Jouduin tänään luopumaan rakkaasta pelottamasta koiramaisesta Viivistä. Viivi sai kolmannen kerran nisäkasvaimia ja edelliset leikattiin vasta marraskuussa -14. Lisäksi hoidin Viivin sokeritautia insuliinipistoksilla pari vuotta. Nyt tällä viikolla hengitys alkoi käydä raskaaksi ja ruoka ei enää maittanut. Lääkäri ehdotti nukutusta, koska epäili, että kasvaimia oli jo jossain muuallakin, kun ne 2 isoa mahan alla. Viivi joi vettä, joka helpotti ehkä vähän aikaa oloa. Viivi oli täyttänyt elokuun 7.pv. 16-vuotta. Hirvittävä kaipaus ja ikävä. Jäin yksin Vili-Kissan kanssa.
Viivin viimeinen päivä 27.6.2015
Sadepirara
563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toivotan sinulle jaksamista surussasi rakkaan kissasi menettämisestä.
Viivillä on nyt kissojen taivaassa helppo hengittää eikä tuskia enää ole.
Onneksi sinulla on Vili-kissa tuomassa lohtua yksinäisyyteesi. Ehkä Vilikin kaipaa omalla tavallaan Viiviä ja saa sinulta lohdutusta.
Parempaa kesän jatkoa sinulle toivottaa samanlaisen menetyksen muutama vuosi sitten kokenut.
Voimia jaksamiseen.
Pitkän elämän oli Viivi saanut elää.
Parempi on kissan sitten päästä pois kun elämä jo tuottaisi kipua.
Varmasti on ikävä.
Itse välillä mietin tuon reilun vuoden ikäisen kanssa, että miten ihmeessä reagoin sitten jos jotain tapahtuisi hälle. Kerranhan se on edessä mutta 16 vuotiaan kissan kohdalla se kuitenkin on jo normaalia.
Minäkin jouduin luopumaan kissastani 22.6. Hänellä oli kasvaimia keuhkoissa. Oli 12-vuotias.
Joi myös vettä viimeiseen asti, mutta syömisen lopetti.
Kuukauden tiesin, että näin käy, joten surutyötäkin olin jo tehnyt koko ajan.
Vaan raskas oli tie eläinlääkärin luo.
Itse tein laudoista pienen arkun ja hautasin kisun tänne mökkimaisemiin, täällä hän elostaan niin nautti. Kiveen kirjoitin hopeaisin kirjaimin ja kukan istutin.
Kun suurin murhe alkoi laantua, halusin kuitenkin kissaystävän.
Kysyin löytöeläintalosta yhtä kissaa, joka oli jo mennyt.
Annoin tietojani ja sitten hetken päästä soittivat, että olisi yksi sopiva.
Menin seuraavana päivänä katsomaan, kissa on aivan samannäköinen, kuin edesmennyt kisukin, vaan pienempi kooltaan.
Tuossa hän makaa nyt vieressäni. On vähän säikky, välillä singahtelee sängyn alle. Ei ihme.
Löydetty myöhään viime syksynä metsiköstä kurjassa kunnossa, liekö kesäihmisen jättämä.
Kyllä me tässä edistymme pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla on Vili-kissa seurana ja lohtuna. Kissatkin saattavat näyttää kaipausta.
Ajatella että moni kissanomistaja olisi vain voinut jatkaa kissansa kärsimyksiä vain koska kissa on hänelle NIIN rakas ja hän ei siitä luovu. Piste. Se on itsekästä ja julmaa kissalle jolla on tuskia ja sinä teit oikean teon! Kissa varmasti kiittäisi sinua, jos se nyt vieressäsi istuisi! Voimia!