuteen.

    Äänestä

  • erjio kirjoitti:

    Nimen vaihtaminen ei ole rikos, eikä vaikuta huoltajuuteen.

    koska vanhemmilla yhteishuolto ei sulla yksin oikeutta lapsen nimen vaihtamiseen ja rikos vieraannuttaa, manipuloida ja pakottaa lasta nimenvaihdokseen, joka ei itse ymmärrä mihin suostuu äidin vaino-
    tessa lasta ja lapsen isää sairaudessaan

    Äänestä

  • Isäpappa kirjoitti:

    No aivan varmasti jos isä hakee. Äidiltä ei sellaista yleensä kysellä.

    Kyllä kysellään. Piti olla isältä valtakirja joten älä keksi valheita....

    Äänestä

  • Kylläon kirjoitti:

    koska vanhemmilla yhteishuolto ei sulla yksin oikeutta lapsen nimen vaihtamiseen ja rikos vieraannuttaa, manipuloida ja pakottaa lasta nimenvaihdokseen, joka ei itse ymmärrä mihin suostuu äidin vaino-
    tessa lasta ja lapsen isää sairaudessaan

    Vanhemmilla ei ollut yhteishuoltoa tuossa tapauksessa. Ja ketään ei oltu vieraannutettu. Älä sekoita toisten asioita omiisi.

    Äänestä

  • luejoskusaloitukset kirjoitti:

    Vanhemmilla ei ollut yhteishuoltoa tuossa tapauksessa. Ja ketään ei oltu vieraannutettu. Älä sekoita toisten asioita omiisi.

    "Ollaan lapsen synnyttyä 15 vuotta sitten sovittu lapsen isän kanssa yhteishuoltajuudesta, niin, että lapsi asuu luonani ja isä tapaa lastaan halutessaan."

    Äänestä

  • lueitsealoitukset kirjoitti:

    "Ollaan lapsen synnyttyä 15 vuotta sitten sovittu lapsen isän kanssa yhteishuoltajuudesta, niin, että lapsi asuu luonani ja isä tapaa lastaan halutessaan."

    Mutta yhteishuoltajuutta ei ole kuitenkaan, joten äiti on yksinhuoltaja, eikä tarvitse lupaa nimen vaihtoon. Isä on myös saanut aina tavata lasta, kun on halunnut, joten lasta ei ole vieraannutettu. Aloittaja ei myöskään ruikuta mistään kenellekään. Ihmettelee vain asiaa.

    Äänestä

  • elietosaaedeslukea kirjoitti:

    Mutta yhteishuoltajuutta ei ole kuitenkaan, joten äiti on yksinhuoltaja, eikä tarvitse lupaa nimen vaihtoon. Isä on myös saanut aina tavata lasta, kun on halunnut, joten lasta ei ole vieraannutettu. Aloittaja ei myöskään ruikuta mistään kenellekään. Ihmettelee vain asiaa.

    "Ollaan lapsen synnyttyä 15 vuotta sitten sovittu lapsen isän kanssa yhteishuoltajuudesta, niin, että lapsi asuu luonani ja isä tapaa lastaan halutessaan." Kyllä on siis yhteishuolto; tieto ei vain ole tavoittanut
    maistraattia ym viranomaisia sosiaaliviranomaisten ja lastenvalvojan syyllistyessä rikokseen virkatoimissaan...tyhmäkö olet? Jos olet terve
    luulisi sen verran tajuavan, ettei pakota omaa lastaan nimenvaihdok-
    seen vaan se asia kuuluu ratkaista yksin lapsen tai lapsen ja molem-
    pien vanhempien ja ainoastaan lapsen aloitteesta..ei äidin joka kat-
    keroituneena haluaa tälläkin tavalla kostaa ex-miehelleen ollessaan
    täysin kykenemätön huoltajaksi ja ajattelemaan lapsen etua, oikeuk-
    sia ja parasta..sairasta porukkaa..Lapsi on kiistatta manipuloitu, vie-
    raannutettu ja puhuttu paskaa saadakseen lapsen suhde katkaistua
    omaan isäänsä, tiedät sen hyvin itsekkin vaikka et halua yhäriruikku-
    na totuutta silmiin katsoa ja ymmärtää..aloittaja ruikuttaa niinkuin
    sinäkin yhäriruikkuna, ihmettele vaan asiaa..

    Äänestä

  • ettodellakaanosaalukea kirjoitti:

    Ei ole yhteishuolto, jos niin ei ole kirjattu. Lisäksi isä ei näytä älähtäneen nimenmuutoksesta mitään, vaikka tapaa lasta paljon... Lapsen suhdetta isään ei ole selvästi vaikeutettu, koska isä on tavannut lastaan aina kun on halunnut. En ole edelleenkään yksinhuoltaja, vaan minulla ja entisellä miehelläni on yhteishuoltajuus, joka toimii hyvin.
    Mitä aloittaja ruikuttaa?

    Äänestä

  • Karionseonnut kirjoitti:

    Kyllä on yhteishuolto ja on kirjattu; viranomaiset ovat syyllistyneet rikokseen jättäessään asian viemättä päätökseen mm. virallisiin maistraatin papereihin, josta ovat rikosoikeudellisessa vastuussa.. Mistä tiedät onko isä älähtänyt vai
    ei nimenmuutoksesta, on vain äidin kertomukset, jolla ei ole mitään totuus- pohjaa yhäriruikkuna ja tapaako lapsi edes isää, on vain äidin satuilut..Lapsen suhdetta isään on selvästi vaikeutettu, koska isä ei ole saanut tavata/ asua lapsensa kanssa aina kun on halunnut. Olet selvästi yhruikku, kukaan yhteis huoltaja ei voi leimata tietämättä toisen ihmisen ja lapsen taustoja mikä on totuus oikeasti ja nyt ei puhuta äidin ja viranomaisten omasta valheellisesta "totuudesta" ..

    Mitä aloittaja ruikuttaa?

    Äänestä

  • Isäpappa kirjoitti:

    Oudolta vaikuttaa, mutta jos olet vaihtanut lapsen sukunimen ilman isän suostumusta, olet virallisesti varmasti lapsen ainoa huoltaja. Pankkitilin voi – vastoin yleistä luuloa – monesti avata lapselle yhteishuoltajuudessakin kysymättä toiselta huoltajalta mitään.

    Tuntuu silti oudolta, ettei sinulle ole ilmoitettu huoltajuusasioita.

    Taitaa sukunimen vaihto ja passinhankinta olla oikeasti ainoat asiat, joissa vaaditaan toisen huoltajan suostumus. Tietysti jos lähihuoltaja on isä, niin silloin vaaditaan aina kaikki, vaikka kyseessä olisi yksinhuoltajuus.

    Ei me ainakaan olla saatu avata lapselle tiliä ilman toisen huoltajan suostumusta. Kahteen pankkiin yritettiin. No, ei meille ongelma, kun välit on hyvät yms.

    Äänestä

  • oletitseseonnut kirjoitti:

    Kyllä on yhteishuolto ja on kirjattu; viranomaiset ovat syyllistyneet rikokseen jättäessään asian viemättä päätökseen mm. virallisiin maistraatin papereihin, josta ovat rikosoikeudellisessa vastuussa.. Mistä tiedät onko isä älähtänyt vai
    ei nimenmuutoksesta, on vain äidin kertomukset, jolla ei ole mitään totuus- pohjaa yhäriruikkuna ja tapaako lapsi edes isää, on vain äidin satuilut..Lapsen suhdetta isään on selvästi vaikeutettu, koska isä ei ole saanut tavata/ asua lapsensa kanssa aina kun on halunnut. Olet selvästi yhruikku, kukaan yhteis huoltaja ei voi leimata tietämättä toisen ihmisen ja lapsen taustoja mikä on totuus oikeasti ja nyt ei puhuta äidin ja viranomaisten omasta valheellisesta "totuudesta" ..

    Mitä aloittaja ruikuttaa?

    "on vain äidin kertomukset, jolla ei ole mitään totuus- pohjaa yhäriruikkuna ja tapaako lapsi edes isää, on vain äidin satuilut.."

    Ei ole sinunkaan jutuilla totuuspohjaa...

    Äänestä

Onko sinulla mitään paperia noista vanhoista sopimuksista. Yleensä, jos lapsen isä ei ole asunut saman katon alla isyyttä selvitettäessä, on lastenvalvojat tuon yksinhuoltajuuden aika automaattisesti papereihin ruksanneet. Jos olette yhteishuollosta sopineet ja maistraatti sanoo sinulla olevan yksinhuoltajuuden. On sinulla yksinhuoltajuus. Koska tieto yhteishuollosta, ei maistraattiin ole mennyt. Kaiva ne vanhat paperit esille ja tarkista ne rastit. Jos sinulla ei niitä ole, et voi niitä tarkistaa.
Mutta maistraatin sanoessa yksinhuollon olevan, on byrokratian rattaissa sopimuksen varmistavan osapuolen, eli lastenvalvojan tai käräjäoikeus, jättänyt sopimuksen varmistamatta.
Jos sopimuksenne oli suullinen, ette varmistaneet sitä. Ja silloin virhe oli molempien vanhempien ja oikeudessa teillä on sana vastaan sana tilanne, jos tekemistäsi päätöksistä sinne mennään.

