Viivin viimeinen päivä 27.6.2015

Jouduin tänään luopumaan rakkaasta pelottamasta koiramaisesta Viivistä. Viivi sai kolmannen kerran nisäkasvaimia ja edelliset leikattiin vasta marraskuussa -14. Lisäksi hoidin Viivin sokeritautia insuliinipistoksilla pari vuotta. Nyt tällä viikolla hengitys alkoi käydä raskaaksi ja ruoka ei enää maittanut. Lääkäri ehdotti nukutusta, koska epäili, että kasvaimia oli jo jossain muuallakin, kun ne 2 isoa mahan alla. Viivi joi vettä, joka helpotti ehkä vähän aikaa oloa. Viivi oli täyttänyt elokuun 7.pv. 16-vuotta. Hirvittävä kaipaus ja ikävä. Jäin yksin Vili-Kissan kanssa.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toivotan sinulle jaksamista surussasi rakkaan kissasi menettämisestä.
Viivillä on nyt kissojen taivaassa helppo hengittää eikä tuskia enää ole.
Onneksi sinulla on Vili-kissa tuomassa lohtua yksinäisyyteesi. Ehkä Vilikin kaipaa omalla tavallaan Viiviä ja saa sinulta lohdutusta.
Parempaa kesän jatkoa sinulle toivottaa samanlaisen menetyksen muutama vuosi sitten kokenut.

Äänestä

Voimia jaksamiseen.

Äänestä

Pitkän elämän oli Viivi saanut elää.
Parempi on kissan sitten päästä pois kun elämä jo tuottaisi kipua.
Varmasti on ikävä.
Itse välillä mietin tuon reilun vuoden ikäisen kanssa, että miten ihmeessä reagoin sitten jos jotain tapahtuisi hälle. Kerranhan se on edessä mutta 16 vuotiaan kissan kohdalla se kuitenkin on jo normaalia.

Äänestä

Minäkin jouduin luopumaan kissastani 22.6. Hänellä oli kasvaimia keuhkoissa. Oli 12-vuotias.
Joi myös vettä viimeiseen asti, mutta syömisen lopetti.
Kuukauden tiesin, että näin käy, joten surutyötäkin olin jo tehnyt koko ajan.
Vaan raskas oli tie eläinlääkärin luo.
Itse tein laudoista pienen arkun ja hautasin kisun tänne mökkimaisemiin, täällä hän elostaan niin nautti. Kiveen kirjoitin hopeaisin kirjaimin ja kukan istutin.
Kun suurin murhe alkoi laantua, halusin kuitenkin kissaystävän.
Kysyin löytöeläintalosta yhtä kissaa, joka oli jo mennyt.
Annoin tietojani ja sitten hetken päästä soittivat, että olisi yksi sopiva.
Menin seuraavana päivänä katsomaan, kissa on aivan samannäköinen, kuin edesmennyt kisukin, vaan pienempi kooltaan.
Tuossa hän makaa nyt vieressäni. On vähän säikky, välillä singahtelee sängyn alle. Ei ihme.
Löydetty myöhään viime syksynä metsiköstä kurjassa kunnossa, liekö kesäihmisen jättämä.
Kyllä me tässä edistymme pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla on Vili-kissa seurana ja lohtuna. Kissatkin saattavat näyttää kaipausta.

Äänestä

Ajatella että moni kissanomistaja olisi vain voinut jatkaa kissansa kärsimyksiä vain koska kissa on hänelle NIIN rakas ja hän ei siitä luovu. Piste. Se on itsekästä ja julmaa kissalle jolla on tuskia ja sinä teit oikean teon! Kissa varmasti kiittäisi sinua, jos se nyt vieressäsi istuisi! Voimia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sadepirara kirjoitti:

Jouduin tänään luopumaan rakkaasta pelottamasta koiramaisesta Viivistä. Viivi sai kolmannen kerran nisäkasvaimia ja edelliset leikattiin vasta marraskuussa -14. Lisäksi hoidin Viivin sokeritautia insuliinipistoksilla pari vuotta. Nyt tällä viikolla hengitys alkoi käydä raskaaksi ja ruoka ei enää maittanut. Lääkäri ehdotti nukutusta, koska epäili, että kasvaimia oli jo jossain muuallakin, kun ne 2 isoa mahan alla. Viivi joi vettä, joka helpotti ehkä vähän aikaa oloa. Viivi oli täyttänyt elokuun 7.pv. 16-vuotta. Hirvittävä kaipaus ja ikävä. Jäin yksin Vili-Kissan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu