Miksi poltinaho ja ahvenistontien vieret on aina kesäisin sellaista rikkaruohoviidakkoa, miksi niitä ei voisi niittää pois, olisi siistimmän näköistä. Rikkaruohojen tilalle voisi istuttaa jotain nätimpääkin, tai pitää vaan nurmikenttänä. Miekkalinnan edusta ja ne uudet talotkin siellä ahvenistolla on rumien rikkaruohokukkuloiden takana piilossa.
Poltinahon ja ahveniston rikkaruohoviidakko
Nyt_niittämään
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tule itse kitkemään sinivuokot ja muut itseäsi häiritsevät vihannekset pientareita pilaamasta.
Poltsarin entisellä kasarmialueella, tai miekkalinnan ympärillä ei sinivuokkoja ole koskaan näkynyt, mutta korkeaa keltaista, rumaa rikkaheinää senkin edestä kaiket kesät. Ahveniston metsissä, siellä kasvakoon luonnonkauniit kevät ja kesäkukat rauhassa. Myös ahveniston hautausmaan alapuolella oleva niitylläkin kasvaa silmänilona kauniita niittykukkia.
Mutta selvät polvekorkuisiksi kasvavat rikkaruohot ja heinät on kaupunkimaisemaa rumentavia.
Mutta, jos huomautuksiin otetan tämä "tule itse kitkemään asenne" että kaupunkilaisten pitäisi itse alkaa hoitamaan yleisiä alueita, niin onko meistä joidenkin sitten alettava myös istuttamaan ja kastelemaan kaupungin istutuksiakin.
Mahtaako "ahveli" itse harrastaa tälläistä, vapaaehtoisesti ja luvatta?
Valitettavasti kaikki ruohonleikkureihin liikenevä bensaraha on nyt käytettävä Tapahtumapuiston ruohikon hoitoon. Vähän samoin, kun Elenia-areenan hoitoon käytetään nykyisin kaikki ulkokenttien jäädytysrahat. Velat näistä hankkeista ovat kohta niskassa, ihan hyvä idea olisi tehdä itse talkoilla, kunnes nämä uudet hankkeet tuottavat. Kenttien jäädytys ja rikkaruohon leikkaaminen on ihan kivaa. paita pois ja viikate heilumaan vaan siellä Poltinaholla. yhdessä tehden voitamme vaikeudet.