Euroopan Unioni on sula mahdottomuus

465387

EU:ssa yksi viisas joukossa eli Ruotsi ottaa vastaan hyödyt EU:sta, mutta haitat jäävät muiden hoidettavaksi heidän oman tyhmyytensä takia (EURO-ja koko EMU- eli Euroopan Rahaliitto-hanke).

Tai onhan Englanti ja moni muukin ollut samalla tavalla viisas.

Ne eivät tulleet mukaan EUROon.

17

50

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kriisimaa

      Esimerkki EU:n täydellisestä epäonnistumisesta on Kreikan vuosikausia jatkunut tukeminen, joka on päättymäsä odotetusti katastrofiin. Kuinka tämän tapainen on mahdollista nykyaikana? Onneksi ei ole muita noin kieroja kansoja, uuten eu olisi jo kuopattu.

      Kreikkaa voi verrata elintasopakolaiseen. Kummatkin yrittävät imeä auttajansa kuiviin.

      • Jo vuosikymmeniä sitten kun juttelin kreikkalaisten tuttavien kanssa, he kertoivat kuinka Kreikassa pidetään esim. veronmaksajia vähäjärkisinä! Kuka nyt omalla työllään hankkimia rahoja antaisi pois!
        Sen takia Kreikassa on ollut harmaita talouksia ja paljon korruptota. Ei ole ajateltu, mitä sitten tapahtuu kun ei enää voimat riitä rahan hankkimiseen. Sairastutaan, tullaan vanhoiksi. Millä varoilla lapset koulutetaan, kuinka yhteiskuntaa rakennetaan jos kaikki ovat voimansa päivinä itsekkäästi omaa itseään lähinnä?
        Ehkä on aikoinaan hankittu hienoja taloja, jotka nyt joudutaan myymään pois puoli-ilmaiseksi, että voi ostaa ruokaa ja lääkkeitä jonkin aikaa eteenpäin. Turvallisuudesta ei tietoakaan.


      • Plondiparka
        MdK-MdK kirjoitti:

        Jo vuosikymmeniä sitten kun juttelin kreikkalaisten tuttavien kanssa, he kertoivat kuinka Kreikassa pidetään esim. veronmaksajia vähäjärkisinä! Kuka nyt omalla työllään hankkimia rahoja antaisi pois!
        Sen takia Kreikassa on ollut harmaita talouksia ja paljon korruptota. Ei ole ajateltu, mitä sitten tapahtuu kun ei enää voimat riitä rahan hankkimiseen. Sairastutaan, tullaan vanhoiksi. Millä varoilla lapset koulutetaan, kuinka yhteiskuntaa rakennetaan jos kaikki ovat voimansa päivinä itsekkäästi omaa itseään lähinnä?
        Ehkä on aikoinaan hankittu hienoja taloja, jotka nyt joudutaan myymään pois puoli-ilmaiseksi, että voi ostaa ruokaa ja lääkkeitä jonkin aikaa eteenpäin. Turvallisuudesta ei tietoakaan.

        KIITOS tästä. Nyt jo vähän olen jyvällä, mistä on kyse.


    • Niinpä-niin

      kun EU-alue on muutenkin pahasti taantuva talousalue ehkä Saksaa lukuunottamatta ja lähes jokainen maa elää yli varojensa niin lopputuloksesta ei ole pidemmän päälle epäselvyyttä. Uusimmat EU-maat ovat nekin ihan kuralla ja kaatuvat vielä muiden syliin yksi kerrallaan. Rahat tai siin paremminkin lainansaati vaan EU:sta loppuu, sille ei voida mitään.


      Maat konkurssin partaalla ja elintasopakoloisia pitäisi kaiken lisäksi ottaa riesaksemme.
      Jokin ei nyt toimi.....

      • niinpoik

        Ei ole enää muuta ratkaisua, kuin pyyhkiä kaikkien euromaiden velat pois. Kuka hullu maksaa velkojaan, jos yksi maa jättää velkansa hoitamatta. Kaikki Suomen velallisetkin, jättäkää kylmän viileästi velkanne maksamatta, jos rikas Kreikka jättää velat hoitamatta.


    • Kokoomusta

      Soinia Ei Kuunneltu---Suomelle 7-miljardin tappiot
      Tappio-Tampiot
      30.6.2015 08:54
      Takiais Vihervasemmiston, kokoomuksen, SDP:n sekä RKP:n ylimielisyys, iljettävyys ja vastenmielisyys kasvaa Kreikkaan tuhlatun 7-miljardin realisoituessa tappioksi Suomelle.

      .

      Näiden iljetyspuolueiden haukunnan kohteena olleen PerusSuomalaisten varoittelulle naureskeltiin, eikä otettu tosissaan selkeitä loogisiin päätelmiin perustuvia varoituksia.

      .

      Kolmen edellisen hallituksen loppulausumaksi ei voi muuta todeta kuin sen, ettei Suomella ole koskaan ollut niin pöljiä ja idiootteja hallituksissa kuin mitä tuona aikana oli.

