VOI EI !, loordi/laardi vapautuu kellokoskelta

deep_throat

Kotimaa 14:33
STT

Tuusulan Kellokosken psykiatrinen sairaala aiotaan sulkea, kertoo Yle.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri haluaa lopettaa sairaalan säästösyistä vuonna 2019. Sairaanhoitopiirin mukaan toiminnan jatkuminen vaatisi kymmenien miljoonien remontin, eikä sairaalalle riitä enää lähivuosina potilaita.

Toimitusjohtaja Aki Lindén sanoo Ylelle, että aika on ajanut erillisen psykiatrisen sairaalan ohi. Avohoitoa on lisätty, ja valtakunnallisen linjauksen mukaan psykiatrisille potilaille varataan tulevaisuudessa hoitopaikkoja aluesairaaloiden yhteydestä.

Ylen mukaan sairaalan työntekijät vastustavat sulkemista. Työntekijät eivät ymmärrä suunnitelmia jättää rakennuksia seudulla tyhjilleen, jos samalla joudutaan investoimaan uusiin tiloihin Helsingissä. Yksi hoitajista huomauttaa myös sulkemisen aiheuttavan hyvin vaarallisen lieveilmiön, koska henkilö nimeltä OK-homoloordi joudutaan laskemaan vapaaksi pyöreästä huoneesta. Kyseinen hoitaja arvelee pääkaupunki seudun vuokra-kasarmeille ja ennenkaikkea niiden tuhnuina tunnettujen asukkien pyrstöjen sekä sulkijalihasten olevan kovilla tämän päätöksen vuoksi. Viereinen hoitaja kertoo myös olettavan että suoli24-nimellä toimiva netti-palsta joudutaan joko sulkemaan tai tekemään miljoonien eurojen investoinnit kyseiseen paikkaan koska OK-homoloordin palsta spämmäys tulee räjähtämään käsiin kontrolloimattoman netin käytön vuoksi. Suoli24-palstaa pyörittävä yhtiö joutuu investoimaan uusiin valokuitu yhteyksiin ja uusilla muuntajilla sekä servereillä ja niiden jäähdytykseen aivan saatanasti. Hoitaja ihmettelee että voiko tällainen sulkemispäätös olla mitenkään kansantaloudellisesti tai kansan mielenterveyden kannalta järkevää, viereinen hoitaja yhdessä osastonjohtajan kanssa nyökyttelee samaan tahtiin kuin kanat orrella konsanaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lordillakuhisee

      Niinhän tuo loordi nimittänyt itsensä nyt ok-ylitarkastajaksi, tuolla asuntojen hinnat palstalla, monta on titteliä homolla, on ok-suursmurfti, porho, majuri, kreivi, tylsä ja pelleily seis, näitä loordilla riittää ja samoja juttuja aina.
      Voi olla että pääsee niuvaan kyllä, jos siellä on hoitajia, kun loordilla muitakin vaivoja.

    • heebothuvittaa

      juu ja tämä whoknowswinssi ja se toinen winssi ovat kanssa sen saman touhon juttuja, toi asuntojen hinnat ketjuhan on mielenterveysosio, siellä se purkaa itseään ja lataa lanttuaan, saa kyllä nauraa välillä, kun noita mielikuvitus ok-juttuja lukee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1744
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1149
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      79
      1010
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      861
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      694
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    Aihe