ja niihin liittyvä ongelmani/oma tarinani on seuraava: toisena päivänä jännitys ja siihen liittyvät pelot ovat kaukainen asia ja toisena päivänä ne pyörivät mielessä (esim. tulee mieleen tilanteita, joissa jännitys voisi "iskeä" ja sen mahdolliset seuraamukset = omat tuntemukset ja ulkoisesti näkyvät oireet, joita "pelkään"). Olen lähes koko teini-aikuisikäni kärsinyt erilaisista pelko/jännitystiloista, joista pahimpia ovat esiintymispelko ja kahvikuppineuroosi. Tilanne on pysynyt viime vuosina samanlaisena.
Minulla ei yleensä ole "normaali/arkitilanteisiin" liittyvää jännittämistä eli en yleensä jännitä sen enempää vieraiden kuin tuttavienkaan seurassa, jos tiedän etten joudu esiintymään heille tai ei ole kahvittelua. Ts. jännittämiseni liittyy lähinnä tilanteisiin, joissa pelkään olevani tarkkailun tai arvostelun kohde (vaikka todennäköisesti en ole). Näitä tilanteita ovat lähinnä esiintyminen ja tietynlaiset ruokailutilanteet, jolloin ei ole väliä, ovatko hlöt tuttuviani tai vieraita. Tulee mieleen, että onkohan tämä jotenkin epänormaalia ja poikkeavaa jännitysfobiaa.
Jännittäminenhän sinänsä on yleistä ja tiedän, että useampi opiskeluaikainen ystävänikin kärsi(i) siitä, koska olemme joskus asiasta keskustelleet. En tiedä, ovatko he sitten ajan kuluessa päässeet jännittämisestä eroon. Toivoisin niin, koska en toivo tätä jännittämistä kenellekkään. Toisaalta täytyy myöntää, kun kuulen, että muilla on vastaavia "vaivoja" niin en tunne itseäni niin poikkeavaksi ja/tai ala-arvoiseksi.
Olisko kenelläkään omia kokemuksia, vinkkejä tai kokeilemisen arvoisia keinoja joilla saisi nuo "huonot" päivät, jolloin jännittäminen ja pelko ovat keskeisiä asioita (niitä pohtii etukäteen ikään kuin "kaiken varalta", mutta negatiivisessä valossa) pikku hiljaa katoamaan? Ideaalitilanne tietysti olisi, kun saisi tuon itse jännittämisen katoamaan, mutta monia keinoja olen kokeillut (esim. "altistukset" jännitysoireileviin tilanteisiin, erilaiset rentoutusharjoitukset, jne.) ja jännittäminen ei katoa. Estolääkkeillä on ollut paras vaikutus. Mahdollisesti itse jännittäminenkin saattaisi ajan oloon vähentyä, jos sitä ei jo etukäteen miettisi.
Minulla ei yleensä ole "normaali/arkitilanteisiin" liittyvää jännittämistä eli en yleensä jännitä sen enempää vieraiden kuin tuttavienkaan seurassa, jos tiedän etten joudu esiintymään heille tai ei ole kahvittelua. Ts. jännittämiseni liittyy lähinnä tilanteisiin, joissa pelkään olevani tarkkailun tai arvostelun kohde (vaikka todennäköisesti en ole). Näitä tilanteita ovat lähinnä esiintyminen ja tietynlaiset ruokailutilanteet, jolloin ei ole väliä, ovatko hlöt tuttuviani tai vieraita. Tulee mieleen, että onkohan tämä jotenkin epänormaalia ja poikkeavaa jännitysfobiaa.
Jännittäminenhän sinänsä on yleistä ja tiedän, että useampi opiskeluaikainen ystävänikin kärsi(i) siitä, koska olemme joskus asiasta keskustelleet. En tiedä, ovatko he sitten ajan kuluessa päässeet jännittämisestä eroon. Toivoisin niin, koska en toivo tätä jännittämistä kenellekkään. Toisaalta täytyy myöntää, kun kuulen, että muilla on vastaavia "vaivoja" niin en tunne itseäni niin poikkeavaksi ja/tai ala-arvoiseksi.
Olisko kenelläkään omia kokemuksia, vinkkejä tai kokeilemisen arvoisia keinoja joilla saisi nuo "huonot" päivät, jolloin jännittäminen ja pelko ovat keskeisiä asioita (niitä pohtii etukäteen ikään kuin "kaiken varalta", mutta negatiivisessä valossa) pikku hiljaa katoamaan? Ideaalitilanne tietysti olisi, kun saisi tuon itse jännittämisen katoamaan, mutta monia keinoja olen kokeillut (esim. "altistukset" jännitysoireileviin tilanteisiin, erilaiset rentoutusharjoitukset, jne.) ja jännittäminen ei katoa. Estolääkkeillä on ollut paras vaikutus. Mahdollisesti itse jännittäminenkin saattaisi ajan oloon vähentyä, jos sitä ei jo etukäteen miettisi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan, kuin olisit kirjoittanut omasta elämästäni. Olen nyt jo keski-ikäinen, mutta koko nuoruuteni n. 15-vuotiaasta alkaen olen jännittänyt juuri esiintymisiä, esim. koulun esitelmiä tms. sekä ruokailu- ja kahvitteluhetkiä. Ensin kartoin kaikkia mahdollisia paikkoja, missä tiesin, että joutuisi juomaan kahvia. Minusta tuntui, että kaikki näkevät pelkoni. Punastuin voimakkaasti ja tuntui, että koko pää tärisi, kun nostin kahvikuppia huulille. Se rajoitti hyvin paljon elämääni. Nyt olen oppinut elämään sen kanssa. Välillä voi tulla hetkiä, jolloin jännitys iskee, mutta ei enää siinä mittakaavassa, kuin nuorempana. Elämään on tullut muuta sisältöä, kuin minä itse. Lapset murtavat estoja ja yleensä ihmisten huomio kiinnittyykin heihin, kuin minuun. Olen miettinyt, mistä jännittämiseni johtui ja olen tullut siihen tulokseen, että elämä pyöri nuoruusaikana liiaksi oman napani ympärillä. Aivan, kuin kaikki ihmiset muka olisivat tuijottaneet vain minua joka paikassa. Nyt, kun on jo tässä iässä ja kahviloissa istuskelee nuoria nättejä tyttöjä, niin ei enää tule mieleenkään, että kaikki tuijottaisivat minua ja niin on olonikin rentoutunut. Tärkeää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Hyväksyä, että punastun, enkä yritä sitä edes peittää. Ajatelkoon muut mitä tahtovat, minä olen minä ja sellaisena arvokas. Älä turhaan kuluta energiaa miettimällä, mitä muut ajattelevat. Tähän ikään olen tullut huomaamaan, että me ujostelijat olemme loppujen lopuksi paljon suositumpaa porukkaa kaveripiirissä, kuin ne itsevarmat, joka paikassa suuna päänä. Jos joudut esiintymään, niin minulla ainakin auttoi paljon, kun sanoin suoraan, että huh kun mua jännittää, ihan kädet tärisee, niin se jo laukaisee kummasti. Yritä. Iän myötä jännittäminen yleensä pikku hiljaa häviää. Äläkä karta tilanteita, missä joudut kahvittelemaan. Käy vaikka joka päivä kahvilassa. Aloita trip-pillimehusta ja lisää seuraavalla kerralla, jos meni hyvin, pulla mukaan. Asteittain huomaat, että kahvikuppikin pysyy jo vakaana kädessä. Katsele ympärillesi samalla, kun juot, niin huomaat, että kukaan ei tuijota sinua. Aloita jo huomenna ja mene yksin, jos et saa ketään mukaan. Huomaat, kuinka ihanaa elämä on, kun ei tarvitse kuluttaa voimiaan turhaan jännittämiseen. Tsemppiä, kyllä sinä siitä yli pääset, kun vain kovasti yrität, etkä anna periksi. Päätät vain, että nyt jännitys saa loppua tähän paikkaan. Jos tulee takapakkia, älä luovuta, vaan yritä uudelleen. Tsemppiä ja oikein hyvää uutta vuotta sinulle.