    • Ruotsi saa tänä päivänä kiittää talonpoikaisjärjellä varustettua kansaa, joka esti Ruotsin liittymisen euroon. EU-vouhottajat pilkkasivat euroa vastaan äänestäneitä ja sanoivat Ruotsin joutuvan perikatoon kun ovat yhteisen valuutan ulkopuolella.
      Siitäs saivat, kun alkoi ensimmäiset avuntarpeessa olevat maat ruikuttaa
      avun perään!
      Nyt ottivat Ruotsin porvaripäättäjät kunnian itselleen, mm. ex-talousministeri Anders Borg ja ex-pääministeri Reinfeldt, kuinka "hyvin" he olivat maata johtaneet, vaikka olivat taistelleet hampaat irvessä euron puolesta.
      Tavallinen kansa oli perustellut päätöstään tekemällä yksinkertaisen vertailun: omat rahat laitetaan samaan kukkaroon naapurien kanssa ja sitten joudutaan ehkä makselemaan naapurien velkoja, joitten syntymiseen ei ole osaa eikä arpaa.

      Näin se meni aikoinaan Ruotsissa. Porvarit romuttivat sitten oman maan
      varat siihen pisteeseen että nyt ollaan raapimassa kirstun pohjaa.
      Ennenkuin rotat jättivät Svea-laivan, ei hävetty tulla antamaan Suomelle
      neuvoja kuinka köyhä kansa laitetaan kyykkyyn. Ensimmäiset merkit ovat jo keskusteluissa tulleet esille: eläkeläisistä aloitetaan. Kuolevat kuitenkin pian pois.

      • Hei_MdK-MdK

        Suomessa ei OLLUT koko KANSANÄÄNESTYSTÄ!

        Suomen vei Lipposen Paavo EMU:un ilman kansalta kysymistä VASTOIN perustuslakia. Ptlkäsi kansan sanovan EI.

        Lipposelle oli Berluconi ja & lupailleet Euroopan presidentiksi pääsyä,

        eikä Lipponen huomannut niiden naureskelevan takanapäin pilkallisesti.

        Tämä on siitä sitten seurannut.


    • TopiEerikäinen

      Eu on tehtävänsä tehnyt

      Nyt kun Eu on vienyt Suomelta rahat ja parhaan kauppakumppanin,

      sopii vaikka lopettaa koko unioni.

      • Mitäs jos Kreikka tuo maanantaina Euroopalle yllätyksen ja alkaa käyttää omaa valuuttaa mutta haluaa roikkua vielä EU-yhteistyössä mukana?
        Kuka ties rahapainot pyörivät parhaillaan kuumana Kreikassa, sillä omaan
        valuuttaan siirtymisen täytyy tapahtua ilman ennakkovaroitusta. Vaikuttaa hämärältä tuo Kreikan vetkuilu...


    • naurettavaasakkia

      Ketjun puhujat ovat vähemmistöä Soininihilistisiä, turha teille pässinpäille on mitään esittää.

      • Naurettavaoletitse

        Jahas. Ettäkö "naurettavaasakkia"? Etkö ole seurannut kuinka lähellä Kreikan poistuminen euro-yhteistyöstä on? Jos kreikkalaiset vielä saavat olla mukana, niin ei yritetä pelastaa kreikkalaisia vaan EU:n kasvoja. Sillä kauheatahan olisi jos Euro-yhteistyöstä alkaisi häipyä maa toisensa jälkeen ja sitä ei EU-vouhottajat kestäisi.


    • kyllä-sieppaa-

      jooo, ruotsi on aina ollu älykkäämpi kuin suomen päättäjät,
      mikä helekutti suomen päättäjiä vaivaa kun ne tekee älyttömän tyhmiä päätöksiä,
      eikä niille kelpaa jos joukossa on esm. yksi älykkö Paavo Väyrynen,
      EI KELVANNU hänen ehdotus ja näkemys ja tieto silloiselle päättäjille,
      -- nyt tekisi mieli vetää turppin liposen paavoa,
      se kehtasi olla silloin niin mahtavaa miestä,
      viittä vaille ettei silloin hukkunu sateella,
      se oli niin nokka pystyssä, mahtaili jopa ruotsalaisille,
      ettei me ruotsilta neuvoja kaivata, heh hahah haaa ,
      nyt olemme enemmän kuin k u s e s s a,,,

      • minä.myös

        Suomi on eu mynteinen 84 % .


      • kuulut-paska-sakkiin

        " minä. myös "

        siinä yksi typerys,
        teikäläisten takia suomi on nyt enenmän kuin k u s e s s a kaulaa myöten,,,


    • att2

      Suomi on euroviisulailajia maa täynnä!!!!!


      Apinat mustat urheiliat ovat viisujen ihanne he puhuvat ralli englantia.

    • EU on ollut pysyvämpi kuin esim. Hitlerin tuhatvuotiseksi kaavailtu, sittemmin katastrofiksi muodostunut yritys. Se kesti vain 12v.

      On kai monet köyhät maat hyötyneetkin EU:sta paljon. Tälläisenä hyötyjänä entiset itäryhmän maat, Puola varsinkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      31
      1226
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1015
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      883
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      758
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      678
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe