Viekö tunteet sinua vai kontrolloitko sinä tunteitasi? Jos olet suhteessa, niin onko täällä kirjoittelu ja toisen kaipaaminen varattuna mielestäsi kumppanisi pettämistä?
Elätkö arvojesi mukaan?
Ratkaisuja
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitä utelet.
Voihan keskustelun noinkin käsittää ;)
Aihe on aika raskas ja vaatii itsetutkiskelun, mutta ajattelin että edes joku löytyisi, joka jaksaisi asiaa pohtia.
Itse varattuna olisin kiinnostunut kuulemaan, miten muut oman ikävöintinsä kokevat. Itse pidän sitä henkisenä pettämisenä ajatuksen tasolla. En siis elä arvojeni mukaan.
Tuut vaan huonovointiseksi jos koet itsesi henkisesti petturiksi. Hyväksy tunteesi - ei se ole pettämistä edes henkisellä tasolla, ellet suunnittele pettäväsi jos tilaus koittaa.
Paljon olen itsetutkiskelua tämän asian pohjalta suorittanut. Se on ainoa järkevä tapa ulos näistä tunteista. Kun tietää tilanteen olevan kaikin puolin mahdoton ei siitä saisi kuin suurta harmia aikaiseksi, jos jotain pidemmälle tapahtuisi. Kuitenkin se että kaipauksen kohde on lähellä ja läsnä tuottaa paljon mielihyvää, mielikuvituksen kautta eletään sitten se mitä irl ei tule tapahtumaan. Ei tule siksi, että osaa käsitellä tunteet ja ymmärtää niiden olevan ohimenevää sorttia. Ei niissä mitään väärää ole, se on vain elämää. Pitää osata ottaa hyvät asiat irti näistäkin tuntemuksista! :)
Entä jos tuntteet ei ole ohimeneviä?
Tilanteita on monenlaisia. Jos joutuu elämään suhteessa pakosti käytännönsyistä, kun samaan aikaan viralliset eroprosessit ovat vielä menossa. Silloin on hyvä, että saa kaipaamistaan purkaa tänne, jos siis suhteessa pakosti oleva kaipaa jotakuta toista. Jos joku vaikka rakastuu tulisesti johonkuhun henkilöön, on paha paikka, jos ei saa kaipausta purkaa mihinkään. Ei varsinaista pettämistä se ole sellaisessa tilanteessa. Jos elää normaalissa parisuhteessa ja kaipailee täällä toista niin silloin se on pettämistä.
Jahka saat lisää ikää, et tuomitse noin kärkkäästi. Eiköhän kaipaaja tiedä kaipauksen liittyvän tunteisiin ja aikuisena tajuaa et sellaisille ei nyt mahda mitään.
Niin, tarkoitan itse ihan samaa, jos ymmärsit väärin? Tuossa alussa kuvasin vain omaa tilannettani, että en koe kaipaamistani täällä pettämisesksi. Kun tilanteeni on edellä kuvaamani. Kuitenkin normaalissa parisuhteessa se olisi pettämistä mielestäni.
Riippuu siitä mitä kaipaa? Ei ole väärin jos kaipaa ihmistä elämään kaveriksi tai ystäväksi. Kumppaneita voi vaan olla yksi.
Itse toivoisin että voisin olla ystävä esimerkiksi mm. Anulle, Minnalle, Soilille ja Marikalle.
Vaimoni ei tarvitse olla huolissaan, koska ystävät ovat vaan ystäviä minulle.
Elääkö aloittaja arvojensa mukaisesti?
Kaveriksi tai ystäväksi? Pysyykö nämä suhteet tällä tasolla toista sukupuolta olevan kanssa ja eikö sun vaimo ole mustasukkainen tällaisista suhteista? Vai tapahtuuko nämä suhteet salassa vaimolta. Kyllä mä pitäisin sellaista salailua omalla kohdallani pettämisenä, koska muutenhan voisin olla avoin näistä suhteista. En tiedä tilannettasi tarkemmin, vaikea sanoa.
