läheisen kuolema ja ystävä ei enää pidä yhteyttä!

Myös ne ystävät ovat inhimillisiä olentoja. Saattaa olla, että kokevat neuvottomuutta kohdata surua kokevaa, ei saa kontaktia samalla tapaa kuin ennen - tilanne on molemmille osapuolille uusi ja ei löydy yhteisiä palikoita. Surun valtaama henkilö saattaa vaistomaisesti käyttäytyä loukkaavasti ja torjuvasti ja on herkkä.
Ystävällä voi olla itsellään suhde kuolemaan käsittelemättä, surutyö itsellä kesken. Saattaahan olla että myös hänen elämässä on sattunut jotain yllättävää, ettei voi pitää yhteyttä.
Voisit itse ottaa varovasti yhteyttä.

Vastaan kysymyksiisi nyt sen pohjalta, mitä käyn itse tässä läpi. Menetin minulle tärkeän ihmisen n. kuukausi sitten. Ennen sitä en todellakaan tiennyt, miltä tuntuu menettää joku läheinen ihminen. Tottakai jokainen voi mielessään miettiä, mutta todellisuudessa kukaan ei voi tietää miltä ihmisestä tuntuu silloin, jollei ole koskaan menettänyt ketään. En tiennyt itsekään ennen. Se on jotain niin pysäyttävää eikä pysty sanoin edes kuvailla. Tottakai ihmiset käsittelevät surua eri tavoin ja riippuen siitä, kuinka läheisen on menettänyt, vaikuttaa se myös ihmisen suruun ja käyttäytymiseen. Omalla kohdallani se on ollut todella vaikeaa. Se pysäytti elämäni täysin, olen ollut todella pohjalla tämän kuukauden aikana. Välillä on parempia päiviä, välillä taas todella raskaita ajatuksia. Joskus tuntuu siltä, että kumpa pääsisi itsekin pois. Elämänhalu on kadonnut enkä osaa nauttia enää mistään, päivittäin sitä tulee kauheita itkukohtauksia, jonka aikana mielessä pyörii hyvät muistot, kyseinen ihminen ja pahin: sitä ei näe enää koskaan, en voi puhua hänen kanssaan enää koskaan ja lopullisin: hän ei tule enää takaisin, vaikka kuinka haluaisin ja toivoisin. Mikään ei tuo häntä enää takaisin. Myös osittaiset syyllisyyden tunteet läheiseni kuolemasta vaivaavat ja ajatukset, miksi en tehnyt asioita toisin. Päivät menee pakottaen itseni töihin, jokainen hetki kun vain tilanne sallii tulee kaikki mieleen, halusin sitä tai en. Töissä ollessa on välillä ajatukset muualla, mutta pääasiassa tässä kaikessa. Töistä päästyäni asiat pyörii mielessä, mikään ei kiinnosta. Haluan vain mennä kotiin. Tuntuu siltä, että mitä täällä enää on kun kyseinen ihminen on poissa, kokonaan eikä tule enää takaisin. Olen myös vältellyt ystäviäni. Syynä siihen, ettei kiinnosta, en vain jaksa nyt. En koe olevani edes hyvää seuraa nyt eikä se ole todellakaan ystävieni syy, että minun on nyt paha olla ja siksi en halua heitä nähdäkään nyt. Haluan vain elää suruaikani ja käsitellä sen rauhassa, meni siihen sitten miten kauan tahansa.

