Miksi.....

miksi.? Kärsin samasta ongelmasta kuin sinäkin, olen myös samaa ikäluokkaa. Viime syksystä oireilu alkanut uudestaan 15 vuoden seesteisyyden jälkeen. Äskeisellä kyläreissulla paniikki nosti taas päätänsä, miksi se on aina yhtä inhottavaa ja pelottavaakin? Pienetkin muutokset elimistön toiminnassa huomioidaan ja kontrolli kovenee...

Mielisairaus on pahin kaikista.

Epäilen, että kehosi käy jostain syystä ylikierroksilla ja se muuttaa hormonitoimintaasi niin, että saa aikaan kemiallisen epätasapainon, joka sitten oireilee kuvailemallasi tapaa. Oikean hengitystekniikan opettelu auttaa, koska se vaikuttaa stressitasoa alentavasti ja keho alkaa vähitellen rauhoittua. Koska oma elimistö saa oireet aikaan, itse sitä voi myös oppia hallitsemaan. Paniikki ei ole mielisairautta vaan elimistön tarpeellinen ja tärkeä hälytysmerkki siitä että nyt mennään liian lujaa.

Juuri näin - nykyihmisen pitäisi tehdä enemmän rauhoittavia asioita. Monen elimistö käy liian kovilla kierroksilla.

Luin jostain naisten lehdestä, esim. laulaja Marion Rung sairastaa jossain määrin paniikkikohtauksista ja ei pysty ajamaan moottoritiellä ja voi saada kotauksia.
Itselläni oli pelko ja tunne että sekoan yleisön edessä nuorena ja kyllähän se muutaman kerran pokka pettikin puhuessa ja laulaessa yleisön edessä. Nykyään olen kyllä vapaa ja uskon että vapautuminen on suora Jumalan ihme. Vapautuminen tapahtui suhteellisen lyhyessä aikavälissä - minä vain totesin, ettei enää pelota ja jännitä yhtään puhuessa ja seisoessa päin ihmisjoukkoa.

Paniikkihäiriön yksi yleisimmistä laukaisijoista on paniikkihäiriökohtauksen pelko.

"Paniikkihäiriössä on usein taustalla lapsuudenaikaisia traumoja, jotka voivat aktivoitua vaikkapa myöhemmällä iällä menetystilanteessa. Tärkeintä on vain jatkuvasti altistaa itseään tapahtumille, jotka voivat laukaista paniikin, kuten julkisilla liikkuminen. Kun esim. liikkumiseen tottuu, myös paniikkikohtaukset vähenevät ja lopulta poistuvat. Aluksi voivat olla apuna esim. mielialalääkitys ja/tai rauhoittavat tai ystävän tuki, jotta uskaltaa lähteä liikkeelle." Nämä neuvot sain nettiterapiassa (Sielunsisar Tmi), kun oli vaikea lähteä liikkeelle. Oon nyt ottanutkin kaverin mukaan kesäloman aikana ja harjoitellut liikkumista julkisilla.

Aina kun lähden vaikka kävelylenkille tai ulkoiluttamaan koiraa, niin alkaa pieni ahdistuksen poikanen. Sitten alkaa mieleen tulemaan asioita. Ja tietenkin kun olen rytmihäiriöherkkä, niin alkaa pienet muljahtelutkin. Sitten alkaa pelko, että jos tässä rytmihäiriö äityy pahaksi ja vaikka kammiovärinäksi, eikä kukaan näe, niin en saa apua ja kuolen. Koko lenkin ajan ahdistaa. Sitten kun näkyy oma talo, niin alkaa ahdistus helpottamaan ja kotiin päästyä koko kropan valtaa se perusturvallinen tunne. Samaa oireilua on kun lähden kauppaan, tai leffaan, tai pankkiin jne. Ihmisten joukossa oleminen tuntuu varmasti ahdistavalta siksi, kun pelkää jos saa kohtauksen ja siitä seuraa itselle häpeällinen tilanne. Varmaan siksi sitä vältteleekin sosiaalisia tilanteita tai paikkoja. Aina kun pääsee kotiin, niin ei tietoakaan paniikista. Kummallista tämä elo:)