Omasta tilanteestani sanon sen verran, etten elä arvojeni mukaan. En ole voinut avoimesti ratkaista tunteitani tähän mieheen, koska pidän häntä osittain omana kasvuprosessin vaiheenani. En ole myöskään avoin puolisolle nykyhetken tunteista ja tästä palstakirjoittelusta. En voi arvostaa tapaani toimia.
Minulla on useita naiskavereita ja ystäviä joista vaimo tietää. En salaa mitään kun ei ole syytä salata. Joskus vaimo on mustasukkainen, mutta kun otan hänet syliin ja suutelen, katson silmiin ja sanon mitenkä asiat oikeasti ovat hän uskoo totuuden ja luottaa.
Onhan vaimollaninin miespuolisia ystäviä ja kavereita ja minä luotan vaimooni.
Luottamus on molemminpuoleista kuten pitää ollakkin.
Toivotaan että tämä sunnuntai jatkuu aurinkoisena :)
Ok, on ehkä vähän tungettelevaa kysyä ja en odota vastausta, mutta ihmettelen että, onko kaverisi täällä palstalla vai miksi kirjoittelet täällä. En ikänä viipyisi täällä hetkeäkään jos tilanteeni olisi toinen. Hienoa kuitenkin jos tilanteesi on noin hyvä; onnellinen suhde vaimoon ja hyviä ystäviä. Onnittelen.
On tietysti väärin kaivata toista varattuna, mutta jos oma suhde on ihan kamala, silloin Se on hyväksyttävää.
Vastaan kun ajattelen niin päinvastaisesti kuin muut....jos omassa suhteessa kaikki olis ok. Mutta se taisi kuivua kasaan jo yhdeksän vuotta sitten. Mutta en elä arvojeni vastaisesti, kun tunteita on vain yhteen ihmiseen kerrallaan.
Jos olisin suhteessa ja rakastuneena niin tuskimpa vain paljoa kirjoittelisin. Haluan kyllä olla ihan lojaali sille omalle miehelleni, joka tilanteessa.
Taikka..ehkä ennemminkin haluaisin. Ehkä olen aivan väärä henkilö kommentoimaan tähän kunnen itse kyseisenlaisessa tilanteessa ole ollutkaan..
Hyvin ajattelet "näin ajattelet":) Kaksi ihmistä määrittää/tuntee sen toisilleen, ei ulkopuoliset, ei sukulaiset, ei ystävät, eivätkä tutut, koska vain kaksi ihmistä tietää toisistaan, mitä ja miten olla toisilleen. Tuomarointi ei ulkopuolisille kuulu, ja sitä paitsi, mitä enemmän syventyy omaan lojaalisuuteen omissa suhteissaan, niin sitä vähemmän ehtii katsella muiden jopa tuntemattomien tai naapureiden lojaaliuden perään. Aito lojaalius lähtee suorataan sydämestä, ei analysoinneista, ja tuomaroinneista tai vaatimuksista tai pakosta. Siinä on vissi ero. Saarnaajia löytyy joka lähtöön, ja ne jotka ovat kovinkin kärkkäitä saarnaamaan muille, löytyy vastaus heissä itsessään. Kyllä sen aidon lojaaliuden, rakkauden, ilon ja surun erottaa näiden saarnamiesten puheista. Kivien heittely ei ole lojaaliutta ketään kohtaan, ei edes itseään kohtaan.
Elän arvojeni mukaan ja yksi arvoistani on kunnioittaa tunteitani.
Elän. Mutta omien arvojen mukaista elämää ei pidä elää kuin "norsu lasikaapissa". Jos eläisi niin, niin silloin olisi paikallaan pohtia omia arvojaan, mistä ne kumpuavat ja mihin ne tähtää. Omien arvojen mukainen elämisessäkin on otetta huomioon myös muita kuin itseään.