Toinen syy on tuo, mitä sinä viestilläsi ehkä hait: En koe tulevani ymmärretyksi. Tosin eroaa siinä, että olen puhunut muutamille ystävilleni kyllä kuolemasta ja siitä kuinka paha minun on olla kokoajan. Heidän "lohduttavat" puheet ovat olleet "kyllä se siitä" "voi sinua" yms. Ymmärrän tietysti myös ystäviä ja muita, että heidän on varmasti vaikeaa keksiä mitä sanoisi varsinkin pahoittamatta menetyksen kokeneen mieltä. Mutta vinkiksi voin sanoa ihan jokaiselle, jonka ystävä, perheenjäsen, sukulainen tai muuten läheinen kokee jonkun läheisen ihmisen kuoleman, älkää jättäkö häntä yksin! Pitäkää yhteyttä, kysykää miten voit ja kuulumisia tai voisinko tehdä jotakin tai haluaisitko puhua yms. Itselläni on kova tarve ainakin puhua asiasta kovasti, vaikka olisikin toistoa itsessään mutta siitäkin huolimatta. Puhuminen helpottaa ja kuuluu suruprosessiin ja sen käsittelyyn. Eikä sillä ole väliä, mitä sanot kunhan et tietenkään sano mitään pahasti, mutta sanat, jotka eivät lohduta: "kyllä se siitä ajan kanssa" "aika parantaa haavat" "voi sinua" yms. Vaikka kuinka sen sanotaan olevan totta, että aika parantaa yms, mutta lyön vetoa että ketään ei halua kuulla sitä, kun on juuri menettänyt jonkun, ei todellakaan. Silloin haluaa pikemminkin muistella ihmistä, aikoja, puhua tuntemuksistaan ja ajatuksistaan yms. Itse olen tällä hetkellä todella pettynyt ystäviini. Kun kuolemasta oli ihan hetki aikaa, asiasta puhuttiin ja kommentit olivat juuri noita, jotka äsken mainitsin. Eli ei paras tapa lähestyä menetyksen kokenutta. Siitä puhuttiin pari kertaa, lähinnä silloin kuin itse lähestyin ystäviäni pistämälle viestiä. Eli minun aloitteestani. Nyt ystäväni eivät kysele kuulumisiani tai miten voin ja haluaisinko puhua siitä. He puhuvat omista asioistaan ja ongelmistaan. Myös sinä päivänä, kun sain kuulla mitä oli tapahtunut. Kyllä, myös silloin. En väitä, ettenkö haluaisi olla myös ystävieni tukena ja kuunnella, mutta en välttämättä juuri silloin kuin itsellänikin on todella vaikeaa ja olen surun murtamana. Pahin siis, mitä voit tehdä on olla pitämättä yhteyttä, kysymättä vointia ja jaksamisia tai haluaako hän puhua. Itse koen, ettei asiasta saisi enää puhua kun on kuukausi kulunut. Tuntuu siltä, että minun pitäisi unohtaa se, jonka menetin juuri. Tuntuu siltä, etten saisi surra enää. Ajatellaan vain, että kyllä kohta se on oma itsensä kun aikaa kuluu. Se ei mene noin. Jokaisen pitäisi oikeasti ajatella tässä kohtaa viimeistään itseään: mitä jos itse menettäisin jonkun läheisen. Miltä silloin tuntuisi? Mitä sillon haluaisi? Ja se, että ystäväni eivät edes ymmärrä sitä, miksi ei kiinnosta lähteä bailaamaan viikonloppuna. Myös juhannuksen olin tekemättä mitään, koska ei yksinkertaisesti tehnyt mieli lähteä ryyppäämään! Mutta sitäkin pidettiin outona. Tekisi mieli vain sanoa, että hei haloo, läheiseni on juuri nyt kuollut....

Käsitän että sinä olet siis menettänyt läheisesi ja nyt ystäväsi, jonka tukea todellakin tarvitsisi tiuskii.

Vaikea tilanne. Mutta kuolema on vaikea tilanne. Sitä ei osata kohdata ja se pelottaa. Ei tiedetä miten menetyksen kokenut pitäisi kohdata. Tilanne on ystävälle vaikeampi mikäli hän ei tuntenut menehtynyttä eikä hänellä ole selkeää kuvaa siitä millaiset välit sinulla ja menehtyneellä oli. Sellaisessa tilanteessa on vielä vaikeampi astua toisen kenkiin. Olen myös kuullut että läheiset kokevat että sanojaan pitää varoa tarkoin, ettei loukkaa läheisen menettänyttä. Jos ei tunne taustoja, se on vaikeampaa.

Suruprosessia läpikäynti tunteet ja mielialat vaihtelevat laidasta laitaan. Todennäköisesti ystäväsi ei ymmärrä tätä. Voi olla että olet tahattomasti käyttäytynyt tavalla, joka on loukannut ystävääsi. Jos ja kun hän ei ymmärrä sitä tunneskaalaa, hän saattaa kuvitella että käytöksen syy on hänessä. Ihminen on yllättävän itsekäs monissa asioissa. En usko että hän tahallaan sinua loukkaa tai välttelee, hän ei vain tiedä miten toimia.

Ainut ratkaisu on se, että kysyt häneltä suoraan miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Kerro hänelle avoimesti miltä sinusta tuntuu. Kerro miltä menetys tuntuu ja miltä hänen tapansa toimia tuntuu. Älä kuitenkaan syytä. Uskon että molemminpuoliset syyt löytyvät kyllä. Ei kannata heittää hyvää ystävyyttä hukkaan varsinkaan tällaisessa elämäntilanteessa siksi ettette ymmärrä automaattisesti toistenne tuntemuksia.

Mainitsen vielä että mulla oli samanhenkinen tilanne, joka ratkesi juurikin puhumalla.

Tuttua on.. Menetin ainoan sisarukseni pari vuotta sitten. Olen muutenkin melko erakkoluonteinen joten ystäviä ei ollut kuin muutama. Nyt ei enää niitäkään..

Kaksi heistä on myös joutunut käymään saman surun läpi, molempia tuin/olin läsnä kun tarvittiin, vastailin puhelimeen keskellä yötä, ajoin lukemattomia kertoja heidän luokseen, autoin parhaan kykyni mukaan.

He olivatkin ne ainoat jotka jaksoivat kuunnella, tarjota olkapäätä kokonaiset 4kk, sittemmin ei kukaan ole pyydellyt enää ulos, ei tule käymään eikä heille koskaan sovi tavata. 8kk jälkeen kukaan heistä ei ole sen koommin vastannut puheluihin, tekstareihin tai sähköposteihin. Yksin jäin.

Sen opin etten koskaan enää kehenkään luota kun kiitos on tämä. Sanotaan, että lapset osaa olla julmia, niin osaa aikuisetkin. Eipähän tarvitse osallistua enää muihin hautajaisiin kuin omiin.