Onko kenellekään tullut mieleen, että "Hoikkalan" nimeä käyttäviä voi olla vaikka kuinka monta, kun nickit eivät ole rekisteröityjä.
H.U.Vittavaa
lasten.hiekkalaatikko
35562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Jarmo Hoikkala ei juurikaan käytä omaa nimeään palstalla. Hoikkalan kirjoitukset on helposti tunnistetavissa samansta typerästä jankuttamisesta ja väittelemisestä eri kirjoittajien kanssa. Jarmo Hoikkala täti ja rouva Hoikkala ei ole hoikkalan nikkejä mutta näitä kirjoittajia Hoikkala vainoaa alin omaan.
Edellisen kirjoittaja oli RouvaHoikkalana esiintyvä mielenterveys-
potilas jonka käsialaa 70 % kirjoituksista on ja ne tunnistaa
Jarmo Hoikkalaa vainoavista jutuista. Potilas ei näytä
pääsevän irti käyttäytymisestään.
Kirjoitus ei ole tekemäni. Viime päivinä palstan kirjoituksista on 40 % ollut minun tekemiäni ja 40 % Jarmo Hoikkalan tekemiä. Pitkällä ajalla kirjoituksista on noin 15 % minun tekemiäni ja 50 % Jarmo Hoikkalan tekemiä!
hoikkalan itse tekemät mode poistaa kaikki heti pois joten niitä et koskaan näe palstalla
mode toimii ammattimaisesti koska ketään ei kiinnosta kyseiset julkaisut
paljoko+hoikkala+kirjottaa+nykyjään?yli+puolet+ainaki?75+%?
Kyl jotain 103 prossaa ainakin
Me muut olemme harhaanjohdettuja viattomia sivustakatsojia :)
Hoikkalan kirjoituksia on kutakuinkin puolet kaikista kirjoituksista.
Määrä ei ole tuosta muuttunut mihinkään. Noin puolet viesteistä on hänen kirjoittamiaan.
Hänen osuutensa on suurempi. Käytännössä mode poistaa suurimman osan hänen kirjoituksistaan, koska ne ovat hyvän tavan vastaisia ja/tai muuten lainvastaisia.
saa poistaakin.
Myös tänä päivänä hänen osuutensa kirjoituksista on liki 50 %.
ei häen kannata tänne kirjoottaa kunkuöllumode poistaa itseään älykkäämpien jutut
mode skitso-ketelä esiintyy kymmenillä nimmareilla
mitähän vastaisuutta niissdsä on mutta moden älli ei piisaa keskusteluun jarmon kanssa
Ei tuosta sinun epämääräisestä sepustuksestasi välity sellaista kuvaa, että mikään neropatti olisit sinäkään!
mode hyväksyy keskusteluun ainoastaan asialliset viestit
hän on hyvin taitava tässä hommassa
jarmon kirjoittamat kakkajutut eivät ole erityisen viisaita
mutta hauskoja ovat.
TÄMÄ! Hän kirjoittaa eniten,mutta paljon poistetaan. Jos kirjoituksisista joutuisi edesvastuuseen, hänellä olisi monta vuotta istumista edessään.
mode pekka ei osaa käyttää aikaansa tasapuolisesti
miksi mode kirjo ja lainvastaisia jarmonaottelee hyvän tavan vastaisiaJarmona esiintyessään
mode joutuu vielä istumaan
jarmona esiintyessä kirjoitusten tasolla ei ole mitään väliä. tärkeintä on että palstalla kukoistaa huumori
mode vastaa toiminnastaan ainoastaan kanavan omistajille
Juuri näin! Tuolloin on aivan se ja sama, mitä kirjoittelee. Tärkeintä on kirjoitella, mitä sylki suuhun tuo.
On muuten monta vuotta jo takanakin
äly hoi kakkala!
kylähullu mode käyttää kymmeniä rekisteri nimmareita skitsoillessaan hourujaan
ja niiden avulla palstasta tulee hyvin hauska ja elävä
Nimimerkkejä soisi olla enemmänkin.
Mode saa kirjoittaa jarmona jos se tuntuu hyvältä. Turha on vikistä jotain muuta!
Hänen pitää kirjoittaa jarmona kaikkea ihan järjetöntä .
Samantasoista kuin jarmonkin tekstit.