Äänestä
  • ja lastenvalvoja ovat siis jälleen kerran syyllistynyt rikokseen; lastenvalvojalla
    kun ei ole oikeutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön ja rustata yhtään mitään mihinkään paperiin; vanhemmat päättävät yksin mahdollisen sopimuksen sisäl-löstä, lastenvalvoja voi vain vahvistuttaa mahdolliset vanhempien väliset vapaa-ehtoiset sopimukset tai jättää kokonaan vahvistuttamatta mikäli ei pyydetä..

    Äänestä

Yleensä huoltosopimus tehdään samaan aikaan isyyden tunnustuksen kanssa (tosin vahvistetaan vasta kun isyyspaperit on maistraatista tulleet). Kai sinulla on nuo paperit tallessa? Jos ei ole niin isyyden sopimuksen tehneen sosiaalitoimiston arkistoissa ne ainakin ovat. Joten ota yhteyttä sinne ja kysy. Tosin, jos sopimusta ei maistraatissa ole, niin todennäköisesti sitä ei ole tehty.

Äänestä
  • lastenvalvoja syyllistyneet jälleen kerran rikokseen lapsia koskevissa asioissa; kerros ääliöpaholainen miksi Raision sosiaalitoimiston arkistoista ei mitään lapsia koskevia sopimuspapereita löydy isän pyytäessä, mutta äidin pyytäessä
    löytyy vaikka mitä ja valehdellaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet
    ja lausunnon lapsen asumisesta osittain isällään ja mistä lastenvalvojalla yhdessä sovittiin eli yhteishuolto ja viikonloppu, kesätapaamiset ennenkuin
    äiti, lastenvalvoja ym viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsen oikeuksia
    vastaan sairanudessaan..

    Äänestä

  • viranomaisetja kirjoitti:

    lastenvalvoja syyllistyneet jälleen kerran rikokseen lapsia koskevissa asioissa; kerros ääliöpaholainen miksi Raision sosiaalitoimiston arkistoista ei mitään lapsia koskevia sopimuspapereita löydy isän pyytäessä, mutta äidin pyytäessä
    löytyy vaikka mitä ja valehdellaan tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet
    ja lausunnon lapsen asumisesta osittain isällään ja mistä lastenvalvojalla yhdessä sovittiin eli yhteishuolto ja viikonloppu, kesätapaamiset ennenkuin
    äiti, lastenvalvoja ym viranomaiset käänsivät takkinsa lapsia ja lapsen oikeuksia
    vastaan sairanudessaan..

    Tuollainen ei sitä huoltajuutta ja asumista saa ikinä.

    Äänestä

  • meneppäshoitoon kirjoitti:

    Tuollainen ei sitä huoltajuutta ja asumista saa ikinä.

    Tuollainen ei sitä huoltajuutta ja asumista saa ikinä; ilman viranomaisten kieroilua ja valehtelua

    Äänestä

  • meneppäsitsehoitoon kirjoitti:

    Tuollainen ei sitä huoltajuutta ja asumista saa ikinä; ilman viranomaisten kieroilua ja valehtelua

    Eipä näkynyt viranomaisia meidän perheessä koskaan...

    Äänestä

  • meeiollatyperiäkutensinä kirjoitti:

    Eipä näkynyt viranomaisia meidän perheessä koskaan...

    äiti ja Raision viranomaiset sairaudessaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yh-äiti kirjoitti:

Hei, onko kellään tietoa tai kokemusta, miten tällainen voi olla mahdollista?

Ollaan lapsen synnyttyä 15 vuotta sitten sovittu lapsen isän kanssa yhteishuoltajuudesta, niin, että lapsi asuu luonani ja isä tapaa lastaan halutessaan.

Muutama vuosi sitten välit menivät totaalisesti jäihin isän kanssa tämän toilailujen vuoksi ja ajattelin, että haluan vaihtaa lapsen omalle sukunimelleni, en halua että hänet yhdistetään isäänsä sukunimen perusteella, kun ei isä halunnut olla tekemisissä lapsensa kanssa. No, soittelin maistraattiin tarkistaakseni, tarvitaanko molempien vanhempien suostumus nimen vaihtamiseen, niin maistraatista kerrottiin minun olevan yksinhuoltaja! Miten voi olla mahdollista, jos yhteishuoltajuussopimus tehty..? Onko tullut joku virhe jossain vaiheessa byrokratian rattaissa? Olen tietysti tilanteeseen, mutta en uskalla selvitellä sitä enempää, sillä pelkään että asiaa aletaan oikaisemaan. Onko tämä nyt oikeasti mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu