Kiitos ihminen kun luit tarinani.

Hei kaikki.
Olen Misu. Synnyin 5 lapsiseen perheeseen, meitä oli 3 tyttöä ja 2 poikaa. Minulla oli hyvä ja hauska lapsuus. Sisarusten kanssa riehuttiin päivät pitkät ja emo piti meistä hyvää huolta.
Eräänä päivänä omistaja-ihmiset sanoivat, että meidän oli aika lähteä omaan kotiin. He olivat laittaneet ilmoituksen johonkin missä myydään tavaroitakin ja myivät meidät pienellä hinnalla uusiin koteihin. Jokaiselle oli kuulemma hyvä koti tiedossa.
Uudessa kodissa itkin pari ensimmäistä vuorokautta ja olin piilossa. Pelotti ja ikävöin emoa ja sisaruksia. Pian kuitenkin totuin uuteen kotiini ja aloin nauttia elämästäni. Minulla oli ihan hyvä olla. Sain rakkautta ja ruokaa niin paljon kuin halusin.
Kunnes... Yhtenä päivänä kuulin, kuinka uudet omistaja-ihmiset sanoivat, etteivät haluakaan pitää minua enää. Minut pistettiin ulos, yksin... Olin kauhuissani ja itkin monena päivänä oven takana, mutta omistaja-ihmiset eivät enää päästäneet minua sisälle. Ihmettelin, mitä pahaa olin tehnyt kun he eivät enää minua rakastaneet.
Mutta pakko oli alkaa selviytyä oudossa pelottavassa maailmassa. Tapasin muita saman kohtalon kokeneita kissoja ja sain lapsiakin. Talvi oli vaikea, oli jatkuvasti kylmä ja nälkä...sairastuinkin... Selvisin kuitenkin talven yli jollain ihmeellä. Joillakin käy tuuri ja ne pääsevät löytöeläintarhaksi kutsuttuun paikkaan odottamaan uutta kotia. Ja jotkut saavatkin uuden kodin. Voi niitä onnellisia! Sitten on paljon niitä, jotka kuolevat yksin kylmissään ja tuskissaan. Ja kukaan ei kaipaa... Se kuulostaa kamalalta.
Nyt olen todella sairas ja uupunut. Viimeisillä voimillani sain raahattua itseni johonkin talon pihaan, josta kiltti täti löysi minut. Minua ollaan nyt viemässä eläinlääkäriin. Tädit, joita on nyt kaksi, puhuvat että taitaa pienellä ressukalla olla edessään viimeinen matka. Tiedän itsekin, että se viimeinen matka on nyt tulossa. Mutta ei se mitään. Se on paljon parempi vaihtoehto kuin kärsiä enää. Olen laihtunut kovasti ja kuulemma ihan kuivunutkin. Minulla on kovia tuskia enkä pysy enää pystyssä. Ja sitäpaitsi, olen kuullut että viimeisellä matkalla mennään johonkin sateenkaarisillalle, jossa on aina lämmin, on ruokaa, eikä ole kipuja ja tuskia. Siellä on hyvä olla ja sitä haluan. Siellä myös rakastetut lemmikit ja omistaja-ihmiset taas joskus kohtaavat toisensa. Minulla ei ole ketään ihmistä kenet siellä kohtaisin, mutta toivon kohtaavani emoni, sisarukseni ja lapsenikin sitten joskus. Lapsia ehdin lyhyen elämäni aikana tehdä yhteensä 13. Missähän nekin ovat? Maailma meidät erotti kun lapset kasvoivat sukukypsiksi. Kuinkahan monta lasta ne ovat jo tehneet? Monesti olen myös miettinyt, missä sisarukseni ovat. Joutuivatko nekin yhtä hyvään kotiin kuin minä?
Halusin kertoa tarinani, jotta jokainen saisi miettimistä. Että jokainen saisi halun tehdä oman osansa sen eteen, ettei yhdenkään kissan enää tarvitsisi kokea samaa kohtaloa kuin minä. Sinä ihminen, joka olet itsellesi kissan ottanut sillä mielellä, että sen voi sitten jättää kun ei enää kiinnosta tai jaksa huolehtia. Mietithän vielä. Ethän hylkää yksin kylmään ja pelottavaan maailmaan? Ei me kissat siellä selvitä. Siellä elämä on pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen, varsinkin talvet on kamalia. Lähes jokainen meistä myös sairastuu vakavasti ja meille tulee kovia tuskia. Moni kokee kivuliaan kuoleman. Etsithän sitten mieluummin uuden kodin jos et enää halua tai voi pitää.
Sinä ihminen, joka et vielä ole kissaa ottanut mutta harkitset sitä. Harkitse tarkkaan. Me voidaan elää jopa 20 vuotta tai ylikin ja tarvitaan koko se aika huolenpitoa. Meihin kuluu myös rahaa, lähinnä tietysti ruokaan, hiekkaan ja eläinlääkärikuluihin.
Ja sinä ihminen, jolla on kissa tai kissoja ja aiot teettää niillä pentuja. Sinä olet se kaikkein tärkein lenkki tässä ketjussa. Mietithän vielä sitä pentujen teettämistä. Meitä hylätään niin kovin paljon joka vuosi. Sanovat, että niinkin paljon kuin 20 tuhatta. Meitä syntyy joka vuosi ihan liikaa, niin paljon että meistä on ylitarjontaa ja meille kaikille ei voi riittää niitä oikeasti hyviä koteja. Ethän halua oman kissasi pennuille samanlaista kohtaloa kuin minulla ja tuhansilla muilla? Leikkauttaminen olisi niin kovin tärkeää... Tiedän, että me ollaan pentuina niin kovin suloisia ja siksi moni meitä haluaakin teettää. Mutta mietithän vielä, meitä hylättyjä tulee aina olemaan niin kauan kuin meitä syntyy liikaa.
Ja sinä ihminen, joka sen kissan olet ottamassa rakastaaksesi sitä kaikesta sydämestäsi koko sen elämän ajan. Mietithän yhtenä vaihtoehtona kodin antamista hylätylle? Tiedätkö, kuinka iloiseksi jonkun kovia kokeneen tekisit.
Teettehän jokainen ihminen oman osanne, jotta meidän ei tarvitsisi enää kärsiä. Pyydän....
Kiitos ihminen kun luit tarinani. Jaathan tämän myös, että jokainen saa tietää. Me ollaan nyt perillä eläinlääkärillä. Odotan sitä sateenkaarisiltaa jo kovasti. Ja sitä että en enää tunne tuskia.
jatkuu....