Metsäpolkujuoksu tapahtuma

Radiosta kuulin, että tällainen tapahtuma /kisa on tänään.
Sen motivaationa on opettaa ihmisiä kulkemaan metsässä, koska se on vieras tila monille eivät koskaan ole kulkeneet metsäpolkua ja tai pelkäävät eksyvänsä.
Aika nopeasti suomalaisista tuli urbaani kansa, kehä kolmosen sisäpuolelle.
Suunnistajat, partiolaiset ja metsästäjät vielä poikkeavat massasta,
Minä olen tehnyt kuitenkin käpylehmiä ja tappanut oikean käärmeen,

13

76

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sammalmattonen

      Minusta metsäpoluilla pitää kävellä, ei juosta. Liikun paljon metsässä monenlaisissa maastoissa ihan yksinkin. Sateiden jälkeen pitäisi mennä katsomaan onko kantarelleja. Viime vuonna oli jo heinäkuun alussa. Jätin ne kasvamaan, tuli kuivuus eivätkä kasvaneet.

    • Monethan pelkää pimeää metsää ja kuitenkin menevät pelotta nakkikioskin jonoon aamuyöllä.
      Ethän vaan mennyt yltiöpäisyyressäsi kyytä tappamaan?

    • siilimuori

      Jossain järjestetään korkokenkäkukkamekkosuohiihdotkin nyt kesällä.

      • Kyllä metsä voi olla pelottava, kun punkkeja ym. myrkyllistäkin sieltä löytyy. Ymmärrän periaatteessa, että järjestetään mahdollisuus opetella liikkumaan *oikeassa metsässä, ikänsä kaupungeissa eläneille.
        Olen viettänyt maalla lapsuuteni ja kulkenut suht. pienestä yksin metsissä, siis totuimme siellä seurailemaan myös eläimiä, myrkylliset kasvit ja marjat opetettiin. Tuo kyy jonka tapoin oli valtava (lapsen silmin), löin sitä isolla puukarahkalla monta kertaa ja siirsin sitten polun viereen. Olin silloin 12v. vielä - siitä on n. 50v eikä silloin kyylle armoa annettu, en tappaisi nyt - taitaa olla laitontakin.


      • siilimuori
        kawe kirjoitti:

        Kyllä metsä voi olla pelottava, kun punkkeja ym. myrkyllistäkin sieltä löytyy. Ymmärrän periaatteessa, että järjestetään mahdollisuus opetella liikkumaan *oikeassa metsässä, ikänsä kaupungeissa eläneille.
        Olen viettänyt maalla lapsuuteni ja kulkenut suht. pienestä yksin metsissä, siis totuimme siellä seurailemaan myös eläimiä, myrkylliset kasvit ja marjat opetettiin. Tuo kyy jonka tapoin oli valtava (lapsen silmin), löin sitä isolla puukarahkalla monta kertaa ja siirsin sitten polun viereen. Olin silloin 12v. vielä - siitä on n. 50v eikä silloin kyylle armoa annettu, en tappaisi nyt - taitaa olla laitontakin.

        Emminä tiiä. Ei kait silloin kun minä olin penska, metsässä varoiteltu muusta kuin kyystä, niitäkään en elävää onnistunut monta näkemään. Joskus juoksi metsässä vastaan naapurista karannut vallaton possu, Otto :). Punkit pysyttelivät vissiin siihen aikaan Ahvenanmaalla.


    • Korppis1

      Metsä on minulle tuttu paikka. En tosin koskaan ole ollut mehtäläinen. Nuorenpana sitä jaksoi vaellella metsässä, marjastaa ja sienestää, mutta en minä nyt juoksemaan metsään lähde. Kävellen ja ihastellen se on paras tapa kohdata metsä ja sen monimuotoisuus. Nykyään en enää kehtaa rämpiä umpimetsiä, kangasmetsissä viihdyn.

    • murkkujen.kamu

      Vastustan metsäpolkujuoksuja. Ihan turhaan kuolee kymmeniätuhansia muurahaisia ja muita ötököitä. Maan jäädyttyä tietysti eri asia.

    • kesivä

      Viimeksi tänään kävin 1 h metsälenkillä, sitten saunassa ja uimassa. Metsä on minulle hyvin tärkeä paitsi fyysisesti myös henkisesti. En kyllä juokse metsässä.

    • 1eero

      Nyt en kyllä eksy paikka jossa olen 200 m kanttiinsa sileäkallioinen saari kauimmainen vastaranta erottuu hiukan.
      En pelkää mörköjä, pimeässä metsässä on hyvä olla taskulamppu, eksynyt olen kaupuntissa en erämaassa. Äkäsiä ihmisiä vältelen myös palstalla.

      • Metsän merkitys suomalaisille on ollut ihan erilainen kuin nykypäivänä, paitsi teollisuudelle / talouselämälle edelleen merkittävää koska bioenergia on nousussa.
        Metsissä tarinallisesti, eleli maahisia, metsätonttuja, ym. meidän taidehistoriassa metsää kuvataan niin poliittisesti tulkittavasti kuin kansallista identiteettiä pönkittäen.
        Metsien omistajista suurin osa taitaa asua nykyisin kaupungeissa, eikö......


      • 1eero
        kawe kirjoitti:

        Metsän merkitys suomalaisille on ollut ihan erilainen kuin nykypäivänä, paitsi teollisuudelle / talouselämälle edelleen merkittävää koska bioenergia on nousussa.
        Metsissä tarinallisesti, eleli maahisia, metsätonttuja, ym. meidän taidehistoriassa metsää kuvataan niin poliittisesti tulkittavasti kuin kansallista identiteettiä pönkittäen.
        Metsien omistajista suurin osa taitaa asua nykyisin kaupungeissa, eikö......

        Mitä suomi ilman metsää ei mitään, taloudellisesti tulee yhä olemaan, näin maata omistamattona on jokamiehen oikeus joka maassa ei sitä. Uutimissa sanottiin kanttarelleja on löytyny ehä tulee kurkattua lähisaarista lisukkeeksi retkimuonaan.


    • juovaselässäkö

      Tapoit oikean käärmeen, onko myös vääriä tai valekäärmeitä ??

      • Tuo *oikea ikäänkuin pönkittää teon merkitystä, kuten mainitsin se oli kyy.
        Metsä on tosiaan täynnä antimia, mutta niistäkin jää valtaisa määrä keräämättä juuri tuon metsän pelon takia, tiedän useamman tutun joita ei karhujen pelossa, hirvikärpästen ja itikoiden sekaan saa toista kertaa lähtemään. Ovat yrittäneet kerran, kovasti pitävät marjoista ja etenkin sienitä, eli ostavat toreilta ja maksavat mielellään sen mitä pyydetään. Torilta minäkin ostan, metsään en valitettavasti pääse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 153
      2026
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      364
      1502
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1052
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      744
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      271
      639
    6. 33
      631
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      631
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      573
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      547
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      512
    Aihe