Vaikka toinen väittää muuta. Pitkä ja hyvä liitto takana, minkä aikana olen pohtinut ääneenkin ja toivonut vaimoni osoittavan halua minua kohtaan; kosketuksia, suutelua ja salaa olen toivonut suihinottoa. Olen himoinnut ja palvonut häntä vuosi vuodelta enemmän. Rakastunut palavammin. Mielestäni en ole painostanut, mutta näihin hyvin intiimeihin toimiin rouvani ei ole kyennyt. Selittänyt aina ettei ole sitä tyyppiä. Yhteisestä sopimuksesta ajauduimme kimppailuun ja parinvaihtoon. Se oli mahtavaa!
Alussa jo ilmoitin, että en halua sinun tekevän näitä asioita muille miehille mitä et pysty tekemään minulle. Hän kuitenkin toistuvasti ja halukkaasti niin teki useita kertoja minua loukaten syvästi. Selityksenä oli, että hän haluaa miellyttää muita ja se kuuluu tähän maailmaan. Lopulta eilen sain totuudenmukaisen vastauksen: "Sinä et osaa suudella, enkä pidä siitä miltä maistut muualtakaan.". Kukaan aikasemmissa suhteissani ei ole huomauttanut mistään eikä kukaan kimppaleikeissä ole osoittanut mitään merkkejä moisesta. Päinvastoin! Olen saanut kaikkea mitä olen toivonut ja enemmän.
Kohtuu musertavaa ja tunteet tappavaa tämä totuus on. Erota hän ei halua, ei kestä olla yksin ja erossa lapsista, seksiin ei kanssani pysty. Kuulemma olen hänen elämänsä keskipiste ja rakkaus. Ei tunnu siltä.
Miltä teistä kuulostaa?
Kun en riitä
Riittämätön
3
72
Vastaukset
- Kuulostaasiltä
että olet tuttu, varma ja rakas, kuin vanha huonekalu. Kuulut kalustoon itsestäänselvyytenä.
Ei haluta enää tehdä isoja muutoksia elämään, jossa arki sujuu kuitenkin hyvin.
Kimppailu on jonkun juttu, ok, , ei mun, ainakaan enää ei. - Riittämätön
Hyvä vertaus tuo huonekalu. Toki toivoisin naisten kommentteja siitä miten voi rakastaa toista ja silti ns. inhota...
- teeässä
Moikka
Itselläni on ero käynkissä. Olen53v mies. Jos haluat tukea, niin yritän jaksaa. Kerro lisää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136975Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074727L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa553981TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6852035Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2341420- 661348